2.2.09

Blinit

Kun on aina kova kiire aloittaa syöminen, niin kuva ei taaskaan ole paras mahdollinen. Tosin tulee siinä esiin pääasia eli blinit lisukkeineen. Tuo sydänteema tuntuu aina toistuvan... Sain valurautaisen sydänlettupannun veljeltäni!

Blinit

4 dl maitoa
10 g hiivaa
1/2 tl suolaa
1 dl tattarihiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
1 rkl sulatettua voita
1 kananmuna

Aloita taikinan teko päivää aiemmin kuin aiot herkutella blineillä. Kuumenna 1/2 maidosta n. 40 asteiseksi. Liuota siihen hiiva ja suola. Lisää jauhot, tattarihiutaleet, munankeltuainen ja voi. Anna seistä huoneenlämmössä vuorokausi.

Kuumenna seuraavana päivänä loput maidosta kiehuvaksi, anna jäähtyä hieman ja sekoita taikinaan. Vatkaa valkuainen kovaksi vaahdoksi ja nostele se varovasti taikinaan viimeisenä.

Paista blinit voissa kullanruskeiksi keskilämmöllä. Kirkastettua voita voi laittaa myös tarjoiluvaiheessa pöytään.

Tarjoile mädin, kylmäsavulohen, punasipulisilpun, suolakurkkujen, smetanan ja hunajan kera. Mausteeksi voi rouhaista mustapippuria. Myös sienisalaatti sopii blinien kanssa.