Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pasta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pasta. Näytä kaikki tekstit

19.2.14

Makaronilaatikko


Pitihän minunkin kokeilla Safkaa-makaronilaatikkoa! Jauhelihana oli kyllä nauta-sikaa ja yrttinä rosmariinia. Ja koska pöydällä on nyt paljon tuoreita yrttejä, lisäsin ohi ohjeen myös reilulla kädellä basilikaa.
Muuten erittäin maistuva ruoka, mutta päällimmäiset makaronit jäivät minulla hieman liian rapsakoiksi...

Ja hyvä ruoka vaatii hyvän jälkiruoan; pavlovaa, rahka-kermavaahtoa sekä mangoa ja passion-hedelmää!

Lihapullapasta

Meillä ei juurikaan eineksiä suosita, mutta joskus joku hätävara tulee ostettua. "Mummon lihapullat" joutuivat nyt tuunauksen kohteeksi.

Lihapullapasta

lihapullia
sipuli
valkosipulin kynsi
sellerin varsi
tomaattisäilyke
punaviiniä
rosmariinia
salviaa
suolaa
pippuria

pastaa

basilikaa, parmesania

Kuullota sipuleita ja paloittele joukkoon selleri. Lisää tomaattisäilyke ja viini. Mausta ja anna kiehua puolisen tuntia (ja vaikka kauemminkin, jos on aikaa). Lisää joukkoon lihapullat. Keitä pasta. Kaada pasta sekä osa keitinvedestä kastikkeen joukkoon. Raasta päälle runsaasti parmesania ja silppua basilikaa.

2.2.14

Nopea broilerikastike

Jääkaapissamme on lähes aina broileria jossain muodossa, koska siitä saa nopeasti ruokaa. Nyt on kuitenkin alkanut kyllästyttää samat ohjeet ja hain netistä jotain uutta. Tähän juustoiseen broilerikastikkeeseen käytin pohjana Kotikokin reseptiä.

Juustoinen broilerikastike

öljyä
broilerisuikaleita
sipulia
paprikajauhetta
currya
mustapippuria
juustonmakuista ruokakermaa
kuviopastaa
kanalientä

tarjoiluun juustoraastetta ja persiljaa

Pasta e fagioli eli italialainen pasta-papupata

Postaukset tulee näemmä kuukauden välein nykyään... viimeksi 1.1. nyt 2.2. Tätä pataa/keittoa tein jo tammikuun alussa, joten oli hieman vaikeuksia muistella kuvasta mikä ruoka oli kysessä, mistä aineista ja mistä resepti oli lähtöisin? Onneksi koneessa säilyy muistissa viimeksi haetut sanat, joten pienen etsinnän jälkeen papupata löytyi Kauhaa ja rakkautta-blogista.
Aineita tuli paljon, mutta onneksi niitä löytyi kaapista pienten sovellusten kera.

Pasta e fagioli eli italialainen pasta-papupata/keitto

porkkanaa
sellerinvarsi
sipuli
peruna
valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
tomaattipyrettä
kasvislientä
kuivattua oreganoa, rosmariinia
suolaa
mustapippuria
kuviopastaa tai makaronia
papumix
tarjoiluun parmesania

1.1.14

Uusi vuosi hummerin kanssa


Päiväni murmelina... Eli tämä on eletty ennenkin; hummeria uuden vuoden pöydässä. Nyt ohje vain oli hieman erilainen.
Olenkohan tullut vanhaksi, kun en enää tee omia kokeiluitani. Tämäkin hummeri-resepti oli suoraan netistä ja MAKU-lehdestä! Minulle tulee tilattuna kyseinen lehti ja luenkin sen aina tarkkaan kannesta kanteen, mutta koska se on tullut minulle ilmestymisestään saakka, en enää muista mitä kaikkia herkkuja siinä on ollut.
En tiedä millaista Hollandaise-kastiketta ohjeessa tarkoitettiin, mutta katsoin parhaaksi tehdä sen itse. Vähän se meinasi juoksettua (tai kananmuna kypsyä ennen aikojaan), mutta se ei haitannut kun kastike kuitenkin sekoitettiin muihin aineksiin ja käytettiin lopulta uunissa.
Myös hummerin lisukkeena olevan salaatin tein saman ohjeen mukaan.
Tänä vuonna ostettu hummeri vain paljastui pakastepussista otettaessa niin pieneksi, että keitin lisäksi sitruunapastaa. Se sopi hyvin makuihin ja toi ruokaisuutta,
Jälkiruoaksi oli pavlovaa kermavaahdon, vadelmien ja granaattiomenan kanssa. Pavlova on lopulta nopea ja helppo jälkiruoka. (...ja siihen sai tarkkamarkka käytettyä hollandaise-kastikkeesta jääneet valkuaiset ;) )

