10.6.09

Täytetyt paprikat

Olen tehnyt aiemminkin täytettyjä paprikoita, mutta tämä ohje on erään bosnialaisen perheen keittokirjasta. Aluksi minua mietitytti paprikoihin tuleva kastike, mutta se oli yllättävän toimiva juttu. Maltoin olla tällä kertaa myös muuttelematta reseptiä... paitsi lisäsin kastikkeeseen kasvisliemikuution ja naudanlihan sijaan käytin sika-nautaa. Toki mietin, että ehkä seuraavalla kerralla lisään mausteita esim. yrttejä täytteeseen... Niin, ja ohjeesta poiketen annoin, paprikoiden hautua uunissa 200 asteessa, foliolla peitettynä, tunnin.

TÄYTETYT PAPRIKAT

6 kpl punaisia paprikoita

500 g naudan jauhelihaa

1 punasipuli

2 valkosipulin kynttä

1 tl paprikajauhetta

1 tl suolaa

½ tl jauhettua mustapippuria

1 tl hienoksi hakattua persiljaa

1 dl puuroriisiä

Kastike:

½ dl oliiviöljyä

2 rkl vehnäjauhoja

2 rkl tomaattipyrettä

1 ½ l vettä


Pese paprikat ja leikkaa yläosasta ”hattu” pois. Poista siemenet.

Sekoita kulhossa jauheliha, sipuli, valkosipulin kynnet, paprikajauhe, suola, pippuri, persilja ja riisi tasaiseksi massaksi. Täytä paprikat seoksella.

Kaada kattilaan oliiviöljy ja kun öljy on kuumaa, sekoita joukkoon vehnäjauho. Sekoita koko ajan, kunnes jauhot saavat kullanruskean värin. Lisää tomaattipyre ja vettä. Kastikkeen kuuluu jäädä sakeaksi. Keitä kastiketta n. 5 minuuttia.

Asettele paprikat kastikkeen joukkoon kattilaan ja anna hautua miedolla lämmöllä n. 1 tunti.

Tarjoillaan kuumana esim. leivän kanssa.