8.3.09

Lohilaatikko ja omenavalkosuklaamuffinsit

Viikko yksin meni tosiaan fetasalaattia ja vuohenjuustoleipiä napostellessa. Tein myös parsakaaliperunasosekeittoa ja sorruinpa yhtenä päivänä Mc Donaldsinkin tarjontaan...sekä jälkkäriksi Arnoldsin creme pomadaan.

No nyt kunnostaudutaan ja tehdään kotiinpaluujuhlan kunniaksi lohilaatikkoa. Kalaa siksi, että aiempia matkatarinoita kuunneltuani, sitä on yleensä ollut Keski-Euroopassa tarjolla aika niukasti.

Jälkkäriksi omena-valkosuklaamuffinseja, joiden ohje on odotellut jo tovin pöydällä. Löysin sen erittäin iloiseksi yllätyksekseni reseptieni joukosta. Olin tehnyt niitä aiemminkin, mutta luulin hukanneeni ohjeen. Muistan miten hyviä ne olivat ja haikailin niiden perään. Hain reseptiä joskus epätoivoisesti selaten kaikki lehteni, mutta silloin en sitä löytänyt. Varsinkin kastike kruunaa makuelämyksen ja tietenkin oheen voi laittaa myös pallon jäätelöä...

Lohilaatikko

6 perunaa

100 g lohta

1 sipuli

tilliä

sitruunapippuria

suolaa

3 dl (kerma)maitoa

3 munaa

voita

korppujauhoja


Kuori ja viipaloi perunat sekä silppua sipuli. Laita puolet perunaviipaleista voidellun uunivuoan pohjalle. Asettele päälle sipuli ja lohisuikaleet. Sippua päälle runsaasti tilliä sekä ripottele pippuria ja suolaa. Laita vuokaan loput perunaviipaleet. Mausta taas tillillä, pippurilla ja suolalla. Sekoita keskenään munat ja maito ja kaada vuokaan. Vuole päälle muutama voinokare ja ripottele pinnalle korppujauhoja. Paista 200 ° C:ssa n 1 tunti.


Omena-valkosuklaamuffinsit (6 kpl isoja muffinseja)

3 dl vehnäjauhoja

1 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

100 g valkoista suklaata

1 omena

100 g voita

1 dl sokeria

1 muna

1 dl maitoa

Sekoita kuivat aineet, suklaarouhe ja pienet omenakuutiot keskenään. Vatkaa sokeri ja voi. Lisää muna hyvin vatkaten. Sekoita joukkoon lopuksi nopeasti jauhoseos vuorotellen maidon kanssa. Jaa taikina isoihin vuokiin (Pirkka amerikanmuffinsivuoat ovat sopivia). Paista 175 asteessa 20-30 min.


Kanelisiirappikastike

1 dl sokeria

2 dl omenamehua

½ sitruunanmehu

kanelitanko

Mittaa aineet kattilaan ja keitä hiljalleen, kunnes seos muuttuu siirappimaiseksi. Anna kastikkeen jäähtyä. Huomioi, että kastike saostuu hieman jäähtyessään.