Pavlova (n. 20 cm)

2 munanvalkuaista
1 dl Siro-sokeria
1 tl maissijauhoja
1 tl vaniljasokeria
hippunen suolaa
1 tl omenaviinietikkaa

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi tai kunnes massaan alkaa muododtua "huippuja". Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää ne vähitellen vaahtoon, koko ajan voimakkaasti vatkaten. Lorauta lopuksi sekaan viinietikka, joka tuo marenkiin mukavan pehmeän ja sitkeän sisuksen. Levitä seos leivinpaperille, pyöreäksi, n. 3-4 cm korkeaksi levyksi. Kuumenna uuni 150 asteeseen ja laita marenki uuniin. Paista ensin 15-30 minuuttia, alenna lämpö 125 asteeseen ja paista vielä 30-45 minuuttia, yhteensä siis tunti. Ota uuni pois päältä ja avaa uuniluukku. Anna marengin jäähtyä uunissa. Irrota jäähtynyt marenki tarjoilualustalle ja päällystä juuri ennen tarjoilua kermavaahdolla sekä marjoilla tai hedelmillä.

Pasta Ragu

Jostain tv-ohjelmasta sain taas innostuksen kokeilla pasta ragun valmistusta. En vain ole löytänyt sitä täydellistä ohjetta. Tämäkin jäi kahden tunnin kypsentämisen jälkeen vielä hieman liian vaisuksi. Laitoin eri ohjeista yhdistellen siihen sellerit, porkkanat, sipulit, tomaattipyreet, sardellit, balsamicot, lihaliemet ja punaviinit sekä yrtit. Jos kastike muuten maistuikin melko hyvältä, kokonaiset säilötyt kirsikkatomaatit, joiden nimeen muutoin vannon, olivat liikaa. Niistä tuli liian hapokas ja vetinen tuntuma.
Pastankin väänsin kuin italianmammat konsanaan itse alusta asti ja kaulitsin koneella. Hyvä nyrkkisääntö on vaivata yhteen 100 g jauhoja (n.1 1/2 dl) ja 1 muna. Sekaan ripaus suolaa. En kyllä ole löytänyt hyviä jauhoja sen jälkeen kun muuan italialainen kauppa lähti paikkakunnalta. Nyt on ollut tyytyminen toisen liikkeen, myös italialaisiin, 00-jauhoihin. Tosin, viimeksi ostin myös Semolina-jauhoja, joita sekoitin pastataikinaan, ja mausta tuli aiempaa parempi.

17.10.13

Ruusukaalipasta

Ruusukaalipussi oli riittoisa; siitä riitti makkaroiden lisukkeeksi, mutta myös toiseen ateriaan, pastan kastikkeeksi. Niin terveellisiä kuin ruusukaalit ovatkin, tässä kastikkeessa muut raaka-aineet taitavat kumota hyödyt. Ohje oli suoraan netistä, Kotimaiset kasvikset -sivuilta.

26.1.13

Sitruunapasta

Keittiöelämää-liikkeessä on ollut myynnissä sitruunapastaa ties kuinka monta vuotta, mutta itse sain aikaiseksi ostaa sitä vasta nyt. Ei turhaan kehuttu tuote: sopi erittäin hyvin yksinkertaisen kylmäsavulohikastikkeen kanssa. Mietin kuitenkin, mikä muu kastike kestää todella voimakkaan sitruunanmaun? Avocadopastaan kyseistä tuotetta on kuulemma käytetty ja se on sopinut hyvin.
Pastan rakenne oli hyvä ja keltainen väri vain voimistui keitettäessä. Pitää hakea heti lisää!

