Kehrää, kehrää...

Tässä sitä nyt on, itsekehrättyä villalankaa! Huvia ja hyötyä kerrakseen, sillä kuntosalillekaan ei tämän polkemisen jälkeen tarvitse mennä. No, rukeissa on eroja, mutta itse halusin opetella perinteisen viistorukin käytön pystyrukin sijasta. Viistorukissa poljenta tapahtuu oikealla jalalla, mutta pystyrukki on kuin "stepperi", jossa käytetään molempia jalkoja. Oikeastaan on väärin puhua rukkien perinteisyydestä, koska olennaisempaa on, että Suomessa vain on käytetty yleisemmin yhdellä jalalla poljettavaa viistorukkia ja esim. Kiikka on ollut tunnettu rukkien valmistuksestaan. Rukki on jopa entisen kunnan vaakunassa. Pystyrukkeja taas on tehty ja käytetty esim. Keski-Euroopassa ja Uudessa-Seelannissa.
Kuulin, että mummuni on aikoinaan kehrännyt paljon lankaa, mutta ikävä kyllä en ole ollut sitä näkemässä. Onneksi kuitenkin hänen rukkinsa oli tallella ja tavalla tai toisella aion sen "salakuljettaa" kotiini. (Meillä kun on kuulemma jo "tarpeeksi tavaraa" ja "tämän on tarkoitus olla koti, ei museo!" ;)) No, yllätys oli tosiaan suuri kun haimme isän kanssa mummun rukkia, sillä löysimme rukkeja lopulta varastoistamme kokonaista kolme kappaletta! Kaksi niistä (peräisin isomummuilta?!) oli kuitenkin niin huonossa kunnossa, ettei niistä ole käyttöön. Mutta se yksi, "Mummunrukki" oli varsinainen helmi! Pieni ja sievä, kauniisti sorvattu ja ootrattu sekä luisilla napeilla yksityiskohtaisesti koristeltu. Se täytyy kevään tullen puhdistaa ja pelastaa! Olisipa kiva tietää, kuka on ollut rukin tekijä...

Ps. En malta olla liittämättä tähän yhteyteen kuvaa pappani sodassa puhdetyönään tekemästä "astiastosta". ...ja työkaluna on ollut pelkkä puukko!