Näytetään tekstit, joissa on tunniste Äyriäiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Äyriäiset. Näytä kaikki tekstit
27.2.14
Kastike kalalle
Pilkkiahvenille tein tällä kertaa viinikastikkeen. Käytin siihen kaksi osaa hummerilientä (jota olin pakastanut jääpalapusseihin), yhden osan valkoviiniä, hieman sitruunamehua, laakerinlehden ja mustapippuria. Keitin lientä kokoon sen ajan kun perunat kiehuivat. Lisäsin lopuksi vielä yhden osan kermaa ja nokareen voita.
1.1.14
Nuukailua eli hummerin jatkokäsittely
Eli mitään ei heitetä pois; hummerista kehkeytyi kulinaristin ketjureaktio! Oli kyllä vaivannäön arvoista, että keitin hummerista taas liemen ja liemestä sain katkarapukeiton...
Hummeriliemi
hummerin perkeet
tilkka öljyä
kymmenkunta valkopippuria
laakerinlehti
porkkana
pala fenkolia
sellerin varsi
salottisipuli
1-2 rkl tomaattipyrettä
vettä
Huuhtele ja valuta hummerin panssarit ja sakset. Laita ne n. 1/2 tunniksi uuniin, grillivastusten alle 100 asteeseen. Sillä välin voi pilkkoa ja kuullottaa juurekset. Lisää kattilaan hieman murskatut hummerin kuoret ja tomaattipyre. Paahda vielä hetken aikaa ja lisää kylmää vettä, niin että kaikki peittyy. Anna kiehua poreillen 1/2 tuntia. Ota kattila liedeltä ja anna asettua 10 minuuttia. Siivilöi ja anna liemen jäähtyä.
Luin, että jos lientä keittää kauemmin kuin puoli tuntia, kuorista alkaa liueta ammoniakkia, joka tuo liemeen pistävän hajun ja maun... Uskoo ken tahtoo?
Kokeilin nyt laittaa lientä jääpalapusseihin, joita voi sitten ottaa pienin erin keittoihin ja kastikkeisiin. Jo nyt tein osasta lientä katkarapukeiton.
Katkarapukeitto
nokare voita
pieni sipuli
1 rkl tomaattipyrettä
1/2 rkl vehnäjauhoja
1 l hummerilientä
1 dl kermaa
1 dl katkarapuja
tillisuolaa
Kuullota hienoksi hakattu sipuli voissa, lisää tomaattipyree ja jauhot. Kaada sekaan liemi koko ajan sekoittaen. Suurusta kermalla ja mausta. Lisää lopuksi katkaravut, mutta älä enää keitä keittoa.

Uusi vuosi hummerin kanssa
Päiväni murmelina... Eli tämä on eletty ennenkin; hummeria uuden vuoden pöydässä. Nyt ohje vain oli hieman erilainen.
Olenkohan tullut vanhaksi, kun en enää tee omia kokeiluitani. Tämäkin hummeri-resepti oli suoraan netistä ja MAKU-lehdestä! Minulle tulee tilattuna kyseinen lehti ja luenkin sen aina tarkkaan kannesta kanteen, mutta koska se on tullut minulle ilmestymisestään saakka, en enää muista mitä kaikkia herkkuja siinä on ollut.
En tiedä millaista Hollandaise-kastiketta ohjeessa tarkoitettiin, mutta katsoin parhaaksi tehdä sen itse. Vähän se meinasi juoksettua (tai kananmuna kypsyä ennen aikojaan), mutta se ei haitannut kun kastike kuitenkin sekoitettiin muihin aineksiin ja käytettiin lopulta uunissa.
Myös hummerin lisukkeena olevan salaatin tein saman ohjeen mukaan.
Tänä vuonna ostettu hummeri vain paljastui pakastepussista otettaessa niin pieneksi, että keitin lisäksi sitruunapastaa. Se sopi hyvin makuihin ja toi ruokaisuutta,
Jälkiruoaksi oli pavlovaa kermavaahdon, vadelmien ja granaattiomenan kanssa. Pavlova on lopulta nopea ja helppo jälkiruoka. (...ja siihen sai tarkkamarkka käytettyä hollandaise-kastikkeesta jääneet valkuaiset ;) )
Pavlova (n. 20 cm)
2 munanvalkuaista
1 dl Siro-sokeria
1 tl maissijauhoja
1 tl vaniljasokeria
hippunen suolaa
1 tl omenaviinietikkaa
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi tai kunnes massaan alkaa muododtua "huippuja". Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää ne vähitellen vaahtoon, koko ajan voimakkaasti vatkaten. Lorauta lopuksi sekaan viinietikka, joka tuo marenkiin mukavan pehmeän ja sitkeän sisuksen. Levitä seos leivinpaperille, pyöreäksi, n. 3-4 cm korkeaksi levyksi. Kuumenna uuni 150 asteeseen ja laita marenki uuniin. Paista ensin 15-30 minuuttia, alenna lämpö 125 asteeseen ja paista vielä 30-45 minuuttia, yhteensä siis tunti. Ota uuni pois päältä ja avaa uuniluukku. Anna marengin jäähtyä uunissa. Irrota jäähtynyt marenki tarjoilualustalle ja päällystä juuri ennen tarjoilua kermavaahdolla sekä marjoilla tai hedelmillä.
2.11.13
Kurpitsarisottoa ja kampasimpukkaa
Hmmm..., aivan kuin otsikko löytyisi aiemmistakin teksteistäni. No, on se siellä ja kuvakin, mutta ruoka on nyt eri ja uudella ohjeella tehty. Resepti löytyi täältä - enkä edes muokannut yhtään. Ainoa eroavaisuus on, että yhdessä vanhempieni kanssa kasvattamastamme miniminikurpitsasta ei löytynyt siemeniä :), joten niitä en voinut paahtaa risoton pinnalle.
Oranssista tuli pyhäinpäivän teema kun salaatissakin oli kylmäsavulohta sekä appelsiinia. Niiden lisäksi kurkkua, avocadoa, saksanpähkinää ja veljeni kasvattamaa roomansalaattia. Kastikkeena vain sitruunanmakuista Neito-öljyä ja sitruunatimjamia.
Jälkiruokana uunissa, kermassa pehmitettyä leipäjuustoa tyrnihillon kera.
17.10.13
Up!
Muistutus ihanasta, syksyisestä, pienestä iltaruoasta! Etanoita fenkoli-aniskastikkeessa parmesanilla gratinoituna. Hyvää!
Oikeasti juusto oli tällä kertaa Pirkka Grana Padano -lastuja, jotka ovat osoittautuneet todella herkullisiksi ja helppokäyttöisiksi. Yleensä haluan raastaa juuston tuoreeltaan, mutta kyseinen tuote on lähes yhtä hyvää.

