27.1.13

Kukkoa viinissä

Kukkoa vinissä onnistuu myös broilerisuikaleista. Samalla saa hieman juhlavamman ruoan ja vaihtelua ainaiselle kermakastikkeelle.

Kukkoa viinissä

öljyä
broilerisuikaleita
vehnäjauhoja
pekonia
shalottisipuli
valkosipulinkynsi
(tomaattipyrettä)
kanalientä
punaviiniä
suppilovahveroita
hunajaa, musta- ja valkopippuria, laakerinlehti, timjamia, rosmariinia, suolaa, persiljaa

Kuivaa broilerinsuikaleita hieman talouspaperilla ja pyöräytä vehnäjauhoissa. Mausta ripauksella suolaa ja valkopippuria. Ruskista lihat sekä kuullota sipulit pannulla ja kaada pataan. Huuhtele pannu vedellä ja kaada nesteet pataan. Murskaa joukkoon kuivattuja suppilovahveroita. Mausta ja anna padan hautua tunnin verran. Koristele persiljalla ja tarjoile riisin kanssa.

26.1.13

Blondiet

Taas minulle sopiva resepti: ei vatkausta, aineet vain sekaisin. Usko meinasi kyllä mennä, kun sekoittelin paksua taikinaa ja huomasin, että siihen ei tule edes leivinjauhetta. Vadelmahillon otin valmiiksi esille, mutta päätin jättää sen lopulta pois. Erilaista, mutta hyvää piirakkaa makeanhimoon. Jos tätä tarjoaisi vieraille, siihen voisi lisukkeeksi kehitellä esim. kermavaahtoa tai niitä alkuperäisessä ohjeessa olleita tuoreita vadelmia.

Blondiet (20cmX20cm)

100 g voita
1 dl maapähkinävoita
2 1/2 dl fariinisokeria
1 muna
1 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja

Pinnalle
1 dl maapähkinävoita
1 dl vadelmahilloa
suolapähkinä- tai valkosuklaarouhetta

Tarjoiluun tuoreita vadelmia

Sulata voi, lisää maapähkinävoi ja sokeri. Anna jäähtyä ja vatkaa mukaan muna. Lisää nopeasti jauhot. Levitä voideltuun tai paperilla vuorattuun vuokaan. Tasoita pinta ja lisää päälle maapähkinävoi- ja hillohippuja. Marmoroi pinta veitsellä ja lisää rouhe. Paista 175 asteessa n. 20-25 minuuttia.

Kehrää, kehrää...

Tässä sitä nyt on, itsekehrättyä villalankaa! Huvia ja hyötyä kerrakseen, sillä kuntosalillekaan ei tämän polkemisen jälkeen tarvitse mennä. No, rukeissa on eroja, mutta itse halusin opetella perinteisen viistorukin käytön pystyrukin sijasta. Viistorukissa poljenta tapahtuu oikealla jalalla, mutta pystyrukki on kuin "stepperi", jossa käytetään molempia jalkoja. Oikeastaan on väärin puhua rukkien perinteisyydestä, koska olennaisempaa on, että Suomessa vain on käytetty yleisemmin yhdellä jalalla poljettavaa viistorukkia ja esim. Kiikka on ollut tunnettu rukkien valmistuksestaan. Rukki on jopa entisen kunnan vaakunassa. Pystyrukkeja taas on tehty ja käytetty esim. Keski-Euroopassa ja Uudessa-Seelannissa.
Kuulin, että mummuni on aikoinaan kehrännyt paljon lankaa, mutta ikävä kyllä en ole ollut sitä näkemässä. Onneksi kuitenkin hänen rukkinsa oli tallella ja tavalla tai toisella aion sen "salakuljettaa" kotiini. (Meillä kun on kuulemma jo "tarpeeksi tavaraa" ja "tämän on tarkoitus olla koti, ei museo!" ;)) No, yllätys oli tosiaan suuri kun haimme isän kanssa mummun rukkia, sillä löysimme rukkeja lopulta varastoistamme kokonaista kolme kappaletta! Kaksi niistä (peräisin isomummuilta?!) oli kuitenkin niin huonossa kunnossa, ettei niistä ole käyttöön. Mutta se yksi, "Mummunrukki" oli varsinainen helmi! Pieni ja sievä, kauniisti sorvattu ja ootrattu sekä luisilla napeilla yksityiskohtaisesti koristeltu. Se täytyy kevään tullen puhdistaa ja pelastaa! Olisipa kiva tietää, kuka on ollut rukin tekijä...

