31.12.09
30.12.09
Mojo-kastike
Ensimmäinen (perus)resepti uudesta kirjasta testauksessa. Juttuhan on vielä kesken, joten tässä vaiheessa ei voi tehdä kuin suuntaa-antavia arvioita., mutta jos mojo-kastikkeen alkumakua vertaa esim. paholaisen hilloon, jälkimmäinen vie voiton..., vaikka lisäsin mojon alkuperäiseen ohjeeseen hunajaa antamaan makeutta ja myös hieman balsamicoa.
Mojo-kastike
1 punainen paprika
1 mieto chilipaprika
1 dl oliiviöljyä
1 sitruunan mehu
1 dl persiljaa
1 dl basilikaa
0,5 dl korianteria
1 nippu ruohosipulia
2 valkosipulinkynttä
suolaa, mustapippuria
(vettä)
Aineet mitataan tehosekoittimeen ja ajetaan hienoksi. Vettä voi lisätä tarvittaessa. Makujen annetaan tasaantua jääkaapissa seuraavaan päivään.
Tein puolikkaan annoksen ja lisäsin siihen 1 tl hunajaa, 1 tl vaaleaa balsamicoa ja tuoreen korianterin korvasin ripauksella jauhetta. Myös valkosipulia laitoin pienimmän löytämäni kynnen (ja totta puhuakseni, siitäkin vain osan).

28.12.09
Mojo!
Nyt kelpaa taas kokkailla! Annoinkin Joulupukille vähän vihjettä Mojo-kirjasta, enkä turhaan. Jos en ole jo aiemmin kirjoittanut, niin nyt kirjoitan, että yksi kirjan tekijöistä, Antti Vahtera, on yksi lempikokeistani. Hauskaa oli, kun hän oli kesällä seurueineen viereisessä pöydässä syömässä ravintola Buccossa.
Lihanuijasta taisi olla isän kanssa juttua... ;) Hän oli sitten käynyt verstaallaan ahkeroimassa. Nuijan pää on lämpökäsiteltyä pihlajaa ja varsi katajaa.

Punssiglögi
Hernekeiton jälkiruoaksi kokeilin tehdä itse glögiä. Tähän asti olemme juoneet punaista perus-Marlia, mutta ei tämäkään huonoa ollut.
Punssiglögi
rusinoita
1 rkl glögimaustetta
4 dl omenamehua
candi-sokeria
punssia
vettä
Laita ensimmäiseksi rusinat turpoamaan punssiin (ne saisivat olla vaikka vuorokauden, jotta niistä tulisi pulleita). Kuumenna omenamehu ja mausteet. Anna niiden hautua n. tunti. Laita glögilasiin punssirusinoita ja n. 1 tl candisokeria. Kaada päälle n. 1/2 dl kiehuvaa vettä, 1 dl kuumaa mausteista mehua ja lorauta vielä terästykseksi punssia.

20.12.09
Pikkuleipiä
En kovin usein tee pikkuleipiä, varsinkaan kovin paljoa näpertelyä vaativia, mutta käytyäni naapurilla glögillä, sain häneltä innostuksen tehdä sekä herrasväen pikkuleipiä (=kahdenkertaisia) että kaneliässiä.
Herrasväen leivät (n.45 kpl)
200 g voita
1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl perunajauhoja
1 tl vaniljasokeria
hilloa, sokeria
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kauli taikinasta n. 3-4 mm paksu levy. Ota muotilla haluamasi muotoisia pikkuleipiä. Tee puoleen leivistä reikä keskelle. Paista 200 asteessa n. 6-7 minuuttia. Pikkuleivät saavat jäädä vaaleiksi.
Anna pikkuleipien jäähtyä. Levitä sitten toiselle puolikkaalle hilloa ja aseta reiällinen puolikas päälle. Pyöritä leivät lopuksi sokerissa.
Onneksi en löytänyt pyöreätä muottia, sillä näistä kukanmuotoisista tuli todella söpöjä! Reiän tein omenaporalla. Väliin laitoin vadelmahilloa ja päälle siro-sokeria.
Kaneliässät (n. 40 kpl)
125 g voita
1 muna
1 kkp sokeria
2 kkp vehnäjauhoja
1/4 tl soodaa
1/4 tl leivinjauhetta
sokeria, kanelia
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Tee taikinasta n. 4 cm paksuinen tanko ja leikkaa se n. 1 cm paloiksi. Pyörittele paloista lyijykynän paksuisia tankoja ja pyörittele ne kanelisokerissa. Asettele tangot s-kirjaimen muotoon pellille. Paista uunin yläosassa, 220 asteessa n. 7 minuuttia.
Pikkuleivät leviävät uunissa aika paljon, joten niitä ei kannata laittaa aivan vierekkäin.
Ohjeella tulee ohuita, rapeita ässiä. En tiedä, jos leivinjauheen määrää lisäisi, tulisiko ässistä hieman pulleampia ja jos taikinaan laittaisi vielä toisen kananmunan tulisiko niistä kovempia...