6.1.13

Kylmäsavulohipasta

Tänään tein kylmäsavulohipastaa (mikä sanahirviö!) vähän erilaisella reseptillä ja hyvää oli. Aikani selailtuani erilaisia ohjeita, päädyin Kodin Kuvalehden nettisivuilta löytämääni, jossa oli mukana myös porkkanaa. Se toi kivan rapsakkuuden ruokaan ja yllättäen paljon makeutta. Syödessä pitikin rouhaista vielä ylimääräinen suolaripaus pintaan. Tässä oma versioni pienin lisäyksin:

Kylmäsavulohipasta

nauhapastaa

oliiviöljyä
sipuli
valkosipulinkynsi
porkkana
kylmäsavulohta
valkoviiniä
kasvisliemikuutio
kermaa
mustapippuria
sitruunatimjamia

rucolaa
sitruunaöljyä

Kuullota hienoksi pilkotut sipulit öljyssä. Lisää kuorimaveitsellä vuollut porkkanalastut sekä lähes kohta sen jälkeen lohiviipaleet. Lisää viini, pieni pala kasvisliemikuutiota sekä kerma. Mausta ja anna kuumentua. Älä enää keitä pitkään.
Aseta tarjolle vuokaan, jossa on ensin keitetty pasta ja kaada kastike sen päälle. Revi päälle rucolaa, rouhaise mustapippuria sekä lorauta sitruunaöljyä.

En malta olla mainitsematta, miten vieläkin saan nauttia oman maan valkosipuleista sekä kuivatuista yrteistä!

10.11.12

Munapastaa koneella



Kaapissa on ollut jokusen vuoden pastakone ja aina välillä se tulee kaivettua esiinkin. Kävin Keittiöelämää-kaupassa ja ostin 00-jauhoja, joten niistä intoutuneena aamu meni taikinoita tehdessä.
Ensin oli vuorossa munapastataikina. Tarkkoja määriä on vaikea antaa, sillä jauhoissa on säilytyksestä riippuen erilainen kosteus ja myös kananmunat ovat erikokoisia. Tässä kuitenkin hieman osviittaa.

Munapasta

2 1/2 dl 00-jauhoja
1 kananmuna
1 keltuanien
1/2 rkl oliiviöljyä
1 tl merisuolaa

Tee jauhoista keko pöydälle ja kaiva siihen syvennys. Riko keskelle muna ja keltuainen. Lorauta mukaan öljy ja ripottele päälle myös suola. Ala sekoittaa taikinaa keskeltä alkaen, jottei munaseos leviäisi. Vaivaa taikinaa n. 10 minuuttia, kääri kelmuun ja laita jääkaappiin lepäämään vähintään 1/2 tunniksi.
Ota pastakone esille ja jauhot esille. Aloita rullaamalla taikinaa leveimmästä välistä 5-10 kertaa, jauhottaen ja taittaen taikinaa aina välillä kolmeen kertaan pitkittäin. Leikkaa taikina kolmeen osaan ja pienennä rullien väliä aste kerrallaan. Jos taikinat venyvät kovin pitkiksi, ne kannattaa leikata puoliksi. Viimeisenä rullasin taikinan välistä 6, mutta 5:kin olisi ehkä riittänyt... Lopuksi rullasin levyt tagliatelle leikkurilla. Jauhotus rullauksen välissä ja varsinkin ennen leikkuria on tarpeen, jottei taikinalevyt tartu toisiinsa. Keitin tagliatellet runsaassa, suolalla maustetussa vedessä.

Kastikkeeksi tein astetta parempaa Miilunpolttajan kastiketta. Parempaa siksi, että laitoin mukaan kananmunankeltuaisen.

