Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivonta. Näytä kaikki tekstit

16.2.14

Toscanalainen sitruunatorttu

Tämän ohjeen otin talteen Habanerokitchen-blogista jokin aika sitten ja nyt päätin kokeilla sitä. Kuten blogissa varoiteltiin, tässä on eri vaiheita ja pitää hieman näperrellä, No, melko pienellä vaivalla syntyi kuitenkin maukas ja todella mehevä torttu. Omaan makuuni tässä olisi saanut olla hieman enemmän jotain potkua, mutta mietin, että kesällä esim. tuoreiden mansikoiden kanssa tämä voisi olla todella juhlava tarjottava.

Toscanalainen sitruunatorttu

Täyte
3 keltuaista
1 sitruunan kuori raastettuna
5 dl maitoa
1/2 dl vehnäjauhoja
(oma lisäykseni oli 1 tl vaniljasokeria ja 1 rkl sokeria)

Kuumenna keltuaiset ja kuoriraaste kattilassa koko ajan voimakkaasti sekoittaen. Kun väri alkaa vaaleta, lisää esikuumennettu maito ja lopuksi vehnäjauho. Anna seoksen pulpahtaa, ja jätä sitten jäähtymään. Sekoita kuitenkin vielää jonkin aikaa.

Pohja ja kansi

3 - 3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria
1 iso tai 2 pientä munaa
100 g voita

Sekoita kuivat aineet ja nypi sen jälkeen sekaan pehmeä voi. Lisää lopuksi kananmunat. Jaa taikina kahtia ja kauli molemmat puolet ohuiksi levyiksi. (Oma taikina oli niin pehmeää, että kaulin pohjataikinan suoraan leivinpaperin päällä. Siirsin sen papereineen irtopohjavuokaan. Hieman jännitin jääkö paperi reunoilta taikinan sisään, mutta lopputulos oli erinomainen.)
Kaada täyte vuokaan ja laita päälle kansilevy. Paista 200 asteessa 25-30 minuuttia. Ripottele päälle tomusokeria.

PS. Yli jääneistä valkuaisista tein taas pavlovan, mutta seuraavaksi pitää kokeilla Budapest-leivoksia.

2.2.14

Runebergin kakku

Ohjeen löysin Kinuskikissan sivuilta, mutta en tehnyt Runebergin leivoksia vaan kakun. Ja oikeastaan käytin ohjetta vain pohjaan, sillä tarjoilin kakun tomu- ja vaniljasokerilla maustetulla mascarponella, paahdetulla mantelirouheella sekä pakastevadelmilla.
Vadelmia tulikin viime kesänä niin paljon, että niitä on vieläkin pakkasessa yllinkyllin! Käytämmekin paljon marjoja, sillä joka aamu "pirtelössä" ja puuron päällä on vadelmia, mustikoita, puolukoita tai mansikoita.

1.1.14

Uusi vuosi hummerin kanssa


Päiväni murmelina... Eli tämä on eletty ennenkin; hummeria uuden vuoden pöydässä. Nyt ohje vain oli hieman erilainen.
Olenkohan tullut vanhaksi, kun en enää tee omia kokeiluitani. Tämäkin hummeri-resepti oli suoraan netistä ja MAKU-lehdestä! Minulle tulee tilattuna kyseinen lehti ja luenkin sen aina tarkkaan kannesta kanteen, mutta koska se on tullut minulle ilmestymisestään saakka, en enää muista mitä kaikkia herkkuja siinä on ollut.
En tiedä millaista Hollandaise-kastiketta ohjeessa tarkoitettiin, mutta katsoin parhaaksi tehdä sen itse. Vähän se meinasi juoksettua (tai kananmuna kypsyä ennen aikojaan), mutta se ei haitannut kun kastike kuitenkin sekoitettiin muihin aineksiin ja käytettiin lopulta uunissa.
Myös hummerin lisukkeena olevan salaatin tein saman ohjeen mukaan.
Tänä vuonna ostettu hummeri vain paljastui pakastepussista otettaessa niin pieneksi, että keitin lisäksi sitruunapastaa. Se sopi hyvin makuihin ja toi ruokaisuutta,
Jälkiruoaksi oli pavlovaa kermavaahdon, vadelmien ja granaattiomenan kanssa. Pavlova on lopulta nopea ja helppo jälkiruoka. (...ja siihen sai tarkkamarkka käytettyä hollandaise-kastikkeesta jääneet valkuaiset ;) )

