30.6.12

Kesä 2012


Onpas taas vierinyt aikaa sitten viime postauksen... No, mökillä minulla ei ole nettiyhteyttä, eikä siellä varsinkaan ole aikaa tai kiinnostusta roikkua netissä. Seinässä on oiva ikkuna ulkomaailmaan, josta on kiva tarkkailla luonnon ihmeitä. Puukiipijän poikaset esimerkiksi olivat lähteneet pesästään ja opettelivat nyt kiipeämistä ja ötököiden keräämistä. Orava puolestaan esitteli kiipeilytaitojaan kovassa tuulessa, haavan latvassa. Emme olleet koskaan ennen nähneetkään oravan roikkuvan takajaloistaan pää alaspäin syömässä!

Ehdimme jo olla huolissamme, minne oli kadonnut viime kesän ystävämme harmaasieppo, mutta iloksemme (ja erityisesti hyödyksemme) se saapui jälleen pihapiiriin. Hyödyksi siksi, että tänä kesänä hyttysiä rittää ja niitä riittää... Nyt Harmis ei kuitenkaan ollut tullut aivan verannalle asti, vaan oli tehnyt pesänsä saunan päätyyn. Onneksi se ei häiriintynyt, vaikka grillisavut välillä menevät aivan sen pesän suuntaan.


Uusia, monivuotisia kasveja istutin tänä vuonna maltillisesti. Harvan katajan juurelle kaivoin alppikärhön - jospa se toisi vihreyttä ja tuuheutta puun alaosaan. Saa nähdä, miten se talvehtii. Nyt se ainakin näyttää päässeen hyvään vauhtiin, vaikka istutuskuoppien kaivaminen mökillä onkin vaikeaa. Lapio kolahtaa muutaman sentin pintamullan jälkeen heti kiviholjoon.

Takapihalle, kivikon edustalle istutin Sonja-karhunvadelman. Siitä sanotaan, että se olisi hyvä rajata jollain, jottei se valtaisi kaikkia muita kasveja alleen. Itse toivoisin valloituksen todella tapahtuvan, sillä kivien lomaan on pesiytynyt tuomi, eikä sitä meinaa saada millään häviämään. Päinvastoin, mitä enemmän sitä leikkaa, sitä enemmän se versoo.


Vaikka söimme taas päivästä toiseen kalaa, siitä en nyt ottanut kuvia, sillä ruoka oli tyyliin -suoraan savustamolta pöytään. Kotimatkallakin poikkesimme vielä Porin torilla, joka onkin oivallinen kalapaikka! Meille tarttui mukaan nyt tuoretta kalaa ja todella edulliseen hintaan. Siiasta tein kalakeiton satakuntalaiseen tapaan. Yleensä miellän siikakeiton talviruoaksi, mutta nyt uusilla sipuleilla, porkkanoilla ja tillillä höystettynä se maistui erittäin kesäiseltä. Perunat olivat vanhoja.


Mökille mennessä ostan aina kermapurkin jääkaappiin varoiksi ja usein kermaa tuleekin lorautettua hieman ruokaan kuin ruokaan. Kotiin kertyy sitten näitä avattuja purkkeja, joista päiväys on mennyt ohi. Nyt vähensin purkkivuorta hieman tekemällä Hanna-tädin kakkuja.

Hanna-tädin kakut (n 50 kpl)

130 g voita
1 1/2 dl (hapanta) kermaa
3 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
3 dl perunajauhoja
1 tl soodaa

Sulata voi ja sekoita siihen kerma. Sekoita kuivat aineet keskenään. Yhdistä seokset mahdollisimman vähän vaivaten. Pyörittele pellille pieniä palloja ja paina niihin syvennys sormella. Paista 175 asteessa n. 10 minuuttia.




12.6.12

Piimäleivonnaisia

Jääkaapissa oli muutama päivä sitten vanhaksi mennyt piimä, joten tein urakalla piimäleivonnaisia. Ensimmäinen oli raparperipiirakka, joka maistui oikein herkulliselta. Vähän epäilin laittaa mausteeksi kanelia ja kademummaa, mutta onneksi kokeilin. Mausteet rimmasivat hyvin raparperin kanssa ja toivat hieman uutta makua piirakkaan.
Toiseen leivonnaiseen, kuivakakkuun, tuli piimän lisäksi talkkunajauhoja. Mausta en tiedä vielä, sillä kakku on korkkaamatta...

Raparperipiirakka
(ohje  on pellilliseen piirakkaan, itse tein puolikkaan annoksen)
Muruseos
8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
250 g voita

Pohja
2 dl piimää
1 muna


Täyte
10 dl raparperipaloja
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
2 tlk kermaviiliä (tai rahkaa)
2 dl sokeria
2 munaa
2 tl vaniljasokeria

Tee muruseos sekoittamalla kuivat aineet keskenään ja hieromalla pehmeä voi mukaan. Ota sivuun 1/4 taikinasta. Sekoita loppuun piimä ja muna.

Levitä piimätaikina pellille ja kaada päälle raparperipalat, jotka on maustettu kanelilla ja kardemummalla. Sekoita loput täytteen aineet keskenään ja kaada seos raparperien päälle.

Ripottele pinnalle muruseos. Paista 175 asteessa 45 minuuttia.

Sopisi varmaan tarjottavaksi esim. tuoreiden mansikoiden kanssa...


