15.2.09

Hillopitkot

Muiden blogeja selatessani ihastuin tähän täytepitkoon. Ei mitään "pientä ja sievää" eli yhtä kauniita ei omista pitkoistani tullut, mutta hyviä silti. Tein puolikkaan annoksen, josta tuli kuvan kaksi pitkoa (ehkä olisi kannattanut tehdä kolme!) ja muuttelin muutoinkin reseptiä hieman. Pitkot olivat nopeita ja helppoja tehdä, mutta mietin, että ohjeella olisi voinut tulla myös kivoja pikkupullia. Alla muokattu ohje.

Hillopitko

2 dl maitoa
25 g tuorehiivaa
1/2 dl sokeria
1/4 tl suolaa
1 rkl pullamaustetta
1 pieni kananmuna
n. 4 dl vehnäjauhoja
50 g voita

voiteluun 1 kananmuna

Täytteet

1dl kylmää vettä
1 rkl vaniljakreemijauhetta

1 dl vadelmahilloa (paistonkestävää)

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Liota siihen sokeri ja hiiva. Lisää suola ja pullamauste sekä muna. Alusta jauhot. Vaivaa riittävän kauan eli muutama minuutti hitaasti ja n. 10 minuuttia voimakkaasti
ja lisää lopuksi sulatettu/pehmeä voi. Anna kohota n. 1/2 h. Tupperwaren litran vatkauskulho on osoittautunut hyväksi nostatusastiaksi tällaisille pikkutaikinoille esim. myös pizzanteossa. Kansi vain tiukasti kiinni ja se saa vaikka itsekseen poksahtaa auki valmiin taikinan merkiksi.

Taikinan kohotessa tee vaniljakreemi. Sekoita 1 dl kylmää vettä ja 1 rkl vaniljakreemijauhetta.

Jaa kohonnut taikina kahteen osaan. Vaivaa hieman ja pyörittele (ohuiksi!) säikeiksi. Taittele säikeet pellille kolmeen osaan ja anna kohota liinalla peitettyinä 1/2 h. Voitele pullat munalla ja laita toiseen väliin vaniljakreemiä ja toiseen hilloa. Ripottele päälle vielä raesokeria ja paista 200 asteessa 20 min.

Valmiin ja jäähtyneen pitkon päälle voi pursottaa tomusokerikuorrutetta.