Ps. En malta olla liittämättä tähän yhteyteen kuvaa pappani sodassa puhdetyönään tekemästä "astiastosta". ...ja työkaluna on ollut pelkkä puukko!

Vehnäsämpylät


Nyt kun löysin hyvän sämpyläohjeen, innostuin taas leipomaan. Muokkasin vanhaa ohjetta hieman, jotta sain tuoreita, vaaleita ja maukkaita sämpylöitä ruoan kanssa tarjottavaksi. Käytämme lähes ainoastaan ruisleipää, joten vaaleaa leipää ei juuri ole kotona. Vaikka olemmekin tottuneet tummaan leipään jopa aamiaisella, joskus tekee mieli "vehnästä". Ihan pelkästään pullajauhoista tehty leipä ei kuitenkaan nyt houkutellut rakenteeltaan eikä maultaan, joten sekoitin taikinaan spelttiä ja hiivaleipäjauhoja. Kun lisäksi kaapissa uhkaa vanheta Keittiöelämää-liikkeestä ostamani Farina-jauhot, sain hukattua niitäkin tähän taikinaan.

Vehnäsämpylät

2,5 dl vettä
2 rkl sokeria
1 tl hienoa merisuolaa
15 g tuorehiivaa (1/4 pkt)
2 dl 00-jauhoja
2 dl hiivaleipäjauhoja
1 dl spelttihiutaleita
2 rkl kylmäpuristettua rypsiöljyä

Lämmitä 1 dl vettä ja lisää siihen hiiva, suola, sokeri sekä 1 dl jauhoja. Sekoita voimakkaasti ja anna kohota 15 minuuttia. Lisää loppu vesi lämpimänä, alusta loput jauhot, hiutaleet sekä sekoita nopeasti joukkoon öljy. Anna kohota uudestaan 30-45 minuuttia. Kaada taikina runsaasti jauhotetulle pöydälle ja leivo sämpylöiksi. Anna kohota 30 minuuttia, ripottele pinnalle jauhoja ja tee terävällä veitsellä viiltoja pintaan. Aseta vesiastia uunin pohjalle ja paista sämpylöitä 225 asteessa 10-12 minuuttia.

Sitruunapasta

Keittiöelämää-liikkeessä on ollut myynnissä sitruunapastaa ties kuinka monta vuotta, mutta itse sain aikaiseksi ostaa sitä vasta nyt. Ei turhaan kehuttu tuote: sopi erittäin hyvin yksinkertaisen kylmäsavulohikastikkeen kanssa. Mietin kuitenkin, mikä muu kastike kestää todella voimakkaan sitruunanmaun? Avocadopastaan kyseistä tuotetta on kuulemma käytetty ja se on sopinut hyvin.
Pastan rakenne oli hyvä ja keltainen väri vain voimistui keitettäessä. Pitää hakea heti lisää!

23.1.13

Hilloviipaleet

En tee kovin usein pikkuleipiä ja silloin harvoin, kun teen, niin ohjeen pitää olla helppo ja yksinkertainen sekä nopea toteuttaa. Hilloviipaleet on juuri sellainen!

Hilloviipaleet (n.50 kpl)

200 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja

hilloa, marmeladia...
(itselleni oli jäänyt joululta Dronningholmin Tähtitorttu omena-kanelimarmeladia, joka sopi viipaleiden makuun hyvin, eikä levinnyt uunissa)

Vaahdota ensin pehmeä voi ja sokeri. Lisää muna hyvin vatkaten ja lopuksi keskenään sekoitetut kuivat aineet. Anna taikinan levätä hetki kulhossa. Ota "kourallinen" taikinaa ja pyöritä se jauhotetulla pöydällä hieman peukaloa paksummaksi tangoksi. Nosta tanko pellille ja paina keskelle pikkurillin syrjällä vako. Lusikoi siihen hilloa ja paista 200 asteessa n. 10 minuuttia. Yhdelle uunipellille menee kolme tankoa, sillä taikina leviää paistuessaan. Leikkaa viipaleiksi heti kuumina. Siivilöi pikkuleipien päälle tomusokeria ennen tarjoilua.

