22.4.09

Taikaperhonen


Tämä perhosviritelmä on tehty taikakankaan avulla.

Langanpätkät asetellaan haluttuun muotoon taikakangaspalojen väliin. Kankaat kiinnitetään muutamalla nuppineulalla, jonka jälkeen kuviota ommellaan koneella, suoralla ompeleella, moneen kertaan ristiin rastiin. Lopuksi työ upotetaan kädenlämpöiseen veteen, jolloin kuin taikaiskusta - kangas sulaa! Työ silitetään ja sitä voi muotoilla vielä hieman.

Näpsässä on omasta mielestäni hauskinta juuri se, että saa tietoa uusista materiaaleista ja tekniikoista. Olen luonteeltani sellainen, että kiinnostun aina kokeilemaan uusia asioita. Joskus jokin työ ottaa tuulta purjeisiin pidemmäksi aikaa, mutta useimmiten haluan vaihtelua. Näpsässä on keskimäärin neljä eri aiheista pajaa lukuvuodessa ja pajojen sisältöjen vaihtelu on ollut kiitettävän runsasta. Yksi pajajakso kestää noin kuusi viikkoa ja siinä ajassa perehtyy hyvin uuteen tekniikkaan. Usein saman pajan voi halutessaan valita vielä myöhemmin uudelleen ja syventää näin taitojaan.

Näpsässä voi myös kokeilla ohjatusti monia sellaisia materiaaleja ja tekniikoita, jotka kotioloissa voisivat olla hyvin vaikeita toteuttaa. Harvalla nimittäin on mahdollisuus saven- tai lasinpolttoon, kutomiseen tai tekstiilien värjäämiseen erilaisine tykötarpeineen, vain joitain mainitakseni.

Eikä sovi unohtaa opetusta, jonka Näpsässä saa. Itse ei pystyisi opettelemaan eikä hakemaan sitä taitoa tai tietoa, jota on omiin aloihinsa erikoistuneilla pajojen opettajilla.