1.5.13
Kampasimpukkaa ja parsarisottoa
Piknikin jälkeen kesti vähän aikaa, että saimme itsemme "sulille". Ilma vain kylmeni kaupungilta takaisinpäin kävellessämme. Onneksi olin varautunut tekemään kotona lämpimän aterian.
Kampasimpukat kestävät yllättävän kauan sulaa, mutta odotus palkitaan. Nopea paisto sekä maustaminen ja tarjolle parsarisoton seuraksi - herkullista!
Parsarisoton tein samalla reseptillä kuin aiemmin. Keitin parsojen kuoret ja kannat liemeksi. Kuullotin parsan pieninä pätkinä kevyesti voin ja öljyn seoksessa, otin pois pannulta ja laitoin rasvaan salottisipulin sekä riisin. Hetken kuullotus ja sekaan pienin erin ensin valkoviiniä, sitten kasvislientä. Laitoin esipaistetut parsat sekaan ja maustoin risoton loppuvaiheessa parmesanilla, pippurilla sekä turkkilaisella jogurtilla.

10.3.13
Sushi
Kuvia ei nyt ole, koska kamera oli jälleen vuotuiseen, perinteiseen tapaan "muilla mailla". Sushi olikin sitten lohturuokaa kotiinpalaajalle - ei kuitenkaan kameralle.
Mietin aina mikä on oikea määrä riisiä. Nyt mittaus meni kohdilleen ja kokojyväriisi oli erittäin maukasta. Alkukeittona oli misokeittoa. Keiton voi tarjoilla pelkkänä liemenä, mutta tein siitä ruokaisamman lisäämällä siihen hieman vihanneksia sattumiksi.
Misokeitto
öljyä
muutama herkkusieni
pala purjoa
pala porkkanaa
4 dl vettä
1 ps misokeitto-tiivistettä
Viipaloi/suikaloi vihannekset. Kuullota niitä nopeasti ja kevyesti kuumassa kattilassa öljyssä. Lisää vesi ja anna kiehua muutama minuutti. Ota kattila liedeltä ja lisää misotahna. Tarjoa alkukeittona.
Sushiriisi
3 dl sushiriisiä
1/2 dl vettä
Huuhtele ja valuta riisi. Lisää kattilaan vesi ja anna riisin liota 1/2 tuntia. Kuumenna kiehuvaksi ja vähennä lämpöä. Anna kiehua kannen alla 40 minuuttia (vesi imeytyy kokonaan riisiin). Ota kattila liedeltä ja anna vielä tekeytyä kannen alla 10 minuuttia. Jäähdytä riisi ja sekoita siihen lastalla, leikkaavin ottein etikkaliemi.
Etikkaliemi
7 rkl riisiviinietikkaa (käytin omenaviinietikkaa)
4 rkl sokeria
1/2 rkl suolaa
Mittaa aineet kattilaan ja kiehauta. Jäähdytä ja lisää riisin joukkoon. Jätä hieman lientä norilevyjen kostutukseen.
Riisiä oli sopiva määrä paketilliselle eli viidelle norilevylle. Täytteeksi laitoin kylmäsavulohta, surimia, retikkaa, kurkkua, porkkanaa, paprikaa, purjoa, avokadoa ja tietenkin wasabi-tahnaa. Porkkanan pehmensin riisikattilassa, 10 minuutin höyryyksellä.

