3.10.10

Ensi kesää odotellessa...

En lukeudu syksyn tai talven ylimpiin ystäviin, mutta kuten eräs tässä hiljattain totesi: "Suomessa on ihanaa, kun on neljä vuodenaikaa. Pimeiden ja kylmien jaksojen yli jaksaa, kun kevät on aina jo nurkan takana odottamassa."

Myös yrttimaa, joka kesällä antoi runsaan sadon, piti valmistaa talvea varten. Toivon, että kaikki talvehtisivat hyvin, ja monivuotisia suotuisissa oloissa saattaisivatkin olla; sitruunatimjami ja -melissa, salvia, timjami, iisoppi, ruohosipuli, viinisuolalehti, väriminttu ja lipstikka.

Syksynsatoa...

Siemenestä kylvämäni kukat, yrtit ja vihannekset ovat todella tuottaneet yllätyksiä. Juurikasmaan taimet, jotka lähtivät innolla kasvuun, jatkoivat kasvuaan hyvin, mutta oikeastaan vain kaiken sen suhteen, mikä teki satoa maan päälle. Epäilen, että kasvimaan paikka on hieman liian varjossa ja maa oli liian vahvaa (heitin sinne vähän kanankakkarakeita, mutta ehkä se oli liikaa?). Retiisit kasvoivat vartta, mutta eivät tuottaneet juurta, samoin kyssäkaali. Vain yksi pieni mukula näytti nyt loppusyksystä hieman pullistuneen. Mahtaako ehtiä kasvaa ennen pakkasia?

Tilli, persilja ja mangoldi lukeutuivat näihin "maanpäällisiin menestyjiin". Mangoldin lehdet olivat todella kauniita ja vielä kun värit pysyisivät kypsentämisen jälkeen... Käytin nuorta mangoldia hieman salaateissa tuoreena, mutta mielestäni se on parempaa kevyesti ryöpättynä tai paistettuna. Suunnittelin jättää sekä persiljan että mangoldin maahan, sillä kasvit ovat kaksivuotisia, mutta kylvän keväällä myös uutta satoa.

Yllä kuvassa näkyy myös varsiselleriä. Ostin taimen valmiina ja se pitää löytyä maalta myös ensi vuonna. Selleri on lempiyrttejäni ja todella monikäyttöinen niin salaateissa kuin keitoissakin.

Perunantaimet kestivät todella pitkään ennenkuin tulivat pintaan. Epäilimme jo, että istutimme ne liian syvään!? No, odotus palkittiin ja varret rehottivat kesän. Iloinen yllätys koitti, kun satoakin tuli ihan mukavasti. Ensi kesäksi suunnittelen jo isompaa perunamaata ja aikaisempaa kylvöä. Olisihan se aika reteetä ottaa uudet perunat omasta maasta!

Kesäkukat olivat suurimpia yllättäjiä. Laventeli muuttui lopulta nurmikohokiksi! ja kallionauhus auringontähdeksi! Kesäiison ja peikonkakkaran luulin kuolleen, kun molemmat tekivätkin lopulta pienet kukat. Punahattu kasvoi omassa maassaan todella reheväksi. Kunhan se vain selviäisi talvesta, niin ensi kesänä voisi odottaa kukkia.




Tilkkutöitä

Näpsä harrastus jatkuu edelleen... Syksyn ensimmäisessä pajassa olemme perehtyneet tilkkutöiden saloihin. Tilkkutöiden ei pitänyt olla minun juttuni, mutta yllättäen olen löytänyt itseni useampana iltana tutustumassa netissä kaikkiin ihaniin töihin. Suunnittelin jo monta mallia, mitä voisin tehdä; tyyny, kirjankannet, pannunalusia, istuintyynyjä... Innostukseni löytyi siinä kohdassa, kun opettajamme näytti norjalaisen Gerd Gellein-Merkesdalin tuotteita. Hän oli käyttänyt tilkkutyötekniikkaa hyvin luovasti ja vapaasti, ei "millimetritekniikalla".

Omat ensimmäiset työni ovat kyllä aika kaukana tilkkutöistä, enemmän niissä on kirjontaa ja aplikointia...

27.9.10

Vispipuuro

Teen aina syksyisin vispipuuroa (=vaahtopuuroa) tuoreista puolukoista. Ohjeet ovat kuitenkin lähes aina puurolle, joka on tehty mehusta. Nyt löysin netistä ohjeen, jossa aineiden määrät olivat kohdallaan ja kun vielä jätin kuoret siivilöimättä, vaahtiksesta tuli todella herkullista.

Vispipuuro

8 dl vettä
4 dl puolukoita
1/2 dl sokeria
1 1/4 dl mannaryynejä
suolaa

Keitä puolukoita vedessä 15 minuuttia. Mausta sokerilla ja ripauksella suolaa. Tarkista maku. Lisää mannaryynit kiehuvaan nesteeseen koko ajan sekoittaen. Keitä vielä 10 minuuttia. Jäähdytä puuro ja vispaa kuohkeaksi.

Tein puolikkaan annoksen ja se oli sopivan kokoinen meille. Määrä oli myös helppo vatkata kattilassa niin, ettei se roiskunut tai tullut yli äyräidensä. Olisin tehnyt puuron maultaan maukkaammasta kauramannasta, mutta onneksi luin netistä, että kauramanna ei vatkaannu.

