25.4.11

Kevättä mökillä

Kylläpä oli mukava pääsiäisloma, kun teimme kevään ensi visiitin mökille. Lunta oli vielä varjopaikoissa, mutta kevään merkkejä jo paljon. Sitruunaperhonen toivotti meidät ensimmäisenä tervetulleiksi ja perässä seurasivat neito- ja nokkosperhonen sekä suruvaippa. Joutsenet tekivät paluutaan ja pikkulinnut konsertoivat pihapuissa. Päivällä lämpöä oli jo liki 20 astetta, mutta yöllä nollassa. Onneksi uudet makuupussit osoittautuivat lämpimiksi! Illalla myöhään, auringonlaskuun saakka, kuului lintujen laulu mökkiin sisälle ja aamulla ei voinut kuin jäädä kuistille seisomaan ja kuuntelemaan lintujen jatkuvaa riemua. Miten kaikki innokkaimmat mestarilaulajat olivatkin löytäneet samaan kuoroon. Tunnistin peipon, laulu- ja mustarastaan sekä punarinnan. Jossain kauempana huusivat kurjet...

Harmitti, kun huomasimme, että vanhat linnunpöntöt olivat lahonneet lopullisesti, eikä uusia ollut tullut tehtyä. Vanhasta huussista jäi lautoja, joista olisi saanut pönttöjä, mutta millään ei saanut reikiä, sillä olimme unohtaneet poranterät kotiin. Tein kuitenkin jämälaudoista yhden pöntön puolivalmiiksi, sillä luin jostain, että pönttöjä voi ripustaa vuodenajoista riippumatta...

Onneksi löysin liiteristä viimevuonna tekemäni harmaasiepon pöntöt ja sarja - omituiset linnunpöntöt - sai jatkoa, kun ripustin ne puihin. Ei aivan kaikkien sääntöjen mukaan tehdyt, mutta toivottavasti kelpaavat parempien puutteessa. Toivottavasti linnut löytävät pesäpaikkansa, sillä ruuhkaa äänien perusteella tuntui olevan.

Rannalla käydessämme, perinteisen juhannuskokon alun läheisyydessä pyöri reppana västäräkkipariskunta. Toivottavsti ei tee pesäänsä kokkoon!

Olin suunnitellut tasaavani juurikasmaan, mutta sehän olikin vielä jäässä ja osittain lumen peitossa. Mansikkamaan sain kuitenkin tehtyä. Päivät ovat kuluneetkin nettiä ja puutarhakirjoja selaillen sekä etsimällä tietoa mansikkamaan perustamisesta ja eri mansikkalajikkeista. "Pääsiäistunnelmaa" toi maan perustuksen tekeminen: rajataan 80 cm x 200 cm alue, turpeet pois, pohjalle risuja, multaa, lehtiä, turpeet väärinpäin päälle, multaa, hevonkakkakompostia, multaa ja tuhkaa, tasaus rautaharavalla. Koko 15 cm korkean komeuden peitin kuitukankaalla, jonka kiinnitin laudoilla ja kivillä. "Insinöörikin" olisi katea tästä työn tarkkudesta ;) Nyt kun vielä osaisi päättää Polkaa vai Kaunotarta...