Miilunpolttajan kastike

öljyä
1 pkt pekonia
1 sipuli
turkinjogurttia
1 kananmunankeltuainen
parmesanjuustoa
pastan keitinvettä
pippuria, persiljaa

Silppua pekoni kylmälle pannulle, jossa on pieni loraus öljyä. Kuumenna, kunnes pekoni saa hieman väriä. Lisää hienonnettu sipuli ja anna kypsyä kuultavaksi ja mausta pippurilla. Ota pannu liedeltä ja lisää mukaan keskenään sekoitetut jogurtti, keltuainen sekä juustoraaste. Kaada joukkoon myös hieman pastan keitinvettä. Kaada kastike valutetun pastan päälle ja rouhi päälle mustapippuria sekä raasta juustoa. Koristele persiljalla.

28.10.12

Avokadopasta

Tätä oli siis meilläkin! Hyvää, mutta ei siitä sen enempää ;) (JOS joku ei vielä tiedä, niin resepti löytyy täältä: HS.)

8.1.12

Italiasta Ranskaan 6 h

Nettiä selaillessani löysin Ruokalan sivuilta mielenkiintoisen reseptin - Gnocchi alla Sorrentina. Jääkaapissa oli muutama keitetty peruna ja muutkin ainekset löytyivät helposti, joten kokeilemaan. Ihan hyvää, mutta omasta mielestäni kastike kaipasi jotain särmää. Toki tein jo hieman lisäyksiä alkuperäiseen reseptiin, mutta en tiedä, olisiko kastikkeen pidempi hauduttaminen auttanut?
Onneksi puolitin gnocchien ohjeen, sillä nytkin laitoin puolet pakkaseen. Sattumaa oli, että sain taikinaan hyvän koostumuksen, sillä en jaksanut mittailla aineita sen tarkemmin. Muistelin, kun joskus aiemmin olen gnoccheja tehnyt, että homma olisi ollut sotkuisempaa. Nyt en muuta kuin sekoitin aineet keskenään, pyörittelin tangon, pätkin sen ja painelin peukalon sekä haarukan välissä kiekkoja pikku kupeiksi...

Gnocchit alla Sorrentina

3 keitettyä perunaa
1 muna
n. 1.5 dl durum-jauhoja

oliiviöljyä
paprikajauhetta
valkosipulin kynsi
pala selleriä
kirsikkatomaatteja
hunajaa
balsamicoa
1 prk tomaattisosetta
loraus valkoviiniä
pieni pala kasvisliemikuutiota
pippuria, suolaa

mozzarella-juustoa
tuoretta basilikaa
parmesan-juustoa

Tee ensin gnocchit. Raasta perunat. Sekoita raaste, jauhot ja muna. Anna taikinan levätä hetki, pyörittele siitä tanko ja leikkaa pieniksi paloiksi. Pyörittele palat haarukkaa apuna käyttäen pieniksi kupeiksi.
Tee kastike ja keitä gnocchit suolatussa vedessä. Valuta kypsät gnocchit ja lisää ne kastikkeeseen. Paloittele joukkoon loppuvaiheessa myös mozzarella sekä silppua sekaan runsaasti basilikaa. Lautasella, kastikkeen päälle voi raastaa vielä parmesania.


No, illemmalla jatkojalostin lopun kastikkeen, josta sattumat oli jo poimittu, MTV:n Makuja -sivujen ranskalaiseksi linssipadaksi ;)

Linssi-makkarapata

1 dl Puy-linssejä
oliiviöljyä
sipuli
valkosipulin kynsi
porkkana
pala selleriä
tomaattikastiketta
kasvislientä
timjamia
laakerinlehti
mausteneilikkaa
pippuria
suolaa
kinkkua
makkaraa
basilikaa
persiljaa

Huuhtele linssit. Kuullota sipulit, porkkana ja selleri. Kaada pannulle myös kinkkusuikaleet, tomaattikastike ja kasvisliemi. Lisää linssit ja mausta. Anna hautua n. 20 minuuttia. Paista makkarat ja lisää ne kypsän padan päälle. Koristele basilikalla ja persiljalla.


Ruokaharrastukseni koki kovan kolauksen, kun Ilta-Sanomien Ruokalan Blogi -osio lakkasi päivittymästä. Onneksi löysin samat blogit nyt hieman eri osoitteesta.

