28.10.09

Puolukkatalkkunapiirakka

Sattuneesta syystä kaappiin jäi kesän jäljiltä parikin pussia talkkunajauhoja. Mietin miten jauhoja voisi hyödyntää vaikka leivonnassa ja pussin kyljestä löytyi tällainen helppo ja nopea marjapiirakan ohje:

Marjapiirakka

2 kananmunaa
2 dl sokeria
1/2 dl talkkunajauhoja
1 3/4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl sulatettua voita

mustikoita, puolukoita...

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää jauhot ja rasva. Kaada vuokaan ja ripottele pinnalle marjat. Paista 200 asteessa n. 1/2 tuntia.

Tein puolikkaan annoksen. Munat ja sokerin vispasin vain kevyesti käsin. Talkkunajauhoja laitoin ohjeen mukaisen 1/2 dl, mutta vehnäjauhoja runsaan 1 dl. Marjoina käytin puolukkaa.

Satakuntalainen siikasoppa

Jouduin tarkistamaan pariinkin otteeseen, mutta blogistani ei löytynyt vielä satakuntalaisen siikasopan ohjetta. Ihme siksi, että teen tätä ruokaa melko usein. Muutamien kokeilujen jälkeen, olen päätynyt seuraavaan reseptiin:

Satakuntalainen siikasoppa

1 l vettä
n. 1/2 kg merisiika
1 sipuli
4 perunaa
1-2 porkkanaa
suolaa
kokonaisia valko- ja maustepippureita
tilliä
2 rkl voita

Ota iso kattila, johon paloittelet siian (2-3 osaan). Kaada päälle kylmä vesi. Lisää kattilaan halkaistu sipuli, pippurit ja suola. Keitä poreilevassa vedessä n. 5-10 minuuttia ja kuori pinnalle syntynyt vaahto pois.
Ota toinen kattila ja kaada sinne liemi siivilän läpi. Muutaman pippurin ja sipulin puolikkaat voi vielä poimia keittoon antamaan voimakkaampaa makua. Lisää liemeen kuutioidut porkkana ja perunat. Juuresten kiehuessa, perkaa siika. Ota lihapalat sivuun ja kaada ne ihan lopuksi, lähes kypsään keittoon. Ota pois sipulit ja lisää voi sekä runsaasti tilliä. Tarjoile tuoreen ruisleivän kanssa.

Ps. On sanonta, että jos tähän keittoon lorauttaa kermaa niin sitä ei saa taivaassakaan anteeksi.

25.10.09

Saaristolaisarkku

Käsityötä parhaimmillaan/pahimmillaan. Saaristolaisarkku on tehty viimeisen päälle käsin eli koneiden käyttö oli "kielletty". Siis sahaten ja naulaten...

Pajassa oman haasteensa toi se, että valmiista arkusta ei ollut annettu meille Näpsäläisille etukäeen valmiita työohjeita, mittoja eikä kuvaa tai mallia. Opettaja antoi ohjeet sitä mukaa kuin työskentely eteni, mutta itseäni olisi helpottanut, jos olisin tiennyt, mitä mittaamalla, sahaamalla ja erinäisiä paloja yhdistämällä todellisuudessa syntyy... Olen kuitenkin opiskellut muutaman kurssin teknologiakasvatusta ja opetelllut sekä piirtämään että lukemaan teknisiä työpiirroksia.

Olin lopputulokseen kuitenkin tyytyväinen ja mietinkin vähän, että saman mallin mukaan olisi kiva tehdä erikokoisia arkkuja....mökille. Arkku on malliltaan kaunis, kätevä ja toimiva.

Pitsikakku

Tämä kakku on ollut hakusessa jo tovin. Erilaisia ohjeita olen löytänytkin mm. netistä. Vihdoin nyt myös kokeilin erästä ohjetta ja kakusta tulikin oikein hyvä. Tosin tämäkään ei ollut se, mitä joskus muistan koulun kotitaloustunneilla tehneeni. Koulussa kakku tehtiin pyöreään, jauhotettuun kakkuvuokaan, kumottiin ja kuuma kinuski kaadettiin kuuman kakun päälle. Lopuksi koko komeus vielä uuniin, jotta kuorrute poreili ja sai pitsisen ulkonäkönsä.
Tänään tekemäni kakun kohdalla mietin, olisiko kuorrutteen sokerin voinut ensin paahtaa tai olisiko siihen voinut lisätä esim. mantelilastuja tai kookoshiutaleita. Pohja oli erittäin mehevä ja hyvä 20x30 cm kokoiseen uunivuokaani. Myöhempiä leipomisia ajatellen siitä saakin muokattua juuri esim. toscakakun, omenakakun jne.

Pitsikakku (ohje on 20x30 cm vuokaan)

Pohja
2 munaa
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
50 g sulatettua voita
1/2 dl kermaa
1 1/2 dl maitoa
1 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja

Kuorrute
1 1/2 dl sokeria
2 rkl voita
3 rkl kermaa

Vaahdota munat ja sokerit. Kiehauta voi, maito ja kerma ja lisää lämmin neste vaahtoon. Lisää lopuksi keskenään sekoitetut jauhot. Kaada taikina uunipellille ja paista 175 asteessa 15 minuuttia.
Tee pohjan paistuessa kuorrute. Mittaa aineet kattilaan ja kiehauta. Anna seoksen pysyä kuumana, koska se levittyy silloin paremmin pohjan päälle.
Nosta uunin lämpöä. Kaada kinuski esipaistetun pohjan päälle ja paista vielä 200 asteessa 5-10 minuuttia. Kunnes kuorrute poreilee ja pinta saa väriä.

Paprikat sienitäytteellä

Minulla on jokin päähänpinttymä, että kun uuni läämmitetään, niin siellä pitää valmistaa samalla kertaa useita ruokia. No, tänään uunijuuresten kanssa paistuivat yhtä aikaa täytetyt vihreät paprikat. Paprikoissa sisällä risottoriisiä, sipulia, suppilovahveroita, yrttituorejuustoa, ranskankermaa, yrttistä pippurimaustetta ja suolaa. Päällä juustoraastetta. Paprikat olivat 200 asteessa 1/2 tuntia.

23.10.09

Italialainen menu

Perjantain kunniaksi ruokaa pitkän kaavan mukaan.

Antipasto
Crostinit, mozzarellaa ja aurinkokuivattua tomaattia, Parmankinkkuun käärityt hunajamelonit, rucolaa ja oliiveita

Primo piatto
Suppilovahverokeitto

Secondo piatto
Kermaperunat ja lihakääryleet

Dolce
Pannacotta ja vadelmia

21.10.09

Uuniperunat katkaraputäytteellä

Peruna eri muodoissaan on herkkuani. Tänään söimme uuniperunoita katkaraputäytteellä. Vaikka meillä on einesten "käyttökielto", niiden muokkaaminen on sallittua ;). Eräänä päivänä kauppareissulla työpäivän jälkeen, nälkä kun jo oli, keräilin ostoskoriini kaikenlaista ruokaa. Mukaan tarttunut valmis remoulade-kastike olikin varsin hyvä löytö. Kastike sopi erinomaisesti silakkapihvien seuraksi, mutta siitä sai myös hyvän täytteen uuniperunoille. Sekaan vain katkarapuja, mustapippuria ja tilliä.
Taustalla näkyvään raastesalaattiin kirpeyttä toi retikka.