8.1.12

Italiasta Ranskaan 6 h

Nettiä selaillessani löysin Ruokalan sivuilta mielenkiintoisen reseptin - Gnocchi alla Sorrentina. Jääkaapissa oli muutama keitetty peruna ja muutkin ainekset löytyivät helposti, joten kokeilemaan. Ihan hyvää, mutta omasta mielestäni kastike kaipasi jotain särmää. Toki tein jo hieman lisäyksiä alkuperäiseen reseptiin, mutta en tiedä, olisiko kastikkeen pidempi hauduttaminen auttanut?
Onneksi puolitin gnocchien ohjeen, sillä nytkin laitoin puolet pakkaseen. Sattumaa oli, että sain taikinaan hyvän koostumuksen, sillä en jaksanut mittailla aineita sen tarkemmin. Muistelin, kun joskus aiemmin olen gnoccheja tehnyt, että homma olisi ollut sotkuisempaa. Nyt en muuta kuin sekoitin aineet keskenään, pyörittelin tangon, pätkin sen ja painelin peukalon sekä haarukan välissä kiekkoja pikku kupeiksi...

Gnocchit alla Sorrentina

3 keitettyä perunaa
1 muna
n. 1.5 dl durum-jauhoja

oliiviöljyä
paprikajauhetta
valkosipulin kynsi
pala selleriä
kirsikkatomaatteja
hunajaa
balsamicoa
1 prk tomaattisosetta
loraus valkoviiniä
pieni pala kasvisliemikuutiota
pippuria, suolaa

mozzarella-juustoa
tuoretta basilikaa
parmesan-juustoa

Tee ensin gnocchit. Raasta perunat. Sekoita raaste, jauhot ja muna. Anna taikinan levätä hetki, pyörittele siitä tanko ja leikkaa pieniksi paloiksi. Pyörittele palat haarukkaa apuna käyttäen pieniksi kupeiksi.
Tee kastike ja keitä gnocchit suolatussa vedessä. Valuta kypsät gnocchit ja lisää ne kastikkeeseen. Paloittele joukkoon loppuvaiheessa myös mozzarella sekä silppua sekaan runsaasti basilikaa. Lautasella, kastikkeen päälle voi raastaa vielä parmesania.


No, illemmalla jatkojalostin lopun kastikkeen, josta sattumat oli jo poimittu, MTV:n Makuja -sivujen ranskalaiseksi linssipadaksi ;)

Linssi-makkarapata

1 dl Puy-linssejä
oliiviöljyä
sipuli
valkosipulin kynsi
porkkana
pala selleriä
tomaattikastiketta
kasvislientä
timjamia
laakerinlehti
mausteneilikkaa
pippuria
suolaa
kinkkua
makkaraa
basilikaa
persiljaa

Huuhtele linssit. Kuullota sipulit, porkkana ja selleri. Kaada pannulle myös kinkkusuikaleet, tomaattikastike ja kasvisliemi. Lisää linssit ja mausta. Anna hautua n. 20 minuuttia. Paista makkarat ja lisää ne kypsän padan päälle. Koristele basilikalla ja persiljalla.


Ruokaharrastukseni koki kovan kolauksen, kun Ilta-Sanomien Ruokalan Blogi -osio lakkasi päivittymästä. Onneksi löysin samat blogit nyt hieman eri osoitteesta.