13.1.13

Kylppäripussukka

MTV3:n sivuilla oli ohjeita erilaisille pussukoille, joissa voi säilyttää kylpyhuoneen pikkutavaroita. Ohjeet oli tarkoitettu trikookuteelle, mutta käytin samaa putkiskudetta, josta olen virkannut kylpyhuoneeseen jo maton. Putkis on hieman ohuempaa kuin trikookude, joten ohjeita täytyi työn edetessä hieman soveltaa. Hauskaa ja nopeaa virkkaamista!

6.1.13

Blinit

Vuotuinen blinipostaus! Kuvankin otin, mutta se on parempi jättää tällä kertaa liittämättä... Joka vuosi haen sitä täydellistä bliniohjetta ja erilaisten muokkausten ja kokeiluiden jälkeen luulen sen löytäväni - kuten tänäänkin.

Blinit (4 kpl paksuja blinejä)


1 dl ranskankermaa
1 dl punaista(;)) maitoa
1 tl kuivahiivaa
1 tl hunajaa
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl esikypsytettyjä ohrahiutaleita

Lämmitä ranskankerma ja maito. Lisää hunaja ja hiiva jauhoihin sekoitettuna. Anna kuplia 6 tuntia.

2 dl punaista maitoa
2 rkl voita
1 munankeltuainen
1/2 tl suolaa
vehnäjauhoja
1 munanvalkuainen

Kiehauta maito ja voi. Lisää taikinaan keltuainen, maito-voiseos sekä suola. Lisää jauhoja niin, että taikinasta tulee hieman lättytaikinaa vahvempi seos. Kääntele viimeisenä joukkoon vatkattu valkuainen.

Kylmäsavulohipasta

Tänään tein kylmäsavulohipastaa (mikä sanahirviö!) vähän erilaisella reseptillä ja hyvää oli. Aikani selailtuani erilaisia ohjeita, päädyin Kodin Kuvalehden nettisivuilta löytämääni, jossa oli mukana myös porkkanaa. Se toi kivan rapsakkuuden ruokaan ja yllättäen paljon makeutta. Syödessä pitikin rouhaista vielä ylimääräinen suolaripaus pintaan. Tässä oma versioni pienin lisäyksin:

Kylmäsavulohipasta

nauhapastaa

oliiviöljyä
sipuli
valkosipulinkynsi
porkkana
kylmäsavulohta
valkoviiniä
kasvisliemikuutio
kermaa
mustapippuria
sitruunatimjamia

rucolaa
sitruunaöljyä

Kuullota hienoksi pilkotut sipulit öljyssä. Lisää kuorimaveitsellä vuollut porkkanalastut sekä lähes kohta sen jälkeen lohiviipaleet. Lisää viini, pieni pala kasvisliemikuutiota sekä kerma. Mausta ja anna kuumentua. Älä enää keitä pitkään.
Aseta tarjolle vuokaan, jossa on ensin keitetty pasta ja kaada kastike sen päälle. Revi päälle rucolaa, rouhaise mustapippuria sekä lorauta sitruunaöljyä.

En malta olla mainitsematta, miten vieläkin saan nauttia oman maan valkosipuleista sekä kuivatuista yrteistä!

