6.12.09

Sushi

Mietin, mikä olisi kivaa naposteltavaa Itsenäisyyspäivän juhlia seuratessa. Työkaverini rupesi kyselemään sushista ja siinä olikin vastaus pohdintaani. Olen tehnyt aiemminkin sushia ja tykötarpeet bambumattoineen jne. löytyvät. Ohjeita katsoin tällä kertaa Tokyokan sivuilta.
Tein päivällä kaikki esivalmistelut rullineen ja kattauksineen valmiiksi, joten herkut on helppo ja nopea kantaa pöytään illalla.
Nyt maistamme ensimmäistä kertaa valmista misokeittoa, mutta inkiväärin hillosin itse. Jääkaapista kun löytyi tuoretta inkivääriä ja sitä kuluu yleensä niin vähän, että valmiit purkit jäävät suurimmaksi osaksi käyttämättä. Mietin olisiko keittoon ptänyt ostaa tofua, mutta en ole sen makuun oikein koskaan päässyt.
Täytteitä, tällä kertaa esihöyrytettyä porkkanaa, kurkkua, retikkaa, paprikaa, purjoa, tulee aina suikaloitua liikaa, mutta laitan ne erilliselle lautaselle tarjolle, niin niitä voi napostella sushien ohessa. Purjoa ja porkkanaa voi myös laittaa keiton joukkoon. Olin varannut myös avocadoa, mutta se jäi nyt käyttämättä.
Riisiä tuli keitettyä liian vähän ja suunnittelemani nigirisushit jäivät tekemättä. Minun piti myös tehdä osasta makisusheista kasvistäytteisiä, mutta laitoinkin kaikkiin kalaa, joko graavia tai kylmäsavustettua. Joskus olen käyttänyt täytteessä surimipuikkoja, mutta jätin nyt nekin lisäämättä. Täytyy seuraavalla kerralla muistaa, että 2 dl keittämätöntä riisiä on liian vähän tai että siitä tulee vain 4-5 rullaa.