22.10.10

Kohta kasvaa pyrstö ja evät...

...eli kalansyöntisuositukset täyttyvät ja ylittyvät reippaasti tällä viikolla. Jo ajatuskin kalasta ruokalautasella vielä tänäänkin oli hieman tympivä, mutta onneksi laji ja valmistustapa toivat vaihtelua. Ahven oli todella maukasta ja maa-artisokkapaistos sekä salviavoi toivat hyvän lisän.

Ahvenet maustoin vain suolalla sekä valkopippurilla ja paistoin runsaassa voissa pannulla. Salviavoi oli erittäin helppo ja nopea tehdä: voi kasariin sulamaan, joukkoon salvianlehdet ja muutaman minuutin kuumennus, jotta voi saa hieman väriä ja lehdistä irtoaa makua.

Maa-artisokkapaistos

2 isoa perunaa
4 maa-artisokkaa
1 shalottisipuli
valkosipulinkynsi
1 rkl kuivattua herkkutattirouhetta
oliiviöljyä ja voita
fariinisokeria
balsamicoa
suolaa ja valkopippuria

Kuullota hienonnetut sipulit öljyn ja voin seoksessa. Ripottele pannulle hieman fariinisokeria. Kuutioi perunat ja artisokat ja lisää ne pannulle. Rouhi mukaan herkkutatit (olen käyttänyt joskus myös torvisientä, mutta se värjää paistoksen ankean harmaaksi. "Paista" seosta hetken aikaa ja lorauta sekaan balsamico ja mausteet. Anna kypsyä vajaa puoli tuntia.