12.9.09

Omenakakku

Hassua, miten netissä törmää resepteihin ja juttuihin, jotka ovat juuri olleet itsellä mielessä. Tai ehkä sesonkiaikoina kokkaajilla samat suosikkiohjeet vain nousevat pintaan...
No, olin kuitenkin juuri miettinyt tätä omenakakkua ja sitten törmäsin ohjeeseen Ruokalassa. Olisi kuitenkin pitänyt tarkistaa oma ohjeeni, sillä jo leipoessani muistelin, että en ole valuttanut täytettä. Vähensin kyllä nesteen määrää, mutta en poistanut ylimääräistä lientä; kakusta tuli aika veeteelää... Onneksi ymmärsin laittaa irtopohjavuoan uunipellille, joka oli lopulta helpompi pestä kuin uuni!
Tässä oma (sittemmin tarkistettu) versioni kakusta:

Hieno omenakakku

200 g voita
2 dl sokeria
4 munaa
1/2 sitruunan raastettu kuori
2 1/2 -3 dl vehnäjauhoja
(1 tl leivinjauhetta) ei ole alkuperäisessä ohjeessa

Täyte
2 rkl vettä
1 dl sokeria
kanelitanko
1/2 sitruunan mehu
500 g omenaa

Tee ensin täyte: mittaa kattilaan vesi, sokeri, sitruunamehu ja kaneli. Kiehauta ja lisää kuoritut omenat lohkoina. Keitä hiljalleen kunnes omenat pehmenevät. Jäähdytä ja poista kanelitanko.
Vatkaa pohjaa varten voi ja sokeri, lisää munat yksitellen. Kääntele varovasti joukkoon sitruunan kuori sekä jauhot.
Levitä puolet taikinasta irtopohjavuoan pohjalle, väliin täyte ja päälle loput taikinasta. Paista 175 asteessa n. 45 minuuttia.
Tarjoile jäähtyneenä tomusokerilla hunnutettuna.