9.2.13
Avokado-katkarapusalaatti
Meillä on iskenyt innostus avocadoihin. Nyt vielä löysin Stockmannilta mini-avocadoja. Sopivan pieniä juuri salaatteihin yms. Ja en tiedä kuvittelinko, vai olivatkohan ne maultaan tavallisia makeampia?
Avocado-katkarapusalaatti
jäävuorisalaattia
kurkkua
avocado
katkarapuja
feta-juustoa
punasipulia
rucolaa
basilikaa
limemehua
sitruunaöljyä
mustapippuria
krutonkeja
Avocado-katkarapusalaatti
jäävuorisalaattia
kurkkua
avocado
katkarapuja
feta-juustoa
punasipulia
rucolaa
basilikaa
limemehua
sitruunaöljyä
mustapippuria
krutonkeja
6.12.12
Kurpitsarisottoa ja kampasimpukkaa
Jääkaapissa oli itsenäisyyspäivää varten Lamminpään lumousta, mutta tuntui tyhmältä lämmittää edellispäivän ruokaa juhlaan. No, olin taas sortunut ostamaan kurpitsan varastoon, ja muistin nähneeni syksyllä kurpitsarisoton ohjeen, joten eikun uusi menu. Pakastimessa oli myös kampasimpukoita. Salaattiin sain juhlavampaa näköä ja makua granaattiomenasta. Granaattiomena olikin nyt todella mehukas ja sisälsi paljon herkullisia siemeniä. Sen ostaminen kun on aina hieman arpapeliä. Sain siement melko helposti ulos, kun leikkasin hedelmän varovasti puoliksi vain kuorta rikkoen. Sen jälkeen puristin puolikasta, jolloin hedelmän mehu ja suuri osa siemenistä putosi salaattiin. Lopuksi käänsin kuoren nurinpäin, jolloin loputkin siemenet irtosivat helposti. Mehu on kyllä voimakkaasti värjäävää ja se tuntui tarttuvan jopa posliinisen kulhon pintaan. Granaattiomena onkin juuri mehunsa takia terveellistä superruokaa.
Granaattiomenasalaatti
salaatinlehtiä
päärynä
paahdettuja manteleita
granaattiomena
sitruunaöljyä
pippuria, suolaa
Kurpitsarisotto ja kampasimpukoita
pala kurpitsaa
risottoriisiä
shalottisipuli
öljyä (oliivi ja voinmakuinen)
valkoviiniä
kasvislientä
kreikkalaista jogurttia
parmesanjuustoa
pippuria, suolaa
salviaa
kampasimpukoita
Paloittele kurpitsa pieniksi kuutioiksi. Paahda paloja hetki pannulla öljyssä. Lisää sipulisilppu sekä riisi. Kun riisit ovat kuullottuneet kaada sekaan valkoviini ja kasvislientä vähin erin. Mausta pippurilla ja suolalla sekä salvialla. Anna kypsyä hiljaisella tulella 17-20 minuuttia. Lisää jogurtti ja kuumenna seos, älä kuitenkaan keitä. Raasta sekaan runsaasti parmesania.
Paista kampasimpukat öljyseoksessa ja laita lopuksi pannulle myös salvianlehtiä. Mausta pippurilla ja suolalla.
Raasta annoksen päälle vielä parmesania.

28.10.12
Sunnuntairuokaa
Sunnuntaina oli aikaa tehdä taas vähän perusteellisemmin ruokaa. Vaikka helppoja ja nopeitahan nämä ruoat olivat, niin mukavilta tuntuvien ohjeiden hakemisessa meni aikaa.
Alkupalaksi söimme Jamie Oliverin salaattia, jossa on tuoretta viikunaa ja mozzarellaa. Kokeilin nyt parmankinkun sijaan kylmäsavulihaa, mutta ehkä se oli hieman liian voimakkaan makuista.
Pääruokana oli fenkolikeitto kampasimpukoilla. Ohje oli suoraan MTV3:n sivuilta, jätin vain salaatin pois. Hyvää ja vaihteeksi hieman erilaista!
Jälkiruoaksi nautimme tiramisua, jossa pohjana olivat Savoyard-keksit kahvilla sekä manteli- ja kahviliköörillä kostutettuina. Täytteessä vain Valion tiramisurahkaa sekä Flora-Vanillaa hieman kahviliköörillä ja sokerilla maustettuna. Päällä runsaasti kaakaojauhetta.

