30.7.12

Aamu alkaa puurolla


Jos oma maa ei ole tuottanut juurikaan (vielä) satoa, herkkuja on saanut muuten pihasta sekä lähimetsästä.

Aamut ovat alkaneet ruhtinaallisesti, kun aamupuuron joukkoon on saanut laittaa tuoreita mustikoita ja metsämansikoita. Harmi, kun en saanut aikaiseksi ottaa kuvia pikkumansikoista, jotka kukkivat valkoisenaan mökin ikkunan alla.


Välipalana on maistunut talkkuna. Sekin tietysti tuoreilla mustikoilla höystettynä!

Vaikka keväällä olin huolissani fasaanista, joka asusteli mökin nurkalla, nyt olen alkanut ystävystyä sen kanssa. Se ei ole nokallaankaan kopsauttanut kasvimaallani tai muualla. Olen yllättänyt sen nyt useaan otteeseen pienten poikastensa kanssa mökin pihassa heinikossa, ja se on alkanut osoittautua varsin hiljaiseksi ja säyseäksikin kaveriksi. Lapsena minulla oli kanala, jossa oli pieniä, kirjavia maatiaiskanoja, joten olen nyt leikitellyt ajatuksella, että mökillä saa olla fasaanitarha...