5.8.12

Sitä sun tätä uunivuoassa

Tässä eräänlainen pyttipannu uunivuoassa tehtynä.

Makkara-kasvisvuoka

oliiviöljyä
munakoisoa
kesäkurpitsaa
paprikaa
tomaattia
makkaraa
chorizo-makkaraa
sipulia
Pirkka savusulatejuustoa
juustoraastetta
suolaa, mustapippuria, basilikaa

Itketä ensin munakoisoviipaleet. Leikkaa sillä välin muut aineet kiekoiksi. Paista kaikki kasvikset ensin kevyesti pannulla. Lado limittäin uunivuokaan. Mausta, levitä päälle juustot ja paista/grillaa uunissa n. 20 minuuttia.

Perhosia unohtamatta

Kolea ja sateinen sää eivät ole olleet perhosille mieleen. Heti kun aurinko pilkisti, tulivat myös perhoset. Tälle mustavalkoiselle, kauniille perhoselle en tiedä nimeä, mutta se oli aika elegantin näköinen vaeltaessaan vaaleanpunaisen virmajuuren kukinnoissa.

Todellinen kuppikakku

Helteillä uunin käyttö on meillä lähes pannassa. Uuni nimittäin puhaltaa kaiken poistoilman keittiöön ja lämpötila hipoo pilviä... Mutta, kun makeanhimo iskee, jotain on keksittävä. Jossain blogissa oli ratkaisu ongelmaan - kuppikakut mikrossa!

Kyseisessä blogissa oli ohjetta muunneltu, mutta alkuperäiseen reseptiin oli linkki. Tein alkuperäisen ohjeen mukaan, mutta näin jälkikäteen viisastuneena, seuraavalla kerralla vähennän paistoaikaa kolmesta minuutista kahteen. Suklaakakussa ei haittaa, vaikka sisus on löysä. Yksinkertainen resepti riitti itselläni kahteen pieneen uunivuokaan. Voitelin vuoat kevyesti juoksevalla margariinilla.

Suklaakuppikakku mikrossa

1 kahvikuppi

4 rkl vehnäjauhoja
4 rkl sokeria
2 rkl kaakaojauhetta
1 muna
3 rkl maitoa
3 rkl juoksevaa margariinia
vaniljasokeria
3 rkl suklaahippuja
(1 tl maapähkinävoita)

Sekoita ensin kuivat aineet. Lisää muut järjestyksessä, hyvin vatkaten. Kaada seos kuppiin ja paista 1000 W mikrossa 2-3 minuuttia.

Tomaatti-muikkuvuoka


Harmitti, kun silakoita ei enää ollut saatavilla, joten ostin sitten keskikokoisia (asia oli erikseen mainittu ja oikein kuittiinkin präntätty!) muikkuja. Ei huonompi ostos! Muikut sopivat hyvin, ellei jopa silakoita paremmin tähän ruokaan.

Tomaattinen muikkuvuoka

perattuja muikkuja
tomaattisillin liemi
uusi sipuli varsineen
runsaasti tilliä
juoksevaa margariinia
tomaattipyrettä
chilikastiketta
vaaleaa siirappia
mustapippuria
kokonaisia maustepippureita
laakerinlehti

Tee liemi sekoittamalla kaikki aineet keskenään. Lado muikut voideltuun uunivuokaan ja kaada liemi päälle. Paista 200 asteessa reilut puoli tuntia.

Kebab salaatilla

Aamulla, nälkäisenä ei kannattaisi mennä kauppaan. No, nyt kuitenkin menimme ja aika paljon tuli ostettua kaikkea "erilaista" kuin yleensä. Lidlin kebab-liha oli kyllä hyvä ostos, sillä siitä sai nopean lisukkeen perussalaatille. Liha suli paistovalmiiksi kotimatkalla ja lihan paistuessa sai koota salaatin ja tehdä kermaviilikastikkeen.

Kanttarelleja...

Tässä taas vuotuinen kanttarellikuva ja muistutus "maailman parhaasta" kastikkeesta eli hirvi-kanttarellipadasta! Olen joskus tehnyt kastiketta pakastetuista kanttarelleista, mutta ehdottomasti parempaa on tehdä se tuoreista. Vaikka kastikkeeseen tulee kermaa, on se mielestäni kuitenkin mukavan "kevyt" uusille perunoille.