Mausteinen maalaiskakku

3 dl piimää
1 dl sokeria
1dl siirappia
2 tl soodaa
1/2 tl neilikkaa
1/2 tl inkivääriä
1 tl kanelia
1 dl sulaa voita
(1/2 dl rusinoita)
2 1/2 dl talkkunajauhoja
2 1/2 dl vehnäjauhoja
tippa karvasmanteliöljyä

Sekoita ensin talkkuna- ja vehnäjauhot. Sekoita muut aineet ja kaada jauhot mukaan. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa n. 1 tunti.

11.6.12

Aina tapahtuu

Tuli taas vietettyä viikko mökillä. Aurinkoista, mutta kylmää. Ei kuitenkaan onneksi mennyt yöllä hallan puolelle. Olin kyllä varautunut hallaharsoilla, sillä nyt istutin maahan jo tomaatit ja kurpitsatkin, jopa esikasvattamani pavut.
Harso on kyllä toistaiseksi osoittautunut oivaksi avuksi. Kaikki kylvökset olivat itäneet ja kaalin sekä samettikukan taimetkin olivat pysyneet hengissä. Vähän minua arvelutti, miten siemenet saavat vettä, mutta maa tuntui harson alla juuri sopivan kostealta.


Muutenkin piha oli taas saanut lisää vehreyttä sitten viime kerran. Ruohikossa pilkisteli pieniä punaisia tulppaaneja ja iki-ihana sormustinkukka puski alkujaan kiven juurella. Odotan innolla, josko ne tänä vuonna kukkisivat. 

Mansikkamaa oli hyvässä kasvussa, jopa ensimmäiset kukat olivat puhjenneet. Virittelin taas "peilipelottimen" kasvuston ylle. Joko minulla oli vain tuuria mansikoiden kanssa viime vuonna tai sitten peilit todella tehosivat räkätteihin.


No, nyt olen minäkin muodissa mukana; yrttimaallani komeilee stevia! Hyvin se lähti alkuun, mutta toivottavasti pärjää koleudessa. Luin nimittäin juuri, että puutarhurit ovat ihmeissän sen kanssa, se kun tarvitsee samat kasvuolot kuin esimerkiksi basilika; paljon lämpöä ja juuri sopivasti vettä.

Ps. Tarkkasilmäisimmät huomaavat kuvassa västäräkin keikkumassa kivellä!


Sitten lintuihin.... Puukiipijä teki vieläkin nopeita pyrähdyksiään puun juurelle. Tahti emolla oli sen verran kiivas, että arvasin poikasten pian lähtevän ja niin kävikin. Hassua, että vaikka sillä on yleensä noin neliökilometrin laajuinen reviiri, se ei välittänyt lainkaan ihmisistä. Seurasin muutaman metrin päässä, kun se etsi puista hyönteisiä ja vei ne poikasilleen.

Sieppo sen sijaan ei jättänyt minua vieläkään rauhaan. Se pyöri edelleen viimeksi ripustamani pöntön ympärillä ja kurkisteli reiästä sisään. Olin varma, että se on niin pullea yksilö, ettei vain yksinkertaisesti mahtunut pönttöön. Tein sitten taas uuden pöntön, johon tarkasti mittasin 3,2 mm reiän! Mutta ei, sama ralli alkoi taas sekä uuden pöntön kuin vielä vanhankin välillä ja kaiken kukkuraksi sillä oli pesä varmuudella kolmannessa pöntössä! Sinne pesään se sujahti kuin telkkä, sukkana lennosta! Hyvä, ettei takaseinä irronnut, sillä pönttö on niin laho, että on ollut jo parina vuonna purku-uhan alla, mutta linnut ovat ehtineet kansoittaa sen ennen kuin olemme saaneet aikaiseksi pudottaa sen.

Nyt panostin tähän uuteen pönttöön kunnolla. Sivuun väänsin tukevasta, 2mm rautalangasta hakasen ja lenkin, joilla pöntön aukeavan katon saa kiinni. Saranana (hieno sana suomen kielessä!) katon takareunassa toimii kattohuovan suikale.


Piti sitten oikein ruveta opiskelemaan kirjosieppojen elintavoista, kun luulin jo mökille pesineen jonkun erityisen kookkaan, krantun tai mielenvikaisen yksilön. Helpotus tai ei, mutta selvisi, että sieppo pyöritttää melkoista haaremia ympärillään. Sillä voi olla montakin pesää ja poikuetta yhtäaikaa. Että silleen...

Yhdestä vanhasta pöntöstä puolestaan kurkisteli oravapoikue. Oravaemo ei kuitenkaan pitänyt meistä, vaan säksätteli yhden illan puun oksalla ja oli yön aikana heivannut jälkikasvunsa muualle. Hyvä niin, vaikka suloisia olivatkin, pidän silti lintujen puolia.

Lintujen puolia?! Fasaani majaili edelleen jossain lähistöllä, sillä vähän väliä se pelästytti rääkäisyillään kun kuljin pihassa. Huusin sille aina takaisin: "Pataan!"

Fauna sai uuden ulottuvuuden, kun eräänä aamuna herätessäni katsoin ikkunasta ja ihmettelin, kenen kissa pihaan nyt tulee? Korvat ja pieni pää pilkisti pensaan keskeltä, mutta tulija paljastuikin kauriiksi! Peuroja siellä on näkynyt aiemminkin ja sen kyllä tunnistan, mutta läheiseen niemeen on joskus istutettu kuusipeuroja, joten jouduinkin selvittämään hetken aikaa, mikä tämä pieni, suloinen otus oli. Kyllä se kuitenkin paljastui kauriiksi, en vain koskaan ollut nähnyt sellaista näin keväällä, kauniin ruskeana ja niin läheltä.