3.9.11

Sato 2011

Tässä hieman yhteenvetoa kesän sadosta, vaikka osa on vielä kasvamassa.
Kuvassa oleva paprika (Red skin) yllätti; taimet kasvoivat hyvin ja tekivät raakileita, mutta epätoivo meinasi iskeä, kun paprikat eivät punastuneet. Ajattelin jo, että ne ovat "kaapissa" liian pimeässä. Elokuun lopussa huomasin ilokseni, että kaikki olivat saaneet väriä. Kivoja, makeita, pieniä paprikoita.
Tomaateista kerroin jo aiemmin; ne kun kasvattivat vain vartta ja lehtiä, eivätkä tuottaneet kuin muutaman kypsän tomaatin. Ne olivat kaikki Tiny Tim-lajiketta. Olivathan ne sitten toki sitäkin maukkaampia ;). Vieläkin raakileita on muutamia esim. Ildi-lajikkeessa, mutta eivät varmaan ehdi kypsiksi...
"Kaapissa" basilikat olivat menestys, ja varsinkin kun kesä oli niin lämmin. Erityisesti pienilehtinen basilika lykkäsi versoja minkä ehti, ja vesilasissa oksat kehittivät hyvin nopeasti juuret. Kyseinen basilika oli myös maultaan todella hyvä; mieto, pehmeä ja aromikas.
Juurikasmaalle istuttamani vahapavut tuottivat vain muutaman palon. Ne varmaan olivat liian kauan sisällä esikasvatuksessa ja kärsivät vielä maalla aluksi kuivuudesta.
Sellerit viihtyivät ja tuottivat varsia. Niitä kastelinkin melko ahkerasti.
Lehtikaali sitä vastoin kasvoi aluksi ja sato näytti lupaavalta, mutta jossain vaiheessa kirpat söivät lehdet suihinsa :(. Erikoista, sillä taimet olivat jo isoja ja vahvoja ja pahin kirppa-aika oli mielestäni ohi.
Varrotessani aina luvattua sadetta, jota ei tullutkaan, koko kasvimaa kärsi kuivuudesta ja monet taimet jäivät pieniksi eivätkä tuottaneet satoa. Jälkiviisaana voin todeta, että olisi kannattanut kastella! Tilliä ja persiljaa sain hyvin, samoin salaatteja (Red salad bowl ja Australische). Erikoissalaatit (Kanankrassikaali, Rucola) menivät heti kirppojen suuhun. Mangoldi kasvoi, muttei kovin reheväksi, samoin pinaatti.
Juurikkaat ovat vielä maassa, mutta eipä taida tulla mitään... Samoin kuin sipulit, joiden kitulias kasvu oli pettymys. Vain kivikossa ollut ruohosipuli oli rehevä ja sitä leikkasinkin ruokiin mielin määrin.
Kokeilin tänä vuonna kylvää härkäpapua perunan väliin. Perunamaasta tulikin kuin viidakko, varsia riitti! Pieniä perunoita löytyi, kun kurkistin yhtä vartta, mutta nähtäväksi jää, kun tulen kaivamaan loput ylös. Papuja ei tullut.
Herneet jäivät uusintakylvöstä huolimatta tulematta. Vain taittoydinherneet (Sugar snap) kasvoivat hyvin. Ne olivat mukava uusi tuttavuus, sillä ne saattoi lisätä salaattiin palkoineen.
Kesäkurpitsa Black beauty tuotti muutaman kurpitsan, mutta One ball ei itselläni yhtään. Se oli nimittäin jossain vaiheessa katkennut, kitunut ja kuollut lopulta kokonaan. Äitini sen sijaan sai keltaiset pallot kasvamaan hyvin ja ne olivat maultaan todella makeita. Naapuriltani saamat talvikurpitsat kasvoivat vartta, mutta eivät kurpitsaa. Hain jo kalliolta, jonne läheinen hevostila tekee retkiä, hevosenlantaa, ja ensi vuodeksi aion vahvistaa ja kohottaa kurpitsamaata.
Mansikantaimet mansikkamaalla kasvoivat hyvin ja uusia rönsyjäkin istutin maahan viisi kappaletta. Toivottavasti talvehtiminen sujuu hyvin ja ensi vuonna sato olisi suurempi. Lisäksi kymmenen rönsyä on kasvamassa ikkunalaudalla. Jos ne vahvistuvat, annan ne vanhemmilleni istutettavaksi vielä syksyllä, jotta hekin saavat ensi kesäksi mansikkamaan!
Omenapuut voivat paremmin kuin koskaan, kannoinkin niille kyllä ämpärikaupalla vettä koko kesän. Pirja antoi yhden makean ja mehukkaan omenan, Keltakaneliin tuli kaksi raakiletta. Voi olla, että ovat pudonneet, kun seuraavan kerran käymme mökillä. Mukavaa oli, että viime vuonna istuttamani Huvitus, joka ei meinannut mennä lainkaan talvilevolle, oli nyt todella rehevä ja teki uusia versoja.
Viime syksynä istuttamistani marjapensaista (Vertti ja Öjebyn) saimme jo muutaman marjan. Vanhat myyrän kertaalleen kalvamat ja lähes kuolleet karviaiset olivat hyvissä versoissa, mutta viime kerralla huomasin, että jokin öttiäinen oli syönyt toisesta lähes kaikki lehdet. Olisi kiva tietää syyllinen, jotta voin iskeä takaisin! Toivottavasti pensas vielä selviää...
Yrttimaa (kuvassa alla) on aina syksyllä parhaimmillaan! Harmittaa, kun suurin osa sadosta jää hyödyntämättä, tosin tänä vuonna mietin jospa yrittäisin kuivata maut talteen talven varalle.