19.3.09

Sinappisilakat

Silakat olivat tarjouksessa ja ostin niitä sen verran enemmän, että sain tehtyä sekä Pirkko Liinamaan silakoita, joiden ohje on jo ennestään blogissani sekä sinappisilakoita. Sinappisilakoihin hain ja vertailin erilaisia reseptejä ja päädyin lopulta seuraavaan. Sinapin kohdalla mietin pitkään laitanko tavallista vai dijonia. Onneksi päädyin dijoniin, marinadista tuli sen kanssa mainiota. Maillen sinapin sijasta ostin Bornier-merkkistä ja se tuntuu olevan varsin hyvää.

Sinappisilakat

Liotusliemi:
500 g silakoita
5 dl vettä
1 dl etikkaa
runsas 1/2 rkl suolaa

Marinadi:
1 rkl dijon-sinappia
3 rkl sokeria
1 dl öljyä
1/2 rkl suolaa
1/2 tl valkopippurirouhetta
3 rkl omena- tai valkoviinietikkaa
1/2 dl vettä
runsaasti hienonnettua tuoretta tilliä

Poista silakkafileistä nahka ja liota fileet ensin liotusliemessä yön yli. Sekoita marinadin aineet ja laita silakat maustumaan ainakin seuraavaan päivään.