12.9.12
Cocos & lime
Olen "löytänyt" Valion Cocos & lime -ruokakerman. Viime viikolla lorautin kermaa ruskistettujen broilerinsuikaleiden päälle ja sain nopean, maukkaan ja vähän erilaisen kastikkeen. Tänään tein keittoa, jossa oli runsaasti kauden kasviksia ja katkarapuja.
Katkarapu-kookoskeitto
öljyä kasvisten kuullottamiseen
herkkutatti
porkkana
valkosipulin kynsi
pala purjoa
kesäkurpitsaa
punaista paprikaa
pieni pala chili paprikaa
tuoretta inkivääriä
sweet chilikastiketta
kalalientä
nuudeleita
cocos & lime -kermaa
katkarapuja
persiljaa tai korianteria
Suikaloi kasvikset ja kuullota nopeasti em. järjestyksessä. Lisää kalaliemi ja mausteet. Anna kiehua n.10 minuuttia. Lisää nuudelit ja kookos-lime -kerma sekä viimeisenä katkaravut. Kiehauta nopeasti, että katkaravut kuumenevat. Koristele persiljalla tai korianterilla.

9.9.12
Pizzoja ja muffinsseja
Meillä ei ole pizzaperjantaita vaan useamminkin pizzasunnuntai. Tein taas luotto-ohjeellani pizzoja Jamien tyyliin. Täytteinä suosikki kanttarelli-Schwarzwaldin-kinkku-punasipuli sekä katkarapu-tonnikala-punasipuli.
Jälkiruoaksi tein omena-valkosuklaamuffinsseja, joita myös olen tehnyt aiemmin. Nyt vain kokeilin käyttää maidon sijasta nesteenä omenamehua ja se toimi oikein hyvin. Jaksoin myös tehdä muffinsseille kuuluvan kanelisiirapin - nam! Aiemmin olen tehnyt muffinssit isoihin paperivuokiin, mutta hyvin taikina mahtui myös silikonivuokaani.

12.5.12
Rullaati rullaa...
Rullasin äideille sekä makeaa että suolaista. Makeita olivat suklaakääretortut, joihin tuli ranskanpastilleista mintunmakuinen täyte, suolaisia savulohitäytteiset leipärullat.
Suklaakääretortun ohje oli uusimmasta Valion lehdestä. Täytteeksi vaihdoin kerma-rahkaseoksen, johon murskasin ranskanpastilleja. Hyvä keino saada pastillit pieneksi, on laittaa ne muovipussiin ja lyödä kerran vasaralla jokaisen keskelle ;)
Minttu-suklaakääretorttu
Pohja
4 isoa munaa (tai 5 pientä)
1 1/2 dl sokeria
4 rkl vehnäjauhoja
2 rkl perunajauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
Täyte
2 dl kermaa
2 tl sokeria
1/2 tl vaniljasokeria
1/2 prk rahkaa (Valkoista)
1/2 dl ranskanpastilleja
Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita joukkoon ilmavasti, siivilän läpi, keskenään sekoitetut kuivat aineet. Levitä leivinpaperilla vuoratulle, syvälle uunipellille. Paista 225 asteessa n. 8 minuuttia.
Kumoa pohja muutaman minuutin päästä leivinliinalle, jolle on ripoteltu sokeria. Poista paperi heti.
Tee täyte vatkaamalla kerma. Lisää siihen rahka ja pastillimurske. Mausta. Levitä täyte jäähtyneen pohjan päälle ja rullaa. Anna maustua kylmässä muutama tunti.