Piparimuotit
16.12.09
Kastanjoita!
Tämä ruoka on ollut "haaveissa" jo pitkään. Muutama vuosi sitten ostinkin kastanjoita, mutta en tiedä oliko vika paahtajassa vai kastanjoissa, ne olivat pieniä, kovia "kirppuja". Nyt uusi ja onnistunut kokeilu. Maku oli erittäin herkullinen!
Huuhtelin ja kuivasin kastanjat. Asettelin ne folion päälle uunivuokaan ja paistoin 225 asteessa 20 minuuttia. Oikeaoppisesti kastanjoiden kanssa kuuluisi vaahdotettu sitruunavoi, mutta me ripottelimme päälle Falksaltin sitruunasuolaa.

6.12.09
Sushi
Mietin, mikä olisi kivaa naposteltavaa Itsenäisyyspäivän juhlia seuratessa. Työkaverini rupesi kyselemään sushista ja siinä olikin vastaus pohdintaani. Olen tehnyt aiemminkin sushia ja tykötarpeet bambumattoineen jne. löytyvät. Ohjeita katsoin tällä kertaa Tokyokan sivuilta.
Tein päivällä kaikki esivalmistelut rullineen ja kattauksineen valmiiksi, joten herkut on helppo ja nopea kantaa pöytään illalla.
Nyt maistamme ensimmäistä kertaa valmista misokeittoa, mutta inkiväärin hillosin itse. Jääkaapista kun löytyi tuoretta inkivääriä ja sitä kuluu yleensä niin vähän, että valmiit purkit jäävät suurimmaksi osaksi käyttämättä. Mietin olisiko keittoon ptänyt ostaa tofua, mutta en ole sen makuun oikein koskaan päässyt.
Täytteitä, tällä kertaa esihöyrytettyä porkkanaa, kurkkua, retikkaa, paprikaa, purjoa, tulee aina suikaloitua liikaa, mutta laitan ne erilliselle lautaselle tarjolle, niin niitä voi napostella sushien ohessa. Purjoa ja porkkanaa voi myös laittaa keiton joukkoon. Olin varannut myös avocadoa, mutta se jäi nyt käyttämättä.
Riisiä tuli keitettyä liian vähän ja suunnittelemani nigirisushit jäivät tekemättä. Minun piti myös tehdä osasta makisusheista kasvistäytteisiä, mutta laitoinkin kaikkiin kalaa, joko graavia tai kylmäsavustettua. Joskus olen käyttänyt täytteessä surimipuikkoja, mutta jätin nyt nekin lisäämättä. Täytyy seuraavalla kerralla muistaa, että 2 dl keittämätöntä riisiä on liian vähän tai että siitä tulee vain 4-5 rullaa.

