18.3.09

Kaalisalaatti


Tämän kaalisalaatin ohjeen sain äidiltäni. Sitä kannattaa tehdä isompi annos kerralla, sillä maku vain paranee muutaman päivän säilönnässä. Tein ensimmäisen salaatin savoijinkaalista, mutta toinen kerta valkokaalista tehtynä oli mielestäni mehevämpää ja maukkaampaa. Savoijinkaalisalaatti oli kivan näköistä, mutta kaali on valkokaalia kuivempaa ja voimakkaamman makuista.

Kaalisalaatti

1/2 valkokaalia
1 dl öljyä
1/2 dl omenaviinietikkaa
1/2 dl vettä
1 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
1/2 tl yrttimaustetta

Suikaloi kaali aivan ohueksi esim. juustohöylällä. Sekoita kastikkeen aineet keskenään. Itse käytin yrttimausteen tilalla Meiran yrttistä pippurimaustetta. Kaada kastike kaalin päälle ja laita jääkaappiin maustumaan. Tarjolle laitettaessa vuolin kuorimaveitsellä porkkanasuikaleita koristeeksi.