9.3.12

Pilkkisaaliita

Aurinkoiset päivät ja meren jää - ihanaa istua pilkillä, vaikka saaliit ovat vaihtelevia. Mutta, kuten kuvista näkyy kalaa on tullut kiitettävästi.

Paistetut ahvenet.

Bouillabaissea hyväksi todetun ohjeen mukaan. Kuvassa hauskasti jääkaapissa hyytynyt keitto.

Pannulla punastunut hauki :

jauhotettuja haukifileitä
voita ja oliiviöljyä
suolaa
valko- ja mustapippuria
valkoviiniä
kokonaisia säilöttyjä tomaatteja
sitruunatimjamia
valkosipulin kynsi
tomaattista ruokakermaa

Ahvenet savustuspussissa.

3.3.12

Istuinaluset

Kudontapaja ei ollut pelkkää räsymaton kutomista, vaan tein myös mökille istuinaluset tuvan tuoleihin. Joulun alla kutoessani, mieleeni hiipi ajatus käyttää näitä ensin pöytätabletteina. Ne olivat kuitenkin melko paksut ja jäykät, joten menevät alkuperäiseen tarkoitukseensa.
Vasta nyt sain aikaiseksi viimeistellä päät. Istuinaluset on tehty mustaan, kalalanka, poppanaloimeen, jossa oli ripsisidos. Poimintaosuudessa käytin hyväksi nimenomaan tätä ripsisidosta, jolloin jäykkä vetoketjukude taipui paremmin. Ennen helmipoimintaosuutta on kudottu palttinalla kalalankaa n. 1-2 cm ja kerran kaikkia kolmea pohjakudetta; sinistä moppilankaa, harmaata poppanaa ja punaista vetoketjua sekä helmipoiminnan jälkeen sama päinvastoin. Viimeistelyssä "siksakkasin" päät kahteen kertaan, käänsin rullapäärmeeksi ja ompelin vielä kolmipistosiksakilla. Saa nähdä, miten tulee kestämään kulutusta. Kiinnityksen tuoliin mietin vasta, kun testaan alusia mökillä, pappan tekemiin, punaisiin tuoleihin.

2.3.12

Suklaa-juustokakku

Elämä makeaksi -blogissa oli suklaa-juustokakun ohje. Se näytti niin herkulliselta, että pakkohan sitä oli kokeilla. Kakkuvuoan sijaan kaadoin taikinan pienelle uunipellille ja jätin kuorrutuksen pois. Näin siitä tuli hieman arkisempi näöltään, mutta maku on varmaan yhtä "juhlava" ;)
Minua jaksoi hämmästyttää, miten pinnan juustoseos valahtaa uunissa pohjalle. Jospa jollain niksillä (seosten samankaltaisella koostumuksella) kakusta saisi vaikka marmoroidun...

Suklaa-juustokakku

4 munaa
1,5 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
150 g suklaata
100 g voita

Täyte
200 g tuorejuustoa
1 muna
2 rkl maissitärkkelystä
397 g kondensoitua maitoa (tämä nyt vaan on purkin sisältö;))
0,5 dl sokeria

(aprikoosihilloa

Kuorrutus
1 dl kermaa
150 g suklaata
1 rkl voita)

Vatkaa munat ja sokeri. Sekoita/kääntele joukkoon varovasti keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä sulatetut suklaa ja voi. Kaada vuokaan. Sekoita keskenään täytteen ainekset. Minulla oli sokeroitua maitoa, joten jätin sokerin pois, mutta laitoin tilalle 1 tl vaniljasokeria makua antamaan. Kaada juustoseos suklaataikinan päälle ja kääntele massoja hieman sekaisin. Paista 175 asteessa 50-60 minuuttia. Itse peitin vuoan paiston loppuvaiheessa leivinpaperilla.

Laukon kartanon riistastroganoff

Laukon kartano sijaitsee Vesilahdessa ja sinne on aikoinaan tuotu Suomen ensimmäiset peurat. Laji levisi kartanon mailta luontoon ja kaikki nykyiset valkohäntäkauriit ovat niiden jälkeläisiä. Uusi lajinimi ei kyllä paikallisten suuhun taivu, joten eläintä kutsutaan edelleen peuraksi.
Kartanossa on voinut käydä vierailemassa ja siellä on ollut myynnissä kirja, Laukon kartanon keittiössä. Kirja on erikoistunut nimensä mukaan riistaruokiin. Tämä resepti onkin suoraan kirjasta.
Pata "pitäisi" tehdä peurasta, mutta tein sen tällä kertaa hirvestä. Kuvassa kastike on hieman samean värinen, yleensä se tulee punaviinistä ja mustaherukasta punertavammaksi.

Laukon kartanon riistastroganoff
600 g peuranlapaa
50 g voita
lihalientä tai punaviiniä
1 tl mustapippuria
1 valkosipulin kynsi
1 dl ketsuppia
2 rkl mustaherukkatiivistettä
maizenaa
1 dl kermaa
1 dl hillosipuleita tai etikkakurkkukuutioita