5.12.09
Bataattilaatikko
Olen taas löytänyt bataatin! Se oli vähän aikaa unohduksissa, vaikka olen tehnyt siitä joskus paljonkin erilaisia ruokia: keittoja, uunijuureksia ym. Tässä mm. linkki todella hyvään keittoon, jota joskus kokeilin!
Bataattilaatikkoakin olen aiemmin kokeillut, mutta hyvä ohje on ollut hakusessa. Kokeillaan onko tässä aineksia suosikiksi...
Ohje on alunperin netistä, mutta tein kuitenkin taas omia lisäyksiäni.
Bataattilaatikko
1/2 kg bataatteja
n. 1/2 l kasvislientä
1 dl ruokakermaa
1 muna
1/2 dl siirappia
muskottikukkaa, kanelia, kardemummaa, tuoretta inkivääriä, korianteria...
pippuria
suolaa
korppujauhoja
voita
Kuori ja paloittele bataatit. Keitä ne vähässä kasvisliemessä kypsiksi (n. 15 min.). Ota keitinvesi talteen ja kaada sitä soseeseen n. 1 dl. Soseuta ja lisää lientä sekä kerma, kananmuna, siirappi ja mausteet. Mittoina mausteissa oli ehkä n. 1/4 tl/mauste. Kaada sose voideltuun uunivuokaan ja ripottele pinnalle korppujauhoja, hieman valkopippuria ja voita. Pintaa voi kuvioida lusikan syrjällä. Paista 175 asteessa n. 1 1/2 h.

4.12.09
Tykkimyssy
Itsenäisyyspäivänä tulee aina otettua kansallispuku "naftaliinista". Äiti teki minulle puvun ja minulle jäi tykkimyssyn osuus.
Kirjonta ja myssyn kokoaminen ovat omaa käsialaani, mutta pitsi on äidin tuttavan tekemä. Minä, kun en ole tuohon pitsinnypläykseen vielä ehtinyt erityisesti perehtyä...
Myssy on ollut valmiina jo tovin, mutta pitsin kiinnitys on jäänyt. Nyt sain sen aikaiseksi ja uudistin myssyn.
Nyt olen miettinyt pitääkö tuo pitsi kuitenkin irroittaa joka kerta käytön jälkeen, säilyttää rullalla ja tärkätä sekä kiinnittää sitten taas uudelleen? Ohjeet eri lähteissä kun ovat vähän ristiriitaisia.

2.12.09
Tallilyhdyn lasit
Keskeneräistä työtä ei pitäisi näyttää... mutta en malttanut olla ottamatta kuvaa laseista, joiden on tarkoitus päätyä tallilyhtyyn.
Kuvissa kokeilin ensimmäistä kertaa stringereitä eli ohuita lasitankoja. Pelkäsin, miten paksuksi ne leviävät korennossa tai pienissä perhosissa, mutta ne onnistuivat hyvin. Ruohoa leikatessa ( ;) ) huomasin nimittäin, että lasista on todella vaikea saada ohuita kaistaleita. Myöhemmin kyllä löysin lasisakset, jotka toimivat kohtuullisesti tähän tarkoitukseen. Saksilla saa myös hyvin murskaa, jota voi ripotella sinne tänne... Huomauttelimmekin pajassa toisiamme, että muistaisimme pysyä "roskien" kanssa kohtuudessa!

Kesäinen lasikranssi
Jännitin, mitä uuni nyt oli saanut lasille aikaiseksi, mutta ihan onnistunut juttu. "Hauras" ja ohut tämä kranssi kyllä on, eli pitää tarkoin valita paikka, minne sen voi ripustaa.
Kranssi sai muotonsa suoraan uuniin, suoja-aineen päälle ladotuista pienistä lasinpaloista. Kranssissa huomaa hyvin lasien eron; toiset laseista sulautuvat läpikuultavasti yhteen ja toiset, opaalilasit, ovat hyvin valoa läpipäästämättömiä.
Lasiyllätys!
1.12.09
Sitten taas lasia
Rautalankaa ja pellavaa
PalleroteraPiaa
Mistä näitä palloja tulee?! Ja nyt tulee vieläkin tiuhempaan tahtiin, sillä harjoitus tekee mestarin. Keksin tehdä huopahahtuvasta "langan", jota kieputtelin ensin tiukalle kerälle ja viimeiset kerrokset löyhästi pallon pintaan. Sitten saippuaa ja vuoroin kuumaa ja kylmää vettä. Ei tule vekkejä vaan sileitä pyöreitä palleroita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)