21.10.11

Nyt on suppilovahverokausi!

Tässä aikaavievä ja monivaiheinen ruoka, mutta kannattaa kokeilla. Lopussa herkullinen kiitos.

Suppilovahverolasagne

1 dl durumvehnäjauhoja
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl hiivaleipäjauhoja
1 kokonainen muna
1 keltuainen
1 tl öljyä
suolaa

1 l suppilovahveroita
sipuli
valkosipulinkynsi
porkkana
öljyä
1 rkl tomaattipyrettä
1/2 tl paprikajauhetta
2 dl paseerattua tomaattia
1-2 dl kasvislientä
selleriä, rosmariinia, mustapippuria

1 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
4 dl maitoa
1 dl mozzarella juustoraastetta
suolaa, valkopippuria

mozzarellaraastetta

Tee ensin pastataikina. Mittaa jauhot pöydälle. Ota sivuun 1/2 dl jauhoja. Riko munat kulhoon, kaada sekaan pieni erä jauhoja ja öljy. Kaada seos jauhojen päälle, mausta suolalla ja sekoita taikinaksi. Vaivaa 10 minuuttia. Laita kelmuun käärittynä, jääkaappiin vetäytymään.
Tee kastikkeet.
Kauli pastataikina koneella 5 asteeseen asti.
Kokoa lasagne laittamalla vuorotellen sienikastiketta, valkokastiketta ja pastalevyjä. Päällimmäiseksi pastalevy, valkokastiketta ja runsaasti mozzarellaraastetta.
Paista 200 asteessa n. 1/2 tuntia.

6.3.11

"Peurapasta"

Tätä ruokaa olen tehnyt aiemminkin ja se on aina yhtä herkullista. Se on myös helppo ja nopea tehdä, kunhan ainekset vain löytyvät kaapista. Tällä kertaa en edes muokannut ohjetta, vaan tein sen suoraan tämän mukaan: Conchiglioni alle lammas & ricotta.

Ja italialainen menu täydentyi crostineilla ;)

21.2.10

Spaghetti alla carbonara

Spaghetti alla carbonara eli miilunpolttajan spagetti... Amerikanpekoni ei ehkä kuulu alkuperäiseen ohjeeseen, mutta minä olen käyttänyt aina sitä. Pekonia on yleensä jääkaapissa hätävarana ja se taipuu nopeasti moneksi. Tein kyllä nytmuutenkin sellaisia lisäyksiä ja muunnelmia ruokaan, että se ei menisi aitoitalialaiselta varmaankaan läpi.

Jälkiruokana oli uusimman Etiketti-lehden reseptin mukaan tehty appelsiinikastike ja Aino-suklaajäätelöä. Kuvaa en voinut laittaa, koska jostain syystä en taaskaan saanut kameraa toimimaan haluamallani tavalla ja ihanan näköinen jälkiruoka odotti syöjää.... Mutta onneksi Alkon sivuilta löytyi ohjeen ohella kuva tästä herkusta, ja oma annos oli kyllä lähes saman näköinen kuin kuvassa.

Spaghetti alla carbonara

spaghettia
öljyä
pekonia
kevätsipulia
ranskankermaa
kananmuna
juustoraastetta
persiljaa
mustapippuria

Aloita keittämällä spaghetti. Ruskista pekonisilppu pannulla, lisää lopuksi hienonnettu sipuli. Sekoita muna ja tilkka ranskankermaa keskenään, lorauta sekaan myös hieman pastan keitinvettä. Kaada neste pekonin joukkoon koko ajan sekoittaen ja lisää vielä juustoraaste. Mausta pippurilla. Valuta pasta ja kaada kulhoon, tee keskelle syvennys ja kaada kastike siihen. Sekoita muutaman kerran pastakauhalla ja ripottele pinnalle vielä pippuria, juustoraastetta sekä persiljaa.

