2.5.09

Peuranpaistia ja parsaa

Sain vanhemmiltani Itä-Suomen tuliaisina kivan morttelin. Se on osoittautunut käytännölliseksi varsinkin erilaisten öljykastikkeiden teossa. Sisäpinta on hieman karhennettu, joten aineet sekoittuvat helposti ja nopeasti. Muotoilu on myös kaunis, joten mortteli sopii sellaisenaan tarjoilupöytään.

Keväinen, hennon vihreä parsakeitto...

Parsakausi on nyt aloitettu! Vapun jälkeinen lounas koostui alkukeitosta, jonka keitin parsan kuorista ja tyviosista. Pääruoaksi peuran paahtopaistia ja gratinoitua parsaa. Salaattina viikunasalaatti. Jälkiruoaksi kahvia ja mutakakkua.

Parsakeitto

parsojen kuoria ja tyviosia (yhdestä nipusta)
1 l vettä
1-2 tl suolaa
1 tl sokeria
1 rkl vehnäjauhoja
1 rkl voita
1/2 dl kuivaa viiniä
1 dl kermaa
valkopippuria

Tee ensin parsaliemi. Murskaa kuoret ja tyvet kattilan pohjalle. Kaada päälle n. 1 litra kylmää vettä. Mausta suolalla ja sokerilla. Keitä kannen alla n. 1/2 tuntia.
Sulata voi kattilassa ja lisää jauhot. Kaada päälle siivilöity liemi, viini ja kerma. Mausta pippurilla. Jos haluat paksumpaa keittoa, suurusta maizenalla.
Tarjoile leipäkrutonkien kera. Olin maustanut leipiä basilikalla, mustapippurilla ja parmankinkkusilpulla. Seuraavana päivänä kuumensin lopun keiton ja tein siihen basilikapeston (kuvassa).

Basilikapesto

basilikaa
pinjansiemeniä
oliiviöljyä
sitruunamehua
hunajaa
suolaa
mustapippuria

Parsan kuorista tulee hyvä liemi. Jälkeenpäin kyllä pohdin, että keitosta olisi saanut ruokaisamman esim. tekemällä (korva)sienikeiton ja käyttämällä nesteenä parsalientä.
Myös osan parsoista olisi voinut soseuttaa keittoon ja jättää koristeeksi muutaman kukinnon.

Peuranpaisti

n. 1 kg peuranpaisti
suolaa, mustapippuria
voita

Ota paisti hyvissä ajoin sulamaan (1 vrk) ja huoneenlämpöön (1 h). Kuivaa pinta ja ruskista kuumalla pannulla kauttaaltaan. Rouhi pintaan mustapippuria ja suolaa. Laita uunivuokaan ja paista 125 asteessa, kunnes paistomittari näyttää 55 astetta. Ota paisti uunista, lisää vielä suolaa ja pippuria ja kääri n. tunniksi folioon.


Gratinoitu parsa (ohje Me-lehdestä)

1 pkt vihreää parsaa
vettä
suolaa, sokeria

50 g mozzarella juustoraastetta
75 g mustaleima emmentalia
1 kananmuna
1/2 dl basilkaa
1/2 dl kermaa
mustapippuria

Pese ja kuori parsat. Sekoita gratiinin aineet keskenään. Kuumenna vesi kiehuvaksi laakeassa kattilassa tai pannulla. Lisää mausteet ja parsat. Keitä n. 2-5 minuuttia. Laita valutetut parsat uuninkestävään vuokaan. Kaada päälle juustoseos. Paista 200 asteessa n. 10 min. tai kunnes pinta on saanut kauniisti väriä.