Kylmäsavulohirullien (kuvassa) ohje oli uusimmasta Maku-lehdestä. Selailin huvikseni lehteä aamulla, kun löysin tämän reseptin. Täysin sattumalta jääkaapista löytyi aineet, joten päätin kokeilla.
Kylmäsavulohi-leipärullat
1 iso porkkana (n. 2 dl raastetta)
25 g tuorehiivaa tai 1/ ps kuivahiivaa
2 dl vettä
2 rkl hunajaa
1/2 tl suolaa
n. 6-7 dl hiivaleipäjauhoja (korvasin 1/3 vehnäjauhoilla)
3 rkl rypsiöljyä
Kostutus
1 dl sitruunamehua
1 dl vettä
(tein vain 1/2 annosta)
Täyte
3 prk (a 125 g) piparjuurituorejuustoa)
(tein seoksen, jossa 1 prk (125 g) piparjuurituorejuustoa ja 1 prk (200 g) katkarapu-piparjuurituorejuustoa)
1 dl ruokakermaa (käytin ranskankermaa)
300 g kylmäsavulohta (jääkaapista löytyi puolet pienempi paketti)
1/2 tl mustapippuria
2 dl tilliä
Tee ensin pohja. Raasta porkkanat. Liuota hiiva lämpimään veteen, sekoita joukkoon hunaja, suola ja puolet jauhoista. Lisää joukkoon porkkanaraaste ja alusta taikina lisäten loput jauhot ja loppuvaiheessa öljy. Taikina saa olla pehmeää. Anna kohota liinan alla 1/2 h. Kauli taikina ohueksi, 30x40 cm:n kokoiseksi levyksi leivinpaperin päälle pellille. Käytä jauhoja apuna. Anna kohota taas liinan alla 1/2 h. Paista 225 asteessa n. 15 minuuttia. On vain hyvä, jos pohja kohoaa uunissa pulleaksi tyynyksi, se helpottaa halkaisemista. Siirrä leivinpaperin avulla jäähtymään.
Tee täyte sekoittamalla juustot ja notkistamalla seos kermalla.
Jaa pohjalevy kahteen osaan ja halkaise molemmat puolikkaat. Saat 4 pientä levyä.
Kostuta levyt laimennetulla sitruunamehulla. Levitä juustotäyte levyille (laitoin täytteet halkaistulle pinnalle). Rouhi pinnalle pippuria, levitä lohiviipaleet tasaisesti levyille ja leikkaa päälle tilliä. Rullaa levyt (aloitin epätasaisesta reunasta, jolloin tasainen, leikattu reuna jäi päällimmäiseksi). Saat siis 4 pientä rullaa. Kääri ne vielä tiiviisti voipaperin sisään muutamaksi tunniksi tai seuraavaan päivään. Leikkaa n 2 cm:n levyisiksi kiekoiksi. Kiekot voi koristella tillillä, katkaravuilla... tai tarjota sellaisenaan. Ohjeen mukaan saat 64 pientä herkkupalaa.
Tämä oli kokeilemisen arvoinen ohje, eikä monimutkaisesta ohjeesta huolimatta edes vaikea tehdä! Oma mielikuvitus alkoi miettiä erilaisia täytevaihtoehtoja; savuporoa, paprikaa jne. Pohjaleipä oli hyvän makuinen ja helppo työstää. Mikä ettei porkkanaa voisi korvata pirteällä punajuurella tai herkullisella palsternakalla...
Ps. Näin jälkikäteen voin todeta, että päivän vetäytyneet kiekot olivat sopivan "kuivaa" sormiruokaa, mutta kosteampien ystäville, kostutusliemen määrää ei kannata puolittaa.