3.1.10

Katkarapupasta

Mojo-kastiketta on nyt tullut lisättyä ruokaan jos toiseen. Tänään se maustoi katkarapupastaa. Sainpahan syyn myös kokeilla uusia pastasettini välineitä; pastamittaa, pastakauhaa ja -pihtejä. Mojokastike oli hyvää myös perunalastujen dippinä kermaviiliin sekoitettuna. Luultavasti illalla kokeilen samanlaista kastiketta lohkoperunoiden seurana...

Katkarapukastike

100 g katkarapuja
1/2 dl mojokastiketta
oliiviöljyä
1 tl tomaattipyrettä
1/2 tl paprikajauhetta
1 pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 dl kalalientä
1/2 dl ruokakermaa
20 g sulatejuustoa
mustapippuria
basilikaa
ruohosipulia

Laita katkaravut sulamaan mojokastikkeeseen. Lisäsin joukkoon myös hieman tuoretta basilikaa ja ruohosipulia sekä mustapippuria. Kuumenna tomaattipyrettä ja paprikajauhetta hetki öljyssä, lisää sipulit; kuullota, mutta varo polttamasta. Kaada päälle kalaliemi ja kerma sekä paloittele joukkoon sulatejuusto. Kun juusto on sulanut, kaada kattilaan katkaravut kuumentumaan. Lopuksi voi vielä jauhaa päälle hieman mustapippuria.

26.8.09

Kesäkurpitsalasagne

Jos on (yli)tarjontaa sienistä, niin on myös kesäkurpitsoista. Kaupasta tarttui mukaani tuoreita täysjyvälasagnelevyjä. Levyistä riitti aineita niin kanttarelli- kuin kesäkurpitsalasagneenkin.

Sienilasagneen teen yleensä tavallisen sienikastikkeen, jonka maustan joskus sulatejuustolla. Laitan vuokaan kerroksittain kastiketta ja lasagnelevyjä sekä päälle runsaasti juustoraastetta.

Kesäkurpitsalasagnen tein seuraavalla ohjeella:

Tomaattikastike:
1 rkl öljyä
1/2 keskikokoista kesäkurpitsaa
1 tlk tomaattimurskaa
1 valkosipulinkynsi
1/2 kana- tai kasvisliemikuutio
1 rkl balsamicoa
salviaa, basilikaa ja mustapippuria

Valkokastike
1 rkl voita
1.5 rkl vehnäjauhoja
1 dl ruokakermaa
2 dl maitoa
3 rkl sulatejuustoa
valkopippuria

lasagnelevyjä
juustoraastetta

Tee ensin tomaattikastike. Pilko kurpitsa kuutioiksi, kuullota pannulla valkosipulin kanssa ja lisää tomaattimurska. Mausta ja anna hautua. Tee valkokastike. Lado voideltuun vuokaan vuorotellen tomaatti- ja valkokastiketta sekä levyjä. Päällimmäiseksi valkokastiketta ja runsaasti juustoraastetta. Paista 200 asteessa n. 1/2 tuntia. Anna vetäytyä 1/2 tuntia ennen tarjoilua.

28.2.09

Kylmäsavulohilasagne

Tällaista kylmäsavulohilasagnea olin tehnyt aiemminkin ja onneksi löysin ohjeen kansiostani. Nyt vielä resepti kuvan kera blogiin.

Kylmäsavulohilasagne

1 dl vehnäjauhoja

1 dl durumjauhoja

1 kananmuna

2 keltuaista

1 tl öljyä

ripaus suolaa

tuoretta tilliä

tuoretta basilikaa

Mittaa jauhot keoksi pöydälle. Ota 1 dl jauhoja talteen. Riko munat kulhoon ja sekoita joukkoon 1 dl jauhoja sekä silputut tuoreet yrtit, suola ja öljy.

Kaada munaseos jauhojen keskelle ja vaivaa taikinaksi 10 min.

Kääri kelmuun ja anna rauhoittua jääkaapissa 0,5 h.

