14.4.13

Historiaa

MTV3:n Makuja -sivulla oli haaste tehdä historiaa kirjoittamalla perjantain 12.4.2013 ruokapäiväkirja. Vaikka blogissa on ollut viime aikoina hiljaista, on meillä syöty joka päivä, muinakin kuin perjantaina ;). Päiväkirjan muodossa merkintöihin tulisi kyllä aika usealle päivälle kirjattua menneellä viikolla paistettuja muikkuja ja se on otsikko myös kyseisenä perjantaina 12.4.
Muikut ovat nyt olleet tarjouksessa käymissämme kaupoissa. Ostokset eivät ole olleet suunniteltuja, vaan kalaruoan ystävinä katsastamme aina kalatiskin ja ostopäätös tehdään hetken mielijohteesta.
Kaikki muikut oli pyydetty Säkylästä, ensimmäiset olivat pieniä vaikka ne olivatkin luokiteltu "keskikokoisiksi" ja seuraavat ostamamme kaksi erää huomattavsti suurempia. Ensimmäiset pienet muikut leivitin karkeilla ruisjauhoilla ja paistoin voin sekä voinmakuisen Neito-öljyn seoksessa. Isommat muikut paistoin ilman leivitystä. Voin ja öljyn yhdistelmä on mielestäni erinomainen; ei pala (valurauta)pannuun kiinni ja kaloihin tulee kaunis paistopinta sekä hyvä maku. Muikkujen oheen olen keittänyt (kuorellisia) perunoita ja tehnyt kermaviili- tai jogurttikastikkeen. Terveellinen, helppo ja nopea ruoka, johon ei kyllästy!