1.1.12
Hyvää uutta vuotta 2012!
Täällä sitä vielä ollaan, vaikka hiljaiseloa onkin kestänyt luvattoman kauan. Mitä lie ollut kiireitä... Kuvia on otettu paljon, ja puran niitä tässä pläjäyksessä hieman ehkä väärässäkin järjestyksessä. No, eipä mitään merkittävää ole tullut kyllä tehtyäkään, ei ruoanlaitossa kuin ei käsitöissäkään.
Joka päivä on syöty ;), mutta suuremmat kokeilut ovat jääneet tekemättä: "Jouluhan on perinteiden aikaa!" No, ehkä uusi juttu oli se, että huomasin uunissa paahdetun kurpitsan sopivan todella hyvin possunfileen seuraksi. Vinkkasin siitä työkaverillenikin, joka mietti joulupöydän tarjottavaa. Ostin tässä taannoin butternut-kurpitsan ja tällä kertaa paahdoin sitä. Hyvin muuten säilyi ihan huoneenlämmössä. (Vai oliko myrkyt vaan kohdillaan!?) En tiedä mistä maasta kurpitsa oli kotoisin, mutta siemenet otin taas talteen ;) Osan siemenistä paahdoin, mutta ne eivät olleet niin hyviä kuin ostamassani edellisessä kotimaisessa kurpitsassa. Kurpitsa itsessään oli kyllä kauniin oranssi ja maultaan pähkinäisen makea.
Joulun jälkeen ostimme alennusmyynnistä savustetun kalkkunanfileen. Sitä on riittänyt ja riittänyt..., mutta erilaisin höystein siihen on saanut vaihtelua. Se on ollut herkullista sellaisenaankin, mutta myös amerikkalaistyylinen stuffing sopi siihen hyvin. Kotonamme oli joskus vaihto-oppilas Yhdysvalloista ja muistelin hänen tekemäänsä kalkkunantäytettä. Täyte tietenkin silloin sullottiin kokonaisen kalkkunan sisään, mutta nyt päädyin tekemään sen uunivuokaan.
Tässä lista aineista ja kuva valmiista vuoasta:
oliiviöljyä
sipuli
valkosipulin kynsi
porkkana
varsiselleriä
leipäkuutioita
hunajaa
suolaa
pippuria
timjamia
kananmuna
Kalkkuna, jota siis on riittänyt, sai eräänä päivänä oheensa myös tavalliset keitetyt perunat ja taivaallisen pippurikastikkeen.
Sain joululahjaksi ihanaa hunajasinappia, jota voisi syödä kyllä vaikka suoraan purkista suurella lusikalla... Mutta kokeilin sitä silti tähän helppoon kastikkeeseen:
Pippurikastike
pala Mustapekka- juustoa
kuohukermaa
vahvaa sinappia
soijakastiketta
konjakkia
Aineet sekoitetaan ja kuumennetaan pannulla sekä annetaan hieman kiehahtaa kokoon.
Uudenvuodenaaton menu ei "mennyt oikein putkeen". Uskottava se on, että ruoanlaitossa ei voi/saa oikaista! Meidän piti mennä helpoimman kautta ja ostimme valmiit Pirkka-sushit. Arvelin, että pienellä valmispaketilla ei pitkälle pötkitä (oikeaan osuttu!) ja rupesin miettimään muuta lisuketta sushin ympärille. Miso-keitto oli haaveissa, mutta siihen ei löytynyt aineksia, muutoin niin mukavasta lähikaupastamme, joten käteeni tarttui (epäonnekseni) Tom yam -keittoaineet. Arvelin, että sama maanosa, Aasia, samansuuntainen ruoka. Väärin; keitto oli niin tulista, että syömättä jäi ja sushit pikkuruisia, keiton tulisuuden poltettua kielen makunystyrät, mauttomia sekä raa'an oloisia riisipalleroita. Vain salaatti, jonka tein aiemman surimisalaatin ohjeella, maistui ja tuntui tutulta sekä turvalliselta. Aina ei voi voittaa!
No, uudenvuodenpäivänä ruoka "kolahti kohdalleen"; Kampasimpukoita limepastalla! Olin kokeillut aiemminkin sitruunapastaa, mutta silloin se ei oikein tuntunut hyvältä. En antanut periksi, vaan hain netistä ohjeita, vertailin ja päädyin kokeilemaan tätä Pastanjauhantaa-blogistin reseptiä. Kannatti, sillä pasta sopi erinomaisesti simpukoille.
Kampasimpukoita limepastalla
kampasimpukoita (2-3 kpl/ruokailija)
tagliatelle-pastaa
oliiviöljyä
voita
valkosipulinkynsi
cayenne-pippuria
tuoretta inkivääriä
hunajaa
ranskankermaa
pala kasvisliemikuutiota
valkoviiniä
mustapippuria
sitruunatimjamia
limen kuorta ja mehua
ruohosipulia
parmesan-juustoa
Aloita sulattamalla kampasimpukat, johon meneekin yllättävän kauan aikaa.
Valmista ensin kastike. Kuullota öljyn ja voin seoksessa valkosipuli (jätin tavallisen sipulin pois). Lisää pannulle cayenne-pippuria sekä tuoretta raastettua inkivääriä ja hunajaa. Kaada päälle ranskankerma, viini, sekä murustele joukkoon hieman kasvisliemikuutiota. Mausta pippurilla, limen kuorella ja mehulla sekä sitruunatimjamilla. Anna kastikkeen olla kuumassa ja lisää parmesanraaste sekä ruohosipulia, älä anna kastikkeen enää kiehua.
Keitä tagliatelle-pasta kypsäksi sekä paista simpukat kohtuullisella lämmöllä öljyn ja voin seoksessa kauniin kullanruskeiksi. Mausta simpukat suolalla ja pippurilla. Poista simpukat pannulta ja kaada tilalle valutetut pastat. Sekoita joukkoon kastike. Kaada pasta tarjoiluastiaan ja asettele päälle simpukat. Rouhi päälle pippuria, silppua ruohosipulia sekä raasta parmesania.
Joka päivä on syöty ;), mutta suuremmat kokeilut ovat jääneet tekemättä: "Jouluhan on perinteiden aikaa!" No, ehkä uusi juttu oli se, että huomasin uunissa paahdetun kurpitsan sopivan todella hyvin possunfileen seuraksi. Vinkkasin siitä työkaverillenikin, joka mietti joulupöydän tarjottavaa. Ostin tässä taannoin butternut-kurpitsan ja tällä kertaa paahdoin sitä. Hyvin muuten säilyi ihan huoneenlämmössä. (Vai oliko myrkyt vaan kohdillaan!?) En tiedä mistä maasta kurpitsa oli kotoisin, mutta siemenet otin taas talteen ;) Osan siemenistä paahdoin, mutta ne eivät olleet niin hyviä kuin ostamassani edellisessä kotimaisessa kurpitsassa. Kurpitsa itsessään oli kyllä kauniin oranssi ja maultaan pähkinäisen makea.