Pavlova (n. 20 cm)

2 munanvalkuaista
1 dl Siro-sokeria
1 tl maissijauhoja
1 tl vaniljasokeria
hippunen suolaa
1 tl omenaviinietikkaa

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi tai kunnes massaan alkaa muododtua "huippuja". Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää ne vähitellen vaahtoon, koko ajan voimakkaasti vatkaten. Lorauta lopuksi sekaan viinietikka, joka tuo marenkiin mukavan pehmeän ja sitkeän sisuksen. Levitä seos leivinpaperille, pyöreäksi, n. 3-4 cm korkeaksi levyksi. Kuumenna uuni 150 asteeseen ja laita marenki uuniin. Paista ensin 15-30 minuuttia, alenna lämpö 125 asteeseen ja paista vielä 30-45 minuuttia, yhteensä siis tunti. Ota uuni pois päältä ja avaa uuniluukku. Anna marengin jäähtyä uunissa. Irrota jäähtynyt marenki tarjoilualustalle ja päällystä juuri ennen tarjoilua kermavaahdolla sekä marjoilla tai hedelmillä.

17.11.13

Kampanisut

Hain naapurista, "Amikselta", yhtenä päivänä kampanisuja. Ne olivat todella meheviä ja hyviä. Niistä tuli mieleen hieman Hanna-tädin kakut, mutta ne olivat suurempia ja pullamaisempia sekä tietenkin muoto oli erilainen. Jo sen jälkeen, kun Puoli seitsemän -ohjelmassa oli tehty näitä Lapin maakunnan perinneleivonnaisia, olen halunnut kokeilla ohjetta. Reseptiä etsiessäni, löysin niin suolaisia kuin makeitakin nisuohjeita ja joissain oli mausteena kardemummaa tai vaniljasokeria. Nesteenä vaihteli piimä, kermaviili ja viili sekä joissain ohjeissa sekaan oli laitettu kananmunaa.
Minulla kun löytyy keittokirjoja aika moneen lähtöön, löysin Perinnemakuja maakunnista -kirjasta nisureseptin, kirjassa se oli sijoitettu Lapin sijaan Pohjanmaan kohdalle. Kirja on ollut paljon käytössä ja luotan sen ohjeisiin, joten valitsin reseptin kokeiltavakseni. - Ei tullut samanlaisia kuin naapurissa ja sainkin kommentin, että näissä "on varmaan vielä varaa tuotekehittelyyn..."Maku kuitenkin sai kiitosta ja olin itsekin niihin tyytyväinen. Vähän kyllä jäi kaivertamaan, että kokeilen vielä jotain muutakin ohjetta...

Kampanisut

7 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl soodaa
250 g voita
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
 2 1/2 dl piimää

Sekoita sooda ja vehnäjauho ja nypi pehmeä rasva jauhoseolseen. Lisää sokerit ja piimä, mutta älä vaivaa. Anna taikinan levätä kylmässä puoli tuntia. Kauli jauhotetulla pöydällä 1 cm paksuinen levy ja leikkaa taikinapyörällä 5cmx10cm paloja. Tee toiseen pitkään reunaan viiltoja (=sormia) ja aseta nisut pellille hieman kaarevasti. Paista 250 asteessa 8-10 minuuttia.

Tein puolikkaan annoksen ja käytin viiliä. Lisäsin taikinaan myös hieman kardemummaa makua antamaan.

2.11.13

Suklaa-appelsiinimuffinit

Dansukkerin mainoksesta löytyi näiden muffinssien ohje:

Suklaa-appelsiinimuffinit (12kpl)

3 dl fariinisokeria
1 rkl vaniljasokeria
3 1/4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
150 g sulatettua voita
2 munaa
1/2 appelsiinin raastettu kuori
1 dl appelsiinimehua

Aineet sekoitetaan mainitussa järjestyksessä, jaetaan muffinssivuokiin ja paistetaan 200 asteessa n. 15 minuuttia.

