22.3.10

Haukigenellit kalaliemessä

Ruoan nimi on hienosti haukigenellit kalaliemessä, mutta suomeksi vapaasti käännettynä se olisi ehkä haukiklimppisoppa.

Ohje oli Kotiliedestä, enkä muutellut sitä muuten kuin, että sitruunaruohon puutteessa käytin sitruunamelissaa. Olen joskus käyttänyt sitruunaruohoa ja se olisi luultavasti ollut raikkaamman makuinen ja kestänyt paremmin kuumennuksen? Mutta ruoka sai kotiraadin hyväksynnän. Hauki oli vajaa kilonen, joten puolitin ohjeen mitat.

Haukigenellit kalaliemessä
n. 1 1/2 kg hauki

Liemi:
1 1/2 l kylmää vettä
hauen ruodot ja pää
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 sitruunaruohoa
2 limetin kuoret ja mehut
1 tl rouhittua mustapippuria
1 tl suolaa
laakerin- tai limenlehti

Mureke:
hienonnetut haukifileet
50 g voita
1/2 dl vehnäjauhoja
valkopippuria, suolaa
2 munankeltuaista
1 dl kermaa
1/2 dl hienonnettua tilliä
1/2 dl parmesanraastetta
2 vaahdotettua munanvalkuaista

Koristeeksi:
mätiä, kevätsipulia, tilliä, limenkuorta tai -lohkoja

Aloita keittämällä kalaliemi. Mittaa aineet kattilaan ja keitä 1/2 tuntia. Siivilöi liemi.
Tee mureke sekoittamalla aineet tasaiseksi taikinaksi, lisää viimeisenä kevyesti käännellen valkuaisvaahto.
Ota murekkeesta kahdella lusikalla palloja, jotka laitat varovasti kiehuvaan liemeen. Kypsennä n. 10 minuuttia.
Asettele lautasille kevätsipulia, kalagenellejä ja päälle lientä. Koristele.