Tässä lista aineista ja kuva valmiista vuoasta:
oliiviöljyä
sipuli
valkosipulin kynsi
porkkana
varsiselleriä
leipäkuutioita
hunajaa
suolaa
pippuria
timjamia
kananmuna

Sain joululahjaksi ihanaa hunajasinappia, jota voisi syödä kyllä vaikka suoraan purkista suurella lusikalla... Mutta kokeilin sitä silti tähän helppoon kastikkeeseen:
Pippurikastike
pala Mustapekka- juustoa
kuohukermaa
vahvaa sinappia
soijakastiketta
konjakkia
Aineet sekoitetaan ja kuumennetaan pannulla sekä annetaan hieman kiehahtaa kokoon.

Kampasimpukoita limepastalla
kampasimpukoita (2-3 kpl/ruokailija)
tagliatelle-pastaa
oliiviöljyä
voita
valkosipulinkynsi
cayenne-pippuria
tuoretta inkivääriä
hunajaa
ranskankermaa
pala kasvisliemikuutiota
valkoviiniä
mustapippuria
sitruunatimjamia
limen kuorta ja mehua
ruohosipulia
parmesan-juustoa
Aloita sulattamalla kampasimpukat, johon meneekin yllättävän kauan aikaa.
Valmista ensin kastike. Kuullota öljyn ja voin seoksessa valkosipuli (jätin tavallisen sipulin pois). Lisää pannulle cayenne-pippuria sekä tuoretta raastettua inkivääriä ja hunajaa. Kaada päälle ranskankerma, viini, sekä murustele joukkoon hieman kasvisliemikuutiota. Mausta pippurilla, limen kuorella ja mehulla sekä sitruunatimjamilla. Anna kastikkeen olla kuumassa ja lisää parmesanraaste sekä ruohosipulia, älä anna kastikkeen enää kiehua.
Keitä tagliatelle-pasta kypsäksi sekä paista simpukat kohtuullisella lämmöllä öljyn ja voin seoksessa kauniin kullanruskeiksi. Mausta simpukat suolalla ja pippurilla. Poista simpukat pannulta ja kaada tilalle valutetut pastat. Sekoita joukkoon kastike. Kaada pasta tarjoiluastiaan ja asettele päälle simpukat. Rouhi päälle pippuria, silppua ruohosipulia sekä raasta parmesania.

12.11.11
Etanat anisviinassa

Escargots au Pernod
1 tlk etanoita (n. 15 kpl)
1 rkl voita (ankanrasvaa)
pieni sipuli
valkosipulin kynsi
pala fenkolia
2 cl anisviinaa
2 rkl ranskankermaa
mustapippuria, suolaa
parmesanraastetta
Huuhtele ja valuta etanat. Sulata rasva pannussa ja ota sitä lusikalla pieni määrä etanapannujen koloihin. Pilko sipulit sekä fenkoli pieneksi kuutioksi ja kuullota rasvassa. Älä ruskista. Lisää pannulle anisviina ja ranskankerma. Mausta pippurilla ja suolalla. (Huom. etanoissa on jo valmiiksi suolaa ja pippuria.) Kaada etanat pannulle ja pyörittele muutama kerta. Ota lusikalla etanoita sekä kastiketta ja täytä pannun kolot. Itse laitoin pienempiä etanoita kaksikin samaan koloon, niin sain kaiken mahtumaan kahteen pannuun. Ripottele päälle raastettua parmesania. Etanat voi gratinoida tavallisesti uunissa, minä käytin grillivastusta, 225 asteessa n. 4 minuuttia ja kun pinta uhkasi ruskistua liikaa otin uunin pois päältä ja annoin etanoiden olla vielä muutaman minuutin. Herkkua patongin kanssa!
21.10.11
Helppoa kuin sushinteko! ?
Kaupassa ollessamme huomasimme tarjouksessa Sushikit-pakkauksen. Ei kun paketti pakkasesta koriin ja nopea iltapala on valmis! Kotona, tarkemman perehtymisen jälkeen, huomasin, että sushit eivät olleetkaan sulata ja pöytään -juttu, vaan kaikki ainesosat olivat siististi yksittäispakattu ja paketin kyljessä sekä sisällä kokoamisohjeet (erilaiset englanniksi ja suomeksi?!). Huom. myös kertakäyttöhansikkaat!? Hälytyskellot alkoivat jo hieman soida, mutta "kokeneena" sushintekijänä, töihin mars!
Riisi kuumenemaan ja pikkupaketit auki. Onneksi kotoa löytyi kurkkua ja paprikaa, sillä tuoretuotteita pakkaus ei, yllätysyllätys, sisältänyt. Aineet näyttivät ja tuntuivat (vielä) hyviltä. Riisin oltua ohjeen mukaisen ajan kuumassa vedessä, eikun paketti auki ja etikka sekaan. Siitä sitten pienen odottelun jälkeen puristaisin pieniä Nigiri-susheja! Kädet riisiin ja kädet olivat TODELLA RIISISSÄ! Ehkä ne kertakäyttöhansikkaat olisivat nyt olleet tarpeen!
En sitten tehnyt Nigirejä, teenpä sen sijaan Maki-rullia. Samalla huomaan, että pakkauksessa ei ole kuin yksi levy, mutta ei hätää, kaapissani on apu tähänkin ongelmaan. Tosin levyjä ei ollut paahdettu, joten näppärästihän hoidan ensin sen toimenpiteen. Ensimmäisen kerran muuten, ja hämmästyin todella, kun ruskea levä muuttui pannun kuumuudessa vihreäksi!!! Mutta taas Makin kimppuun, levälevy matolle (aijai, enpäs tehnytkään ohjeen mukaan mitään kelmuhässäkkää, kun kerran taloudesta löytyy aito bambumatto!) ja riisi, lohitanko, kurkku sekä porkkana päälle ja rullaus. ("Kaukaa viisas" ja varsinkin nyt jälkiviisas, laittaa ensin levälevyn ja sitten riisin, ei toisinpäin kuten ohjeessa neuvottiin.) No, mikäs se sieltä maton päästä pilkistää, lohitanko ja toisesta päästä pursuaa riisiä! Tiukempi ote - ja nyt molemmista päistä tunkee riisiä, paprikaa ym. En luovuta, kai sinne sisäänkin jotain on jäänyt? Terävällä veitsellä leikkaus, ohjeen mukaan 2 cm viipaleita, otan varman päälle ja YRITÄN 4 cm siivua. Ei onnistu, rulla liitsaantuu läjään. Ei tullut Maki-rulliakaan...
Sushisanastoon perehtyneenä, tiesin, että on olemassa myös Temaki-susheja. Levälevyt saksilla pienemmiksi, kaunis tarjolleasettelu ja ruoka oli valmis. Syömäpuikot jätimme toiseen kertaan! - "helppoa ja nautinnollista"! ;)