13.10.13

Amerikkalainen juustokakku mustikoilla

Tuorejuusto oli mennyt jo ohi parasta ennen päiväyksen, mutta uskalsin käyttää sen tähän uunissa kypsennettävään juustokakkuun. Ohjeen mukaan, joka oli uusimmasta Maku-lehdestä, kakkua neuvottiin säilyttämään jääkaapissa seuraavaan päivään(?!) -Ei todellakaan onnistunut!
Huom! Pienensin ja mukailin kakkuohjetta jääkaapistani löytyneisiin aineisiin.

Mustikka-juustokakku (pieneen vuokaan)

150 g Digestive-keksejä
25 g voita
1 tl hunajaa

200 g tuorejuustoa
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1/2 appelsiinin raastettu kuori
kananmuna

1 dl mustikoita
1 tl maizenaa
1 tl sokeria

Sekoita murskatut keksit pehmeän voin ja hunajan kanssa. Levitä seos voidellun vuoan pohjalle. Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada pohjan päälle. Sekoita jäisten mustikoiden sekaan maizena ja sokeri ja ripottele ne kakun pinnalle. Paista 175 asteessa n. 30 minuuttia. Kokeile antaa jäähtyä ja tarjoile appelsiinilohkojen kanssa.

Hannan omenapiirakka

Kyläpaikassa teimme yhdessä "emännän" kanssa omenapiirakkaa, joka oli nopea ja helppo tehdä. Se oli niin hyvä, vanhanajan peruspiirakka, että oli pakko laittaa ohje muistiin.

Omenapiirakka (pellillinen)

2 munaa
2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl voisulaa tai juoksevaa margariinia
2 dl kermaviiliä

omenoita, sokeria, kanelia

Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia.

Porkkanakakku

Porkkanakakkuun löytyy jos jonkinlaista ohjetta. Tämän löysin muistaakseni Kotiliedestä ja kokeiltuani, tykästyin siihen heti. Sopivan mehevä, kuohkea ja herkullisen makuinen.

Porkkanakakku (n. 25cm x 35cm)

4 munaa
2.5 dl sokeria (alkup. ohjeessa 3 dl)
5 dl porkkanaraastetta (3 isoa porkkanaa)
1.5 dl juoksevaa margariinia (alkup.ohjeessa öljyä)
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia

Kuorrutus
200 g tuorejuustoa
25 g voita
2 dl tomusokeria
1-2 tl vaniljasokeria (oma lisäys)
1 dl mantelirouhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kuivat aineet, porkkanaraaste ja margariini. Levitä paperilla päällystetylle pellille/vuokaan ja paista 175 asteessa n. 35-40 minuuttia.
Tee kuorrutus sekoittamalla pehmeään voihin juusto ja sokerit. Apuna voi käyttää vatkainta. Levitä kuorrute jäähtyneen pohjan päälle ja ripottele pinnalle mantelirouhe.

14.9.13

Täällä ollaan taas!

Tarkoitus ei ole ollut unohtaa bloggaamista mutta kesä, uusi tietsikka jne. on "vienyt ajan. Harmittaakin, kun kivoja uusia reseptejä on tullut kokeiltua ja mökilläkin tapahtui paljon juttuja, joista olisi voinut jättää muistijäljen tänne arkistoon. Näin jälkeenpäin niitä on hieman haastavaa muistella...
Mutta nyt sitten kokeillaan,, miten onnistuu kuvien siirto kamerasta koneelle ja koneelta blogiin.

Heti ensimmäisellä kerralla mökille mentyämme kokeilimme isäni tekemää loimulautaa. Loimulohi olikin kesän The ruoka eli sitä söimme niin kauan kuin merilohta vain sai pyytää. Oheen salaattia ja uusia perunoita sekä kanttarellikastiketta - hyvää! Kaloissa pysyttiin kyllä muutenkin tänä kesänä hyvin, sillä kotilahdelta tuli valtavan suuria ahvenia.
Kanttarellit sai taas kätevästi mökin pihasta!
 

Heti mustikkakauden jälkeen alkoivat vadelmat punertaa kalliolla. Tänä kesänä olinkin parhaimpaan aikaan liikkeellä ja nyt pakastin pursuaa vadelmia. Herkullisimpia ne kyllä olivat tuoreena ja niitä laitettiin aamupuuroon, syötiin brie-juuston kanssa ja teinpä niistä pari vadelma"misuakin".




1.7.13

Mustikkapiirakka


Enpä ole ennnen tehnyt uuden sadon mustikkapiirakkaa kesäkuussa! Mökillä mustikat olivat kypsyneet ennätysajassa ja tänä vuonna ehdimme kerätä ne myös ennen sorsia. Läheltä kuitenkin piti, sillä sorsat olivat juuri rantautuneet varpujen piiloon kun saavuimme mökille. No, jäi sinne vielä vähän sorsillekin ja rohkeasti ne tulivatkin jatkamaan herkutteluaan heti kun olimme terassilla grillaamassa.
Meillä on äitini kanssa tapana tehdä aina ensimmäisistä mustikoista kiisseliä ja mannapuuroa sekä mustikkapiirakka. Piirakan ohje on vanha, otettu joskus jostain lehdestä, mutta se ainoa oikea ensimmäisille mustikoille. Myöhemmin sitten voi tehdä kaiken maailman mamman marjapiiraita ym. ym. 

Yks' kaks' mustikkapiirakka

2.5 dl maitoa
25 g hiivaa
1 dl sokeria
0.5 tl suolaa
5-6 dl vehnäjauhoja
100 g sulatettua voita

Täyte
1 l mustikoita
1 dl hillosokeria
1 rkl perunajauhoja

Pinnalle hyytelösokeria

Tee löysähkö pullataikina. Levitä se pellille leivinpaperin päälle. Anna kohota 1/2 tuntia. Sekoita täytteen aineet ja murskaa samalla hieman mustikoita. Levitä mustikat pohjan päälle ja paista 200 asteessa n. 20 minuuttia. Ripottele kypsän, vielä kuuman piirakan päälle hyytelösokeria.

29.5.13

Korileipä

Ostin talvella kohotuskorin, mutta uudistin sen vasta nyt. Taikinan tein luottosämpyläohjeellani, mutta viimeisen kohotuksen tein runsaasti jauhotetussa korissa. Hyvin lähti irti ja kaunis kuviointi säilyi paistossa. Taikina olisi voinut olla korissa tehden hieman löysempääkin.

Raparperipiirakka

Äitini oli leiponut tätä piirakkaa ja tästä tuli heti uusi lempparini. Koostumus on tahmean kinuskinen, mieleen tuli myös tarte tatin. Sokeria ja voita ei ole säästelty ja piirakka onkin todella makea - mutta pieni pala riittää.
Ohje oli Kotilieden puutarhaliitteessä. Ainemäärät tuntuivat erikoisilta ja taikinaa tehdessä tuli epäusko, mutta ei kannata luovuttaa.

Anna-rouvan raparperipiirakka
(halk. 24 cm vuoka)

5 keskikokoista raparperia
1/2 -1 dl tavallista-, ruoko- tai fariinisokeria

Taikina
1 muna
2 1/2 dl sokeria
100 g voita
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Levitä raparperipalat voidellun vuoan pohjalle. Ripottele päälle sokeri.
Tee taikina vatkaamalla/sekoittamalla muna ja sokeri. Lisää sulatettu voi (tai juokseva margariini) sekä keskenään sekoitetut jauhot ja leivinjauhe. Kaada taikina raparperien päälle. Paista 175 asteessa n. 1/2 tuntia. tarjoa vaniljakastikkeen kanssa.
Taikina riitti hyvin, vaikka tein ohjeella kaksi pienempää piirakkaa; toisen sydänvuokaan ja toisen pieneen piirakkavuokaan.

14.5.13

Äitienpäiväkakku

Eurooppalainen tori tarjosi toinen toistaan ihanamman värisiä fudge-karkkeja. Äitienpäiväkakun väriksi tuli tänä vuonna oranssi. Sisältä suklaisen kakun koristelin tuoreilla mansikoilla. Suolaiseksi tarjottavaksi tein lohi-voileipäkakun ja kaunis kattaus oli valmis kun isä oli ostanut vielä lohenpunaisia ruusuja pöytään ...

Suklainen täytekakkupohja

4 (3) munaa
1 1/2 (1) dl sokeria
1/2 ((0.4) dl perunajauhoja
1 (0.7) dl vehnäjauhoja
1/2 (0.4) dl kaakaojauhetta
1 1/2 (1) tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet ja siivilöi taikinaan. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa 1/2 tuntia. Tein kakun suluissa olevilla määrillä pieneen irtopohjavuokaan. Vuorasin vuoan pohjan leivinpaperilla ja voitelin sekä jauhotin. Kostutukseen käytin Spritea. Täytteenä oli mansikkaa, rahkaa ja kermaa.

28.4.13

Appelsiini-ricottatorttu

Taas sama alkutilanne; aineet jääkaapissa uhkaavat jäädä vanhaksi... Nyt kaapista löytyi Ricotta-juustoa ja eilisestä jäänyt puolikas lime-rahkapurkki. Syntyi appelsiinilla maustettu ricottatorttu.

Appelsiini-ricottatorttu

Pohja
10 kpl Domino-keksejä
1/2 dl juoksevaa margariinia (tai voisulaa)

Täyte
1 prk Ricotta-juustoa
1/2 prk lime-rahkaa
1 dl turkkilaista jogurttia
1/2 dl sokeria
1 rkl perunajauhoja
1/2 appelsiinin raastettu kuori ja mehu
1 muna

Murskaa keksit ja sekoita joukkoon rasva. Levitä ohueksi kerrokseksi voidellun (irtopohja)vuoan pohjalle ja reunoille. Laita kylmään täytteen teon ajaksi.
Mittaa täytteen aineet ja sekoita keskenään ohjeen mukaisessa järjestyksessä. Levitä seos vuokaan ja paista 190 asteessa 1/2 tuntia.

27.4.13

Vappumunkit


Jääkaapissa oli valkosuklaa-limerahkaa, joka meinasi mennä vanhaksi. Hain netistä munkkiohjetta, jossa olisi käytetty rahkaa. Niitä löytyikin aika paljon: oli sellaisia, joissa rahka oli täytteenä ja sellaisia, joissa nostatusaineena oli käytetty leivinjauhetta. Päädyin kuitenkin perinteiseen hiivataikinaan ja rinkelimuotoon.
Lime ei valmiissa munkeissa juurikaan maistunut, mutta muuten ne olivat herkullisia. Uusi kokeilu oli myös käyttää paistamiseen rypsiöljyä, sillä aiemmin olen käyttänyt kookosrasvaa. Vaikka rypsiöljy ei Kuningaskuluttajan testissä pärjännytkään, minä pidin sen helppoudesta, edullisuudesta ja "terveellisyydestä".
Luulin tekeväni pieniä rinkilöitä, mutta lopulta ne paisuivat - juuri sopivasti!

Munkit (24 kpl)

1 dl kiehuvaa vettä
1/2 prk rahkaa
1/2 pkt hiivaa
1 dl sokeria
1 tl suolaa
1 rkl pullamaustetta (tai hieman kardemummaa)
1 pieni kananmuna
n. 3-4 dl vehnäjauhoja
1 dl juoksevaa margariinia

Paistamiseen n. 5 dl rypsiöljyä

Sokerointiin Siro-sokeria

Sekoita keskenään kiehuva vesi ja rahka, jolloin seoksesta tulee noin kädenlämpöistä. Lisää hiiva, sokeri, suola, pullamauste ja muna. Alusta taikinaan jauhot ja vaivaa kunnolla. Lisää lopuksi margariini. Anna kohota 30-45 minuuttia.
Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja leivo tangoksi. Ota pieniä paloja ja leivo ne pyöreiksi pulliksi. Tee sormella reikä keskelle ja venytä rinkulaksi. Laita pellille kohoamaan.
Kun viimeinenkin rinkeli on valmis, aloita öljyn lämmitys. Minä käytin pientä valurautapataani, mutta saman asian ajaa paksupohjainen kattila. Kansi on hyvä pitää lähettyvillä, jos öljy syttyy palamaan. En laittanut edes tuuletinta päälle, sillä rypsiöljy ei tuntunut käryävän. Öljy on sopivan kuumaa (180 astetta), kun pieni, vaalea leivänpala ruskistuu nopeasti. Itse pidin levyä koko ajan asteikolla 3-4.
Nosta rinkulat pataan, varo tiputtamasta, ettei kuumaa öljyä roisku sormille. Paista molemmin puolin kauniin ruskeiksi ja nosta reikäkauhalla talouspaperin päälle. Anna liian öljyn valua hetken ja munkkien jäähtyä - sokeroi ja nauti!

Kakun Fudge-kuorrute

Tämä oli jo pääsiäisen juttu, mutta kuva on ollut kamerassa "jumissa", ja kamera puolestaan taas lainassa matkoilla.
Työkaveri tarjosi tässä joskus kakkua, jossa oli mielenkiintoinen päällinen. Auliisti hän kertoi kyseessä olleen Fudge-kuorrutteen ja antoi jopa ohjeen kaupanpäällisiksi. Etsin vielä netistäkin kuorrutteen reseptiä ja löysin sen Kinuski-kissalta.
Olin varautunut vain 300 grammalla Fudge-karkkeja, joten jännitin miten kakun kanssa käy. Tein kakun vanhempieni luona, ja äidiltä löytyikin sopiva, pieni kakkuvuoka (halkaisijaltaan n. 20 cm). Aineet riittivät mainiosti. Vuoassa oli myös hauska kukkakuvio, joka "kuulsi" lopulta kivasti massan läpi.

Fudge-massa

300 g Fudge-karkkeja (irtokarkkihyllystä)
n. 1/2 dl kermaa
tomusokeria

Sulata karkit kattilassa kerman kanssa. Sekoita ja murskaa massaa koko ajan hiljalleen puuhaarukalla. Älä anna seoksen kiehua. Kun massa on sulaa, ota kattila liedeltä. Kaada massa leivinpaperin päälle (laakeaan) astiaan ja laita jääkaappiin vuorokaudeksi. Ota kakku 2 tunniksi huoneenlämpöön. Kaulitse tomusokeria apuna käyttäen ohueksi levyksi. Nosta kaulimen avulla kakun päälle ja leikkaa ylimääräiset reunat pois esim. taikinapyörällä.

24.2.13

Omenapiirakka

Nyt ei ole varsinaisesti omenasesonki, mutta jääkaapissa on iso purkki omenasosetta/hilloa, jolle yritän keksiä käyttöä. Myös kondensoitu maito uhkasi mennä vanhaksi, joten eikun reseptin etsintään. Oikeasti piti tehdä Key-limepiirakkaa, mutta limeni eivät riittäneet siihen ja kauppaankaan en jaksanut niiden takia lähteä... Loppujen lopuksi hyvä niin!
Tämä omenapiirakka oli eräässä blogissa otsikoitu Mikä kakku! Ja tosiaan; piirakka on ihana ja supermakea! Vaikka piirakkaan ei tule paljoa sokeria, kondensoitu maito on makeaa (kannattaa kuitenkin aina tarkistaa purkin kyljestä, onko se makeutettua vai ei).
Monissa ohjeissa neuvotaan keittämään maito, jotta se paksuuntuu ja muuttuu kinuskiksi, mutta tässä ohjeessa maito vain sekoitetaan sellaisenaan täytteeseen. Käytin omenasosetta, mutta alkuperäisessä piirakka on tehty tuoreista omenoista. Sitä pitää kokeilla syksyllä...

Omenapiirakka

Pohja
100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
1 tl leivinjauhetta
2 1/2 dl vehnäjauhoja (korvasin 1/2 dl perunajauhoilla)

Täyte
omenalohkoja, kanelia

1 prk kondensoitua maitoa
1 prk (150 g) ranskankermaa
1 muna
1 tl vaniljasokeria

Pinnalle mantelilastuja

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri. Lisää muna vatkaten. Siivilöi lopuksi mukaan kuivat aineet. Levitä taikina irtopohjavuoan pohjalle ja hieman reunoille. (Ihanaa, tällä kertaa vuokani ei valuttanut rasvoja uunin pohjalle! Olin kyllä vuorannut pohjan varmuuden vuoksi leivinpaperilla.)
Levitä pohjan päälle omenalohkot tai -sose ja ripottele kanelia. (Mietin, että sitruunamehu tai kardemummakin olisivat ehkä sopineet mausteeksi... No, seuraavalla kerralla!)
Sekoita täytteen aneet keskenään ja levitä seos vuokaan. Ripottele pinnalle runsaasti mantelilastuja. Paista 175 asteessa 45 minuuttia.

3.2.13

Rakkaudella Runeberg

Tämä on aina hyvä leipomus hävittää loput piparkakut kaapista. Muokkasin ja pienensin Ruokalan ohjetta silikoniseen sydänvuokaani ja hyvää tuli.

Runebergin tortut

50 g voita
1/2 dl fariinisokeria
1 muna
1 dl piparkakun muruja
1/2 dl korppujauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl kardemummaa
1/2 dl kermaviiliä
1/4 tl soodaa
1 rkl mantelilikööriä
2 tippaa karvasmanteliöljyä
vadelmahilloa

vadelmahilloa
tomusokeria
vettä

Vaahdota pehmeä voi ja fariinisokeri. Vatkaa mukaan muna. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kermaviili, johon on sekoitettu sooda. Mausta liköörillä ja öljyllä. Jaa taikina vuokiin ja tee keskelle pieni hillosydän. Paista 200 asteessa n. 15 minuuttia.
Koristele tortut vielä uudelleen hillolla sekä tee rinkula hillon ympärille vedestä ja tomusokerista sekoitetulla kuorrutteella.

26.1.13

Blondiet

Taas minulle sopiva resepti: ei vatkausta, aineet vain sekaisin. Usko meinasi kyllä mennä, kun sekoittelin paksua taikinaa ja huomasin, että siihen ei tule edes leivinjauhetta. Vadelmahillon otin valmiiksi esille, mutta päätin jättää sen lopulta pois. Erilaista, mutta hyvää piirakkaa makeanhimoon. Jos tätä tarjoaisi vieraille, siihen voisi lisukkeeksi kehitellä esim. kermavaahtoa tai niitä alkuperäisessä ohjeessa olleita tuoreita vadelmia.

Blondiet (20cmX20cm)

100 g voita
1 dl maapähkinävoita
2 1/2 dl fariinisokeria
1 muna
1 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja

Pinnalle
1 dl maapähkinävoita
1 dl vadelmahilloa
suolapähkinä- tai valkosuklaarouhetta

Tarjoiluun tuoreita vadelmia

Sulata voi, lisää maapähkinävoi ja sokeri. Anna jäähtyä ja vatkaa mukaan muna. Lisää nopeasti jauhot. Levitä voideltuun tai paperilla vuorattuun vuokaan. Tasoita pinta ja lisää päälle maapähkinävoi- ja hillohippuja. Marmoroi pinta veitsellä ja lisää rouhe. Paista 175 asteessa n. 20-25 minuuttia.

Vehnäsämpylät


Nyt kun löysin hyvän sämpyläohjeen, innostuin taas leipomaan. Muokkasin vanhaa ohjetta hieman, jotta sain tuoreita, vaaleita ja maukkaita sämpylöitä ruoan kanssa tarjottavaksi. Käytämme lähes ainoastaan ruisleipää, joten vaaleaa leipää ei juuri ole kotona. Vaikka olemmekin tottuneet tummaan leipään jopa aamiaisella, joskus tekee mieli "vehnästä". Ihan pelkästään pullajauhoista tehty leipä ei kuitenkaan nyt houkutellut rakenteeltaan eikä maultaan, joten sekoitin taikinaan spelttiä ja hiivaleipäjauhoja. Kun lisäksi kaapissa uhkaa vanheta Keittiöelämää-liikkeestä ostamani Farina-jauhot, sain hukattua niitäkin tähän taikinaan.

Vehnäsämpylät

2,5 dl vettä
2 rkl sokeria
1 tl hienoa merisuolaa
15 g tuorehiivaa (1/4 pkt)
2 dl 00-jauhoja
2 dl hiivaleipäjauhoja
1 dl spelttihiutaleita
2 rkl kylmäpuristettua rypsiöljyä

Lämmitä 1 dl vettä ja lisää siihen hiiva, suola, sokeri sekä 1 dl jauhoja. Sekoita voimakkaasti ja anna kohota 15 minuuttia. Lisää loppu vesi lämpimänä, alusta loput jauhot, hiutaleet sekä sekoita nopeasti joukkoon öljy. Anna kohota uudestaan 30-45 minuuttia. Kaada taikina runsaasti jauhotetulle pöydälle ja leivo sämpylöiksi. Anna kohota 30 minuuttia, ripottele pinnalle jauhoja ja tee terävällä veitsellä viiltoja pintaan. Aseta vesiastia uunin pohjalle ja paista sämpylöitä 225 asteessa 10-12 minuuttia.