26.9.10

Bruschetta


Kanttarelleja on jääkaappi "täynnä" ja onneksi ne säilyvät siellä ilmavasti pakattuna melko pitkään tuoreina. En halua pakastaa tai kuivata niitä, sillä ne menettävät silloin hienon makunsa.
Muutamana iltana olemme herkutelleet bruschetoilla, jotka hienosta nimestään huolimatta ovat nopeita ja helppoja valmistaa. Päällisen voi koota kotoa kulloinkin löytyvistä aineista.

Sienibruschetta

2 viipaletta leipää
kanttarelleja tai tatteja
pieni (puna)sipuli
pieni tomaatti
oliiviöljyä
balsamicoa
mustapippuria
suolaa
rucolaa
basilikaa
parmankinkkua
parmesania

Lorauta pannulle öljyä. Ruskista sieniviipaleet ja sipuli. Kuutioi pannulle tomaatti. Lorauta sekaan hieman balsamicoa ja mausta hunajalla, pippurilla sekä suolalla. Ruskista leipäviipaleet.
Asettele leipä lautaselle, päälle sieniseosta ja kinkkuviipale. Hienonna päälle rucolaa ja basilikaa sekä raasta päälle parmesania.

Leipänä oli tällä kertaa leipäkoneella tehty piimälimppu, joka olikin varsin maukasta.


Piimälimppu leipäkoneella

3 dl piimää
2 rkl öljyä
1/2 dl siirappia
1 tl suolaa
1/2 rkl rouhittua fenkolia
1 tl pomeranssinkuorta
1 dl ruisjauhoja
5 dl vehnäjauhoja
2 tl kuivahiivaa

Mittaa aineet annetussa järjestyksessä koneeseen. Paista perusohjelmalla mediumilla.

22.9.10

Sieniä sateella!

Vaikka sienisato näyttikin tänä syksynä aluksi heikolta, niin saalista on kuitenkin löytynyt mukavasti. Viikonloppuna koriin löytyi rouskuja, herkkutatteja, kanttarelleja ja suppilovahveroita.

Rouskut ryöppäsin ja tein niistä sienisalaatin:

1 dl liotettuja suolasieniä
1 hapahko omena
1 pieni sipuli
1 dl kermaviiliä (osittain kermavaahtoa)
valko- ja mustapippuria
ripaus sokeria
(suolaa)

Hienonna sienet, omena ja sipuli pieniksi kuutioiksi. Sekoita mausteet kermaviiliin
ja yhdistä seokset. Anna tekeytyä muutama tunti.



Tatit päätyivät kastikkeeksi metsästäjän leipiin, risottoon haukifileiden lisukkeena ja kuvassa olevaan tattiseljankaan.

Tattiseljanka

1 porkkana
pala palsternakkaa
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1/2 l tatteja
1 l kanalientä
1 maustekurkku
lehtiselleriä
1-2 rkl tomaattipyrettä
laakerinlehti
timjamia
mustapippuria

Tarjoiluun smetanaa

Suikaloi kasvikset. Kuullota ensin kattilassa juurekset ja sipulit. Lisää tomaattipyre ja kaada päälle liemi. Mausta keitto. Paista pannulla suikaloidut sienet ja lisää ne kattilaan. Suikaloi lopuksi sekaan maustekurkku. Anna kiehua hiljalleen n. 1/2 tuntia. Keiton voi kaataa annosvuokiin ja kuorruttaa uunissa ruistaikinalla. Tarjoa keiton kanssa smetanaa ja ruisleipää.




Suppilovahveroista tein juustoisen keiton. Ainekset olivat hyvin yksinkertaiset, mutta maku täyteläinen.

Suppilovahverokeitto

1/2 l suppilovahveroita
1 sipuli
1 rkl voita
1 rkl vehnäjauhoja
1 l kanalientä
1 dl kolmen juuston ruokakermaa
50 g savuporosulatejuustoa
mustapippuria
persiljaa
(Maizena-suurustetta)

Hienonna sienet ja sipuli. Kuullota niitä hetki pannulla voissa. Lisää pannulle vehnäjauhot, pyörittele seosta hetki ja kaada liemi päälle. Mausta pippurilla. Suurusta kermalla sekä juustolla ja halutessasi Maizenalla. Ripottele pinnalle lopuksi persiljaa.

"Hienommassa" versiossa suppilovahverokeiton voi soseuttaa ennen tarjoilua sauvasekoittimella ja vaahdottaa päälle rasvatonta maitoa!

12.9.10

Gruusialainen kaalipata

Innostuksen gruusialaiseen kaalipataan sain Kinuskikissan blogista, mutta vertaillessani taas eri ohjeita, tein lopulta oman sovellukseni. Pata oli hyvää ja sain "luvan" tehdä sitä toistekin ;).

Gruusialainen kaalipata
500 g kaalia
1 iso sipuli
1 valkosipulinkynsi
voita
vaaleaa siirappia
1 maustekurkku
1/2 dl maustekurkkujen lientä
2 rkl tomaattipyrettä
1/2 tl paprikajauhetta
2 rkl chilitomaattisalsaa
suolaa
mustapippuria
meiramia
1 prk smetanaa
loraus ruokakermaa
juustoraastetta

Suikaloi kaali ja paloittele sipuli. Kuullota voissa pannulla kaali ja sipulit. Lisää hunaja ja mausteet sekä mausteliemi. Hauduta n. 10 minuuttia. Kaada sekaan smetana ja kerma. Kaada seos voideltuun uunivuokaan ja ripottele pinnalle juustoraaste. Peitä vuoka ja paista 200 asteessa n. tunti. Ota paistamisen loppuvaiheessa kansi pois ja anna padan ruskistua.