Onneksi kaikkien aineiden maku oli erittäin hyvä ja esim. seesaminsiemenet olivat susheissa uusi ja kokeilemisen arvoinen tuttavuus.

En sitten tehnyt Nigirejä, teenpä sen sijaan Maki-rullia. Samalla huomaan, että pakkauksessa ei ole kuin yksi levy, mutta ei hätää, kaapissani on apu tähänkin ongelmaan. Tosin levyjä ei ollut paahdettu, joten näppärästihän hoidan ensin sen toimenpiteen. Ensimmäisen kerran muuten, ja hämmästyin todella, kun ruskea levä muuttui pannun kuumuudessa vihreäksi!!! Mutta taas Makin kimppuun, levälevy matolle (aijai, enpäs tehnytkään ohjeen mukaan mitään kelmuhässäkkää, kun kerran taloudesta löytyy aito bambumatto!) ja riisi, lohitanko, kurkku sekä porkkana päälle ja rullaus. ("Kaukaa viisas" ja varsinkin nyt jälkiviisas, laittaa ensin levälevyn ja sitten riisin, ei toisinpäin kuten ohjeessa neuvottiin.) No, mikäs se sieltä maton päästä pilkistää, lohitanko ja toisesta päästä pursuaa riisiä! Tiukempi ote - ja nyt molemmista päistä tunkee riisiä, paprikaa ym. En luovuta, kai sinne sisäänkin jotain on jäänyt? Terävällä veitsellä leikkaus, ohjeen mukaan 2 cm viipaleita, otan varman päälle ja YRITÄN 4 cm siivua. Ei onnistu, rulla liitsaantuu läjään. Ei tullut Maki-rulliakaan...

18.6.11
Katkarapusalaatti

Sinappikastike päätyi lopulta salaatinkastikkeeksi. Se sopikin hyvin tähän salaattiin.
Katkarapusalaatti
katkarapuja
erilaisia salaatin lehtiä (tammenlehvä, jäävuori, rucola)
avocado
kurkkua
raejuustoa
uutta sipulia
tilliä
sinappisillin lientä
25.4.11
10.4.11
Kampasimpukoita

Kampasimpukkasalaatti
salanova-, rucola- ja jäävuorisalaattia
kurkkua
hunajamelonia
avocado
herneenversoja
muutama tankoparsa
kampasimpukoita
hammoumijuustoa
limemehua
sitruunaöljyä
oliiviöljyä
voita
suolaa ja mustapippuria
Tee salaatinlehdistä ja vihanneksista peti. Kun olet kuutioinut avocadon, pirskottele salaatin päälle limemehua. Höyrytä parsat kypsäksi. Paista simpukat ja halloumijuusto nopeasti kuumalla pannulla voin ja öljyn seoksessa. Mausta sitruunaöljyllä, limemehulla, suolalla ja pippurilla.
11.3.11
Moules à la marnière

En ollut myöskään koskaan aiemmin saanut simpukoita, jotka myyjä tarkasti ja siirsi pussiin, jota hän käski pitää avoimena. Simpukat kuulemma tarvitsivat happea! Linja-autossa simpukoiden kuljetus happea saaden oli suhteellisen helppo järjestää - onneksi niille ei tarvinnut jutella.
Kotiin tullessa pesin ja tarkistin simpukat kuitenkin viellä kertaalleen ja jouduin heittämään pois muutaman aukinaisen. Maija Silvennoisen blogissa oli vinkkinä, että simpukoita voi pesun jälkeen liottaa vedessä, jossa on hieman vehnäjauhoja. Ehkä se vähän puhdisti simpukoita hiekasta, mutta ei täysin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)