Kauli pastakoneella ohuita lasagnelevyjä (5 asteeseen asti). Anna kuivahtaa n. 1 h liinan päällä. (Huom. annos on aika reilu ja n. 1/3 voi jättää pois lasagnesta ja tehdä esim. tagliatellea)

Kastike

1 rkl voita

1 kevätsipuli tai pala purjoa

1 valkosipulin kynsi

1 rkl vehnäjauhoja

2 dl ruokakermaa tai maitoa

0,5 dl vettä

2 kuutiota pinaattia

100 g kylmäsavulohta

0,5 dl juustoraastetta

tilliä

basilikaa

mustapippuria

(suolaa)

Pinnalle

0,5 dl juustoraastetta

Kuullota silputut sipulit voissa. Lisää vehnäjauhot ja sekoittele hetki. Kaada mukaan kerma ja tarvittaessa vettä. Lisää pinaatti ja paloiteltu lohi. Mausta ja sulata joukkoon juustoraaste.

Lado uunivuokaan kerroksittain pastalevyjä ja kastiketta niin, että alimpana ja ylimpänä on kastiketta. Ripottele lopuksi pinnalle juustoraastetta. Paista 200 c n. 30 min.

1.2.09

Tonnikalapasta

Veljelläni sain aivan ihanaa tonnikalalasagnea. Hän oli kyllä tehnyt lasagnelevyt itse ja minä menin tässä versiossa siitä, missä aita oli matalin. Pikaversionakin hyvää, mutta eldorado sitruuna- ja pippurimaustettu tonnikala oli liian tulista tai ehkä sitä oli suhteessa liian paljon pastaan nähden.

Tonnikalapasta

n. 100 g Gnocchi pastaa

1 prk tonnikalaa (sitruuna & pippuri)
sipuli
valkosipuli
2 rkl tomaattipyrettä
1/3 rasiaa kirsikkatomaatteja
mustapippuria, tilliä

Valkokastike

1 rkl rasvaa
1 rkl vehnäjauhoja
2 dl maitoa
valkopippuria, suolaa (kalaliemikuutio)

juustoraastetta

Tee ensin valkokastike. (Itse käytin edellispäivästä jäänyttä kastiketta, niin pääsin vieläkin helpommalla.) Sulata voi kattilassa, lisää jauhot, mutta älä ruskista. Kaada joukkoon maito koko ajan sekoittaen. Mausta pippurilla ja suolalla tai kalaliemikuutiolla.

Keitä pastaa muutama minuutti. Kaada enin keitinvesi pois.

Kuullota öljyssä sipulisilppu ja valkosipuli. Lisää tomaattipyre ja hieman valutettu tonnikala, tomaattilohkot sekä mausteet.

Sekoita voidellussa uunivuoassa tonnikalakastike ja pasta. Kaada päälle valkokastike ja lopuksi juustoraaste. Paista 200 asteessa n. 1/2 h.

5.1.09

Esprit-pastasalaatti


Tänään syömme tällaista pastasalaattia ja broilerinsiipiä.

Salaatti sai nimensä, kun poikkesin eräänä päivänä kotimatkalla samannimiseen vaateliikkeeseen ja siellä sattui olemaan kanta-asiakaspäivät. En kylläkään ole liikkeen kanta-asiakas, enkä siellä muutenkaan liiemmälti asioi, mutta kyseisenä päivänä kaikki saivat maittavan yllätyksen. Tarjolla oli tuoreilla mansikoilla ja karambolalla koristeltua pastasalaattia, patonkia, yrttilevitettä ja juomaksi sekä valko- että punaviiniä!


Kotiin tultuani (tyhjin käsin, sillä mitään en ostanut!) muistelin salaatin raaka-aineita ja kirjoitin reseptin muistiin. Se oli suurinpiirtein tällaista:

Esprit -pastasalaatti

2 dl tricolori pasta penneä

½ dl maissia

½ dl herneitä

1 dl kidneypapuja

½ suippopaprikaa

½ punasipulia

1 etikkakurkku

persiljaa

(persikkaa, mansikkaa, carambolaa, omenaa, viinirypäleitä...)


kastike:

1 dl kermaviiliä

1 dl majoneesia

2 rkl etikkakurkkujen maustelientä

paprikajauhetta

curryä

mustapippuria

suolaa

sokeria