Aloitin tämän maton jo kesälomalla ja nyt hiihtolomalla sain sen valmiiksi. Ei sillä, että siitä olisi tullut niiiiin piiiitkä, mutta kangaspuuni ovat lapsuudenkodissani, enkä aina siellä ollessani viitsi linnoittautua yksinäisyyteen alakertaan. Olen kyllä haaveillut, että saisin isäni minulle tekemät kangaspuut omaan kotiini... mutta ehkä kangaspuut kerrostalokaksiossa ei ole hyvä juttu.Mutta räsymaton kutominen on kyllä lomatekemisistä parasta! Ajatukset ovat aivan muualla ja nyt varsinkin lapsuuden muistoissa, sillä kuteet olivat meidän perheen vanhoista vaatteista leikattuja. Eipä tainnut olla yhtään kudekerää, josta en tiennyt kenen vaate se oli aikoinaan ollut tai missä se oli ollut käytössä. Muistelin meidän hiihtoretkiämme suolla, kun veljen toppahousut sai uuden elämän matossa. Oman aluspaitani kohdalla mietin, oliko se juuri se paita, joka oli ollut koiramme tassussa kääreenä, kun se oli loukkaantunut isän kanssa metsästysretkellä. Hauska sattuma oli, kun olin juuri heittänyt viriöön vanhan lakanansuikaleen, niin keskellä näkyi äidin kirjoma nimikointi. Tarinoita kuteista riittäisi loputtomiin... nyt ne ovat eteisemme lattialla ottamassa meitä vastaan kotiin ja lähettämässä matkaan.