2.1.13

Ankkaa ja linssipataa

Lidl on pettänyt meidät! Sekä pippuripihvit että pakastettu ankankoipi osoittautuivat tällä viikolla pettymyksiksi. Molemmat lihat olivat kovia ja sitkeitä sekä pihveissä oli lisäksi outo sivumaku. Kesällä ostimme pihvejä useammankin kerran, sillä niitä oli nopeaa grillailla ulkona mökillä. Erilaisilla lisukkeilla niistä sai monenlaisia herkkuja. Nyt pelkästään paistetut pihvit epäonnistuivat, mutta stroganovissa sivumakua sai hieman peitettyä mausteilla. Pitkä haudutuskaan ei kuitenkaan juurikaan pehmentänyt pieniksi paloiksi leikattuja lihoja.
Ankankoipi oli ihan hyvän makuinen, mutta myös kovaa. Ehkä meillä oli myös väärä ennakko-oletus, sillä confit koivet kerran aiemmin olivat suussasulavia...
Linssipata (cassoulet) oli vanhan ohjeen mukaan tehtyä ja hyvää. Nyt ei vain ollut laittaa siihen savupalvia eikä mangoldia.

(PYÖREÄT) sämpylät!

Sämpylöissä on jotain kummallista sillä en koskaan saa niitä onnistumaan - paitsi tänään! Yleensä sämpylät jäävät kengänpohjiksi, mutta nyt ne olivat sileitä ja pyöreitä kuin golfpallot. Mietin, onkohan hiivan määrä ollut aiemmin oikea, onko neste ollut oikean lämpöistä ja ennen kaikkea, onko taikina ollut tarpeeksi kiinteää? Heti aamusta päätin ryhtyä hommiin ja kokeilla ties kuinka monetta reseptiä. En juurikaan seuraa Kinuskikissaa, mutta hakuni osui tällä kertaa hänen sivuilleen. Ohje onkin nyt lähes suoraan hänen blogistaan.

Sämpylät (12 kpl)

2,5 dl vettä tai maitoa
1 rkl hunajaa
1 tl suolaa
2 tl kuivahiivaa
2 dl hiivaleipäjauhoja
1/2 dl karkeita ruisjauhoja
1/2 dl spelttihiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kylmäpuristettua rypsiöljyä

Jos käytät kuivahiivaa, lämmitä neste tarpeeksi kuumaksi, ohjeen mukaan 42 asteiseksi. Lisää hunaja ja suola. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja ja vatkaa voimakkaasti nesteeseen. Lisää jauhoja vähitellen ja alusta melko kiinteäksi taikinaksi. Kaada lopuksi sekaan öljy. Anna taikinan kohota 45 minuuttia. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja painele kevyesti ilmaa pois. Tee pötkö, jonka leikkaat osiin. Pyörittele palloiksi. Anna kohota taas n. 20-30 minuuttia. Paista 225 asteessa n. 10-13 minuuttia.

... ja kun uuni oli lämmin, tein myös jättiläiskokoisen hillopitkon!

Hillopitko

2,5 dl maitoa
1 dl sokeria
1 tl suolaa
1 muna
1 rkl pullamaustetta
1/2 - 1 ps kuivahiivaa
n. 6 dl vehnäjauhoja
1 dl juoksevaa margariinia

täytteeksi kaneli-omenamarmeladia, kanelia, sokeria

päälle raesokeria

Lämmitä maito ja sulata sinne sokeri sekä suola. Lisää pullamauste ja muna sekä pieni määrä jauhoja, joihin on sekoitettu kuivahiiva. Sekoita voimakkaasti, jotta seokseen tulee ilmaa. Lisää loput jauhot ja vaivaa taikinaa sitkon muodostumiseksi. Lisää viimeisenä margariini. Anna kohota n. 1/2 tuntia. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja kauli levyksi. Levitä päälle ohuelti marmeladia ja ripottele kanelia sekä halutessasi vielä sokeria. Kääri rullalle ja nosta pellille. Leikkaa saksilla viiltoja n. 1-2 cm välein ja käännä siivuja vuoroin molemmin puolin. Anna kohota n. 1/2 tuntia, voitele munalla ja ripottele päälle raesokeria. Paista 200 asteessa n.20-30 minuuttia.

Joulukortteja

Olen aina tehnyt joulukortit itse. Joskus tuottaa vaikeuksia keksiä aihetta, mutta tänä vuonna kortit syntyivät helposti. Tällaisia ukkoja lähti liikenteeseen: