Näytetään tekstit, joissa on tunniste Salaatti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Salaatti. Näytä kaikki tekstit
23.2.14
Viikunasalaatti
En voi vastustaa tuoreita viikunoita ja tässä salaatissa ne yhdistyvät vielä ihanaan parman-kinkkuun. Ohje on Jamie Oliverilta, mutta salaattia on tehnyt myös yllätyskokki Niki...
2.2.14
Vuoden blinipostaus
Tässä taas tämän vuoden blinipostaus. Ohje Alkon sivuilta; Blinit Svenska Klubbenin tapaan.
Lehtikaalia
Monelta taholta on nyt mainostettu lehtikaalin terveellisyyttä. Kesällä olen tutustunut siihen omalla kasvimaallani, mutta nyt kaupasta tarttui käteen rasia kotimaista lehtikaalia. Kokeilin sitä niin tuoreena kuin kypsennettynä.
Salaatti
avocado
appelsiini
kurkkua
rucolaa
lehtikaalia
raejuustoa
kylmäsavulohta
pippuria
sitruunaöljyä
Sipsit
lehtikaalia, öljyä, suolaa
Pese ja kuivaa lehtikaali hyvin. Revi pieniksi paloiksi ja pyöritä öljyssä. Asettele paperin päälle pellille ja paista 250 asteessa muutama minuutti. Ole tarkkana sillä ohut lehti palaa helposti, ja jo pienikin tummentuma maistuu kitkerälle.
1.1.14
Uusi vuosi hummerin kanssa
Päiväni murmelina... Eli tämä on eletty ennenkin; hummeria uuden vuoden pöydässä. Nyt ohje vain oli hieman erilainen.
Olenkohan tullut vanhaksi, kun en enää tee omia kokeiluitani. Tämäkin hummeri-resepti oli suoraan netistä ja MAKU-lehdestä! Minulle tulee tilattuna kyseinen lehti ja luenkin sen aina tarkkaan kannesta kanteen, mutta koska se on tullut minulle ilmestymisestään saakka, en enää muista mitä kaikkia herkkuja siinä on ollut.
En tiedä millaista Hollandaise-kastiketta ohjeessa tarkoitettiin, mutta katsoin parhaaksi tehdä sen itse. Vähän se meinasi juoksettua (tai kananmuna kypsyä ennen aikojaan), mutta se ei haitannut kun kastike kuitenkin sekoitettiin muihin aineksiin ja käytettiin lopulta uunissa.
Myös hummerin lisukkeena olevan salaatin tein saman ohjeen mukaan.
Tänä vuonna ostettu hummeri vain paljastui pakastepussista otettaessa niin pieneksi, että keitin lisäksi sitruunapastaa. Se sopi hyvin makuihin ja toi ruokaisuutta,
Jälkiruoaksi oli pavlovaa kermavaahdon, vadelmien ja granaattiomenan kanssa. Pavlova on lopulta nopea ja helppo jälkiruoka. (...ja siihen sai tarkkamarkka käytettyä hollandaise-kastikkeesta jääneet valkuaiset ;) )
Pavlova (n. 20 cm)
2 munanvalkuaista
1 dl Siro-sokeria
1 tl maissijauhoja
1 tl vaniljasokeria
hippunen suolaa
1 tl omenaviinietikkaa
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi tai kunnes massaan alkaa muododtua "huippuja". Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää ne vähitellen vaahtoon, koko ajan voimakkaasti vatkaten. Lorauta lopuksi sekaan viinietikka, joka tuo marenkiin mukavan pehmeän ja sitkeän sisuksen. Levitä seos leivinpaperille, pyöreäksi, n. 3-4 cm korkeaksi levyksi. Kuumenna uuni 150 asteeseen ja laita marenki uuniin. Paista ensin 15-30 minuuttia, alenna lämpö 125 asteeseen ja paista vielä 30-45 minuuttia, yhteensä siis tunti. Ota uuni pois päältä ja avaa uuniluukku. Anna marengin jäähtyä uunissa. Irrota jäähtynyt marenki tarjoilualustalle ja päällystä juuri ennen tarjoilua kermavaahdolla sekä marjoilla tai hedelmillä.
17.11.13
Aurinkoa syyspimeään
Tähän kohtaan syksyn harmautta on kiva laittaa kesämuisto! Kasvatin juurikasmaan kulmalla pienikukkaista samettikukkaa tarkoituksenani lähinnä tuholaisten torjunta, mutta olin ottanut selvää, että kukkia voi myös syödä. Kasvi oli istutettaessa melko heiveröinen, mutta loppukesästä se intoutui kukkimaan niin, että maltoin ottaa siitä kukkia salaattiin. Eikä maku ollut lainkaan huono, ei merkkiäkään samettikukan kitkeryydestä. Tätä kasvatan ensi kesänä!
Lämmin punajuuri-fetasalaatti
Tein viikolla paistetun lohen kanssa mitä mainiointa lisuketta. Ohje oli suoraan viimeisimmästä Maku-lehdestä.
Lämmin punajuuri-fetasalaatti
punajuuria
ohrasuurimoita
oliiviöljyä
kasvislientä
balsamicoa
hunajaa
suolaa
pippuria
rosmariinia
pähkinöitä
rucolaa
feta-juustoa
Ohjeessa punajuuret keitetään, mutta mielestäni se vie niin paljon aikaa, että ajattelin seuraavalla kerralla vain suoraan paistaa ne pannulla. Ohrasuurimoiden tilalla käytin kolmen viljan helmiä. Meillä ei myöskään mene läpi täysin direktiivien mukainen perinteinen feta, joten käytin salaattijuustokuutioita.

2.11.13
Kurpitsarisottoa ja kampasimpukkaa
Hmmm..., aivan kuin otsikko löytyisi aiemmistakin teksteistäni. No, on se siellä ja kuvakin, mutta ruoka on nyt eri ja uudella ohjeella tehty. Resepti löytyi täältä - enkä edes muokannut yhtään. Ainoa eroavaisuus on, että yhdessä vanhempieni kanssa kasvattamastamme miniminikurpitsasta ei löytynyt siemeniä :), joten niitä en voinut paahtaa risoton pinnalle.
Oranssista tuli pyhäinpäivän teema kun salaatissakin oli kylmäsavulohta sekä appelsiinia. Niiden lisäksi kurkkua, avocadoa, saksanpähkinää ja veljeni kasvattamaa roomansalaattia. Kastikkeena vain sitruunanmakuista Neito-öljyä ja sitruunatimjamia.
Jälkiruokana uunissa, kermassa pehmitettyä leipäjuustoa tyrnihillon kera.
14.9.13
Kesän ruokia
Lohta tuli loimutettua, mutta tein myös maittavan keiton kesäkuun Pirkka-ruokalehden ohjeella. Se on kesä- ja kalakeiton yhdistelmä ja kun kala on savustettua, tulee siitä vielä oma pieni lisänsä keiton makuun. Oman maan yrteillä maustettuna se oli herkullista. Uusi kokeilu oli tänä vuonna tanskalainen kirveli. Se sopi miedon makunsa puolesta todella hyvin niin keittoihin kuin salaatteihinkin.
Kesäkurpitsat kasvoivat, mutta eivät mitenkään yltiöpäisesti. Suosikkini vuodesta toiseen on One ball eli keltainen, pyöreä kesäkurpitsa. Siitä tein pienet annospalat puolittamalla pallon. Täytteeksi koverrettua kurpitsaa, tomaattia, salaattijuustokuutioita, oliiviöljyä, kreikanmeiramia, suolaa ja pippuria. Päälle mozzarella-juustoa ja kypsennys uunissa 200 asteessa 20-30 minuuttia.
Sadepäivänä, joita tänä kesänä oli onneksi vähän, valmistin kukkakaalivuoan. Aineet ja valmistus kuten lasagnessa, mutta pastan tilalla on kukkakaalia.
Tomaatit kasvoivat suotuisan kesän ansiosta hyvin ja tuottivat jopa vähän satoakin. Kuvan salaatissa Money maker- ja Sungold-tomaatteja. Pikkubasilikaa unohtamatta - se on vuodesta toiseen satoisa, joka kevät uudelleen kylvettynä tietenkin.

26.3.13
Parsaa ja lohta
Samat ruoat toistuvat vuodenajasta toiseen. Nyt alkoi taas parsakausi - yksinkertaista, nopeaa ja herkullista! Höyrytin parsat nopeasti, käärin ympärille kylmäsavulohisiivun ja paistoin vielä nopeasti parilapannulla. Mausteeksi vain hippunen suolaa ja mustapippuria. Gribiche-kastiketta tein vanhalla tutulla ohjeella. Salaatissa oli pitkästä aikaa mozzarellaa ja pestokastiketta.
24.3.13
Broileria ABC ja salaattia
Taitaa kevät olla tuloillaan kun ruoka kevenee ja saa väriä. Broilerin maustoin itse sitruunatimjamilla, pippurilla, Neito-sitruunaöljyllä, soijalla sekä hunajalla. Lisukkeena vaihteeksi kolmen viljan helmiä sekä höyrytettyjä kasviksia.
Lidlin vuonankaali on nyt in ja sitä kuluukin reilusti - on se niin hyvää! Yleensä salaatti ei maistu juuri millekään eikä purutuntumaakaan ole, vuonankaali on toista. Se on maultaan maukas ja pähkinäinen ja lehdet ovat paksuja sekä mehukkaita. Se on ehdottomasti taas viljeltävien kasvien listalla kesällä. Viljelyksistä puheen ollen, samettikukat ovat jo taimella, samoin kuukausimansikat ja basilikat... Kohta on tomaattien ja paprikoiden vuoro.
Fetasalaatti
Meillä on pikkuhiljaa opittu syömään salaattijuustoa, joka on melkein kuin fetaa. Lidlistä löytyi iso laatikollinen vuonankaalia pikkurahalla ja kokeilin laittaa sitäkin tähän salaattiin. Sipulia meillä kuluu ennätysmäärä, niin kypsennettynä kuin raakanakin.
Olen muuten jo miettinyt pitäisikö alkaa buzzaamaan, sillä niin paljon "mainostan" Neito-öljyjä. Tähän "feta"salaattiin kuuluu ehdottomasti Neito-yrttiöljy.
Fetasalaatti
erilaisia salaatinlehtiä
kurkkua
tomaattia
paprikaa
salaattijuustoa
oliiveita
punasipulia
mustapippuria
yrttiöljyä

10.3.13
Kylmäsavulohisalaatti
Kylmäsavulohta ja muitakin raaka-aineita jäi jäljelle eilisestä sushi-ateriasta, joten tänään tein niistä salaattia.
Kylmäsavulohisalaatti
roomansalaattia
kurkkua
tomaattia
avokado
tortellineja (juusto-aurinkokuivattu tomaatti)
parsakaalin nuppuja
kylmäsavulohta
purjoa
sitruunaöljyä
pippuria, suolaa
Kylmäsavulohisalaatti
roomansalaattia
kurkkua
tomaattia
avokado
tortellineja (juusto-aurinkokuivattu tomaatti)
parsakaalin nuppuja
kylmäsavulohta
purjoa
sitruunaöljyä
pippuria, suolaa
11.2.13
Lämmin vuohenjuustosalaatti
Nyt on selvästi alkanut salaattikausi. Kovin kevyeksi ei tätä versiota voi sanoa, mutta hyvää! Lidl ei ole täysin boikotissa aiempien epäonnistuneiden ostosten takia, vaan sieltä ovat peräisin vuohenjuusto ja salaatti. Salaatti oli uutuus nimeltään Cosmopolitan. Se muistuttaa paljon Roomansalaattia (tai Romainesalaattia), mutta on rapeampaa ja "kerivämpää". Se kesti myös hyvin lässähtämättä, vaikka sekoitin lämpimät kasvikset mukaan. Maku oli mukavan pehmeä ja raikas. Hintakaan ei päätä huimannut, iso salaattipussi maksoi 1,69 e.
Itselleni olisi kelvannut salaatti pelkällä vuohenjuustolla, mutta laitoin sekaan myös bratwurstia. ;). "Vuohiallergikko" sekoitti omaan salaattiinsa salaattijuustokuutioita.
Lämmin vuohenjuustosalaatti
salaatinlehtiä
(kurkkua)
bratwurstia
vuohenjuustoa
kesäkurpitsaa
paprikaa
punasipulia
valkosipulin kynsi
kirsikkatomaatteja
oliiveita
hunajaa, oliiviöljyä, pippuria, suolaa
basilikaa, sweet chili -kastiketta
Paloittele kasvikset salaattia lukuunottamatta uunipellille. Lorauta päälle öljy ja hunaja sekä rouhi pintaan pippuria ja suolaa. Paista grillivastusten alla 225 asteessa 5-10 minuuttia. Revi salaatti kulhoon ja asettele päälle grillatut kasvikset, makkara ja juusto. Silppua päälle basilikaa. Kaada kastikkeeksi makeaa chilikastiketta.

9.2.13
Avokado-katkarapusalaatti
Meillä on iskenyt innostus avocadoihin. Nyt vielä löysin Stockmannilta mini-avocadoja. Sopivan pieniä juuri salaatteihin yms. Ja en tiedä kuvittelinko, vai olivatkohan ne maultaan tavallisia makeampia?
Avocado-katkarapusalaatti
jäävuorisalaattia
kurkkua
avocado
katkarapuja
feta-juustoa
punasipulia
rucolaa
basilikaa
limemehua
sitruunaöljyä
mustapippuria
krutonkeja
Avocado-katkarapusalaatti
jäävuorisalaattia
kurkkua
avocado
katkarapuja
feta-juustoa
punasipulia
rucolaa
basilikaa
limemehua
sitruunaöljyä
mustapippuria
krutonkeja
6.12.12
Kurpitsarisottoa ja kampasimpukkaa
Jääkaapissa oli itsenäisyyspäivää varten Lamminpään lumousta, mutta tuntui tyhmältä lämmittää edellispäivän ruokaa juhlaan. No, olin taas sortunut ostamaan kurpitsan varastoon, ja muistin nähneeni syksyllä kurpitsarisoton ohjeen, joten eikun uusi menu. Pakastimessa oli myös kampasimpukoita. Salaattiin sain juhlavampaa näköä ja makua granaattiomenasta. Granaattiomena olikin nyt todella mehukas ja sisälsi paljon herkullisia siemeniä. Sen ostaminen kun on aina hieman arpapeliä. Sain siement melko helposti ulos, kun leikkasin hedelmän varovasti puoliksi vain kuorta rikkoen. Sen jälkeen puristin puolikasta, jolloin hedelmän mehu ja suuri osa siemenistä putosi salaattiin. Lopuksi käänsin kuoren nurinpäin, jolloin loputkin siemenet irtosivat helposti. Mehu on kyllä voimakkaasti värjäävää ja se tuntui tarttuvan jopa posliinisen kulhon pintaan. Granaattiomena onkin juuri mehunsa takia terveellistä superruokaa.
Granaattiomenasalaatti
salaatinlehtiä
päärynä
paahdettuja manteleita
granaattiomena
sitruunaöljyä
pippuria, suolaa
Kurpitsarisotto ja kampasimpukoita
pala kurpitsaa
risottoriisiä
shalottisipuli
öljyä (oliivi ja voinmakuinen)
valkoviiniä
kasvislientä
kreikkalaista jogurttia
parmesanjuustoa
pippuria, suolaa
salviaa
kampasimpukoita
Paloittele kurpitsa pieniksi kuutioiksi. Paahda paloja hetki pannulla öljyssä. Lisää sipulisilppu sekä riisi. Kun riisit ovat kuullottuneet kaada sekaan valkoviini ja kasvislientä vähin erin. Mausta pippurilla ja suolalla sekä salvialla. Anna kypsyä hiljaisella tulella 17-20 minuuttia. Lisää jogurtti ja kuumenna seos, älä kuitenkaan keitä. Raasta sekaan runsaasti parmesania.
Paista kampasimpukat öljyseoksessa ja laita lopuksi pannulle myös salvianlehtiä. Mausta pippurilla ja suolalla.
Raasta annoksen päälle vielä parmesania.

3.11.12
Appelsiinilohta ja spagettikurpitsaa
Viimeinen "oman sadon" spagettikurpitsa tuli nyt käytettyä. Mielessä on jo ongelma, mistä saan uutta? Kaupoista sitä ei löydä kuin sattumalta ja hyvällä onnella. Viime vuonna pyysin kauppiasta tilaamaan, hän lupasi yrittää, mutta sanoi, että niitä on vain harvoin, sesongin aikaan tukuissa.
Itse aina jämähdän joihinkin ruokiin niin, että kokeilen harvoin uusia yhdistelmiä. Spagettikurpitsan yhdistän mielelläni uunissa kypsennettyyn sitruunakanaan, mutta tänään tein kokeeksi appelsiinilohta. Hyvä yhdistelmä!
Höyrytetty parsakaali ja raikas appelsiinisalaatti toivat lisää väriä lautaselle.
Appelsiinilohi
oliiviöljyä vuoan voiteluun
lohifilee
appelsiini
suolaa, mustapippuria
Voitele uunivuoka. Aseta sille lohifile nahkapuoli alaspäin. Mausta lohi suolalla ja pippurilla. Pese appelsiini hyvin ja leikkaa keskeltä muutama siivu lohen koristeeksi. Purista lohen päälle mehua ja laita appalsiiniviipaleet pinnalle. Paista 225 asteessa n. 20 minuuttia.
Spagettikurpitsa
Voitele vuoka oliiviöljyllä. Halkaise kurpitsa pituussuunnassa ja voitele puolikkaat kauttaaltaan kevyesti oliiviöljyllä. Ripota päälle suolaa ja pippuria. Paista leikkuupinta alaspäin käännettynä, 200 asteessa, n. 1/2 tuntia. Kokeile kypsyyttä puutikulla, kurpitsa on kypsä kun tikku painuu helposti kurpitsaan. Anna vetäytyä muutama minuutti. Käännä kurpitsa ja koverra sisusta pitkittäin metallilusikalla. Malto irtoaa kypsästä kurpitsasta helposti ja pehmeästi ja jäljelle jää vain ohut kuori.
Appelsiinisalaatti
erilaisia salaatinlehtiä
rucolaa
kurkkua
appelsiinia
raejuustoa
sitruunaista Neito-öljyä
Kylmä kastike kalalle
ranskankermaa
appelsiinimehua
suolaa, pippuria, sitruunatimjamia

28.10.12
Sunnuntairuokaa
Sunnuntaina oli aikaa tehdä taas vähän perusteellisemmin ruokaa. Vaikka helppoja ja nopeitahan nämä ruoat olivat, niin mukavilta tuntuvien ohjeiden hakemisessa meni aikaa.
Alkupalaksi söimme Jamie Oliverin salaattia, jossa on tuoretta viikunaa ja mozzarellaa. Kokeilin nyt parmankinkun sijaan kylmäsavulihaa, mutta ehkä se oli hieman liian voimakkaan makuista.
Pääruokana oli fenkolikeitto kampasimpukoilla. Ohje oli suoraan MTV3:n sivuilta, jätin vain salaatin pois. Hyvää ja vaihteeksi hieman erilaista!
Jälkiruoaksi nautimme tiramisua, jossa pohjana olivat Savoyard-keksit kahvilla sekä manteli- ja kahviliköörillä kostutettuina. Täytteessä vain Valion tiramisurahkaa sekä Flora-Vanillaa hieman kahviliköörillä ja sokerilla maustettuna. Päällä runsaasti kaakaojauhetta.

9.9.12
Savulohisalaatti
Kun raaka-aineet ovat maukkaita, yksinkertaisestakin saa helposti hyvää! "Löysimme" ammattikoulun myymälästä savulohta - omasta mielestäni se oli todella hyvää; mehevää sekä voimakkaan, mutta pehmeän savuista.
Savulohi-avocadosalaatti
Frisee-salaattia
avocadoa
kurkkua
savulohta
punasipulia
rucolaa
(suolaa)
pippuria
Neito-sitruunaöljyä
Savulohi-avocadosalaatti
Frisee-salaattia
avocadoa
kurkkua
savulohta
punasipulia
rucolaa
(suolaa)
pippuria
Neito-sitruunaöljyä
Maksapihvit
Pitkästä aikaa ostin maksaa. Raaka-aine taitaa jakaa täysin mielipiteet - joko siitä pitää tai sitten ei. Valmistustavassa kun ei juurikaan ole eroja. Paitsi ostaako jauhettua vai kokonaista, possun, naudan vai broilerin maksaa. Itse ostan lähes aina nautaa, mutta maksalaatikkoon tiedän äitini laittavan possun maksaa.
Joskus teen maksakastikkeen kermaan, mutta viime aikoina olen usein päätynyt vain paistamaan pihvit nopeasti pannulla. Lisukkeeksi sopivat hyvin uunijuurekset, jotka näin syksyllä ovat erityisen maukkaita ja kypsyvät nopeasti, sekä paahdettu sipuli.
Maksaa Veneto
maksaa ohuina pihveinä
sipulia
persiljaa
öljyä
suolaa
pippuria
Poista maksasta mahdolliset kalvot. Kuullota pannulla sipuli, lisää hieman lämpöä ja paista pihvit n. 2 minuuttia molemmin puolin. Mausta persiljalla, suolalla ja pippurilla.
Uunijuurekset
porkkanoita
punajuuria
hunajaa
balsamicoa
öljyä
suolaa
pippuria
salviaa
Paloittele juurekset. Pyöritä uunivuoassa runsaassa öljyssä ja mausteissa. Paista 200 asteessa n. 1/2 tuntia.
Kaali-appelsiinisalaatti
valkokaalia
appelsiini
punasipulia
rucolaa
rosmariinia
suolaa
pippuria
balsamicoa
Neito-yrttiöljyä
Asettele kerroksittain suikaloitu kaali, appelsiini ja sipuli. Revi päälle rucolaa, ripottele mausteet ja kaada päälle loraus balsamicoa sekä öljy.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)