10.4.11

Kevät tulee...

Vaikka vannoin, että tänä vuonna en kasvata taimia ikkunalaudoilla... niin tässä sitä nyt ollaan! Se vaan on niin mukavaa selailla kevään uutuuksia ja haaveilla poimivansa kesällä satoa itsekasvatetuista taimista.

Opin sentään oikeat kylvöajat ja että koko pussin siältöä ei tarvitse kaataa multaan kerralla. Kaikki näyttää nyt olevan melko hyvällä mallilla, vain ne kärhöt jäivät itämättä, samoin rakuunayrtti (taisi saada vetoa ikkunasta). Mutta onpahan nyt tulossa samettirakuunaa, jonka kerrotaan olevan yhtä hyvä, jollei parempi aromiltaan. Myös laventeli(, jonka siemenistä viime vuonna kasvoi nurmikohokki!) iti kehnosti, mutta onneksi muutama taimi on hengissä.

Yllä olevassa kuvassa on kuukausimansikka rügen. Aluksi siemenet eivät meinanneet itää lainkaan ja taimista tuli todella hentoja. Ne alkoivat kuitenkin vahvistua saadessaan olla rauhassa minikasvihuoneessaan kannen alla. Vaikka en kylvänyt kaikkia siemeniä, taimia on varmaan puolen sataa.

Samettikukka ei ole koskaan ollut varsinainen lempparini, mutta löysin siitä yrttiversiot: samettirakuunan ja kuvassa olevan kääpiösamettikukan, joka tuottaa paljon sitruuna-aromisia kukkia ja lehtiä.

Kiinalainen juttu! Ensin tulee esiin n. 5 cm:n pituiset lenkit ja sen jälkeen pompahtaa pää, musta siemen hattunaan. Aika hassuja kiinalaisia ruohosipuleita!

Ja mitä olisi puutarha ilman tomaatteja ja paprikoita. Tomaateista (kuva ylhäällä) kasvamassa lajikkeita maja, tiny tim ja ildi, paprikasta red skin. Muistin pysyä myös kohtuudessa: vain n. 5/lajike! Myös kaupan punaisista paprikoista kasvatetut taimet ovat todella hyvävointisia (alakuva). Ne pitäisikin varmaan kohta latvoa...

Yrtit olen kylvänyt viimeisimpänä. Minulla on aina sama ongelma pienten siementen kanssa; pitäisikö ne kylvää yksitellen, ryhmiin vai kaikki suureen läjään ja koulia myöhemmin? Mietin myös aina kylvääkö siemenet muovirasiaan vai ruukkuun... Kreikkalaisen meiramin, jonka siemenet olivat huumaavan hyväntuoksuisia, kylvin saviruukkuun. Muut sen sijaan rypälerasioihin, jotka ovat todella hyviä miniansareita! Basilikasta on kaksi lajiketta "tavallinen" genova ja uusi tuttavuus pienilehtinen basilika.