Tuli taas vietettyä viikko mökillä. Aurinkoista, mutta kylmää. Ei kuitenkaan onneksi mennyt yöllä hallan puolelle. Olin kyllä varautunut hallaharsoilla, sillä nyt istutin maahan jo tomaatit ja kurpitsatkin, jopa esikasvattamani pavut.
Harso on kyllä toistaiseksi osoittautunut oivaksi avuksi. Kaikki kylvökset olivat itäneet ja kaalin sekä samettikukan taimetkin olivat pysyneet hengissä. Vähän minua arvelutti, miten siemenet saavat vettä, mutta maa tuntui harson alla juuri sopivan kostealta.
Muutenkin piha oli taas saanut lisää vehreyttä sitten viime kerran. Ruohikossa pilkisteli pieniä punaisia tulppaaneja ja iki-ihana sormustinkukka puski alkujaan kiven juurella. Odotan innolla, josko ne tänä vuonna kukkisivat.
Mansikkamaa oli hyvässä kasvussa, jopa ensimmäiset kukat olivat puhjenneet. Virittelin taas "peilipelottimen" kasvuston ylle. Joko minulla oli vain tuuria mansikoiden kanssa viime vuonna tai sitten peilit todella tehosivat räkätteihin.
No, nyt olen minäkin muodissa mukana; yrttimaallani komeilee stevia! Hyvin se lähti alkuun, mutta toivottavasti pärjää koleudessa. Luin nimittäin juuri, että puutarhurit ovat ihmeissän sen kanssa, se kun tarvitsee samat kasvuolot kuin esimerkiksi basilika; paljon lämpöä ja juuri sopivasti vettä.
Ps. Tarkkasilmäisimmät huomaavat kuvassa västäräkin keikkumassa kivellä!
Sitten lintuihin.... Puukiipijä teki vieläkin nopeita pyrähdyksiään puun juurelle. Tahti emolla oli sen verran kiivas, että arvasin poikasten pian lähtevän ja niin kävikin. Hassua, että vaikka sillä on yleensä noin neliökilometrin laajuinen reviiri, se ei välittänyt lainkaan ihmisistä. Seurasin muutaman metrin päässä, kun se etsi puista hyönteisiä ja vei ne poikasilleen.
Sieppo sen sijaan ei jättänyt minua vieläkään rauhaan. Se pyöri edelleen viimeksi ripustamani pöntön ympärillä ja kurkisteli reiästä sisään. Olin varma, että se on niin pullea yksilö, ettei vain yksinkertaisesti mahtunut pönttöön. Tein sitten taas uuden pöntön, johon tarkasti mittasin 3,2 mm reiän! Mutta ei, sama ralli alkoi taas sekä uuden pöntön kuin vielä vanhankin välillä ja kaiken kukkuraksi sillä oli pesä varmuudella kolmannessa pöntössä! Sinne pesään se sujahti kuin telkkä, sukkana lennosta! Hyvä, ettei takaseinä irronnut, sillä pönttö on niin laho, että on ollut jo parina vuonna purku-uhan alla, mutta linnut ovat ehtineet kansoittaa sen ennen kuin olemme saaneet aikaiseksi pudottaa sen.
Nyt panostin tähän uuteen pönttöön kunnolla. Sivuun väänsin tukevasta, 2mm rautalangasta hakasen ja lenkin, joilla pöntön aukeavan katon saa kiinni. Saranana (hieno sana suomen kielessä!) katon takareunassa toimii kattohuovan suikale.
Piti sitten oikein ruveta opiskelemaan kirjosieppojen elintavoista, kun luulin jo mökille pesineen jonkun erityisen kookkaan, krantun tai mielenvikaisen yksilön. Helpotus tai ei, mutta selvisi, että sieppo pyöritttää melkoista haaremia ympärillään. Sillä voi olla montakin pesää ja poikuetta yhtäaikaa. Että silleen...
Yhdestä vanhasta pöntöstä puolestaan kurkisteli oravapoikue. Oravaemo ei kuitenkaan pitänyt meistä, vaan säksätteli yhden illan puun oksalla ja oli yön aikana heivannut jälkikasvunsa muualle. Hyvä niin, vaikka suloisia olivatkin, pidän silti lintujen puolia.
Lintujen puolia?! Fasaani majaili edelleen jossain lähistöllä, sillä vähän väliä se pelästytti rääkäisyillään kun kuljin pihassa. Huusin sille aina takaisin: "Pataan!"
Fauna sai uuden ulottuvuuden, kun eräänä aamuna herätessäni katsoin ikkunasta ja ihmettelin, kenen kissa pihaan nyt tulee? Korvat ja pieni pää pilkisti pensaan keskeltä, mutta tulija paljastuikin kauriiksi! Peuroja siellä on näkynyt aiemminkin ja sen kyllä tunnistan, mutta läheiseen niemeen on joskus istutettu kuusipeuroja, joten jouduinkin selvittämään hetken aikaa, mikä tämä pieni, suloinen otus oli. Kyllä se kuitenkin paljastui
kauriiksi, en vain koskaan ollut nähnyt sellaista näin keväällä, kauniin ruskeana ja niin läheltä.
