22.9.10

Sieniä sateella!

Vaikka sienisato näyttikin tänä syksynä aluksi heikolta, niin saalista on kuitenkin löytynyt mukavasti. Viikonloppuna koriin löytyi rouskuja, herkkutatteja, kanttarelleja ja suppilovahveroita.

Rouskut ryöppäsin ja tein niistä sienisalaatin:

1 dl liotettuja suolasieniä
1 hapahko omena
1 pieni sipuli
1 dl kermaviiliä (osittain kermavaahtoa)
valko- ja mustapippuria
ripaus sokeria
(suolaa)

Hienonna sienet, omena ja sipuli pieniksi kuutioiksi. Sekoita mausteet kermaviiliin
ja yhdistä seokset. Anna tekeytyä muutama tunti.



Tatit päätyivät kastikkeeksi metsästäjän leipiin, risottoon haukifileiden lisukkeena ja kuvassa olevaan tattiseljankaan.

Tattiseljanka

1 porkkana
pala palsternakkaa
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1/2 l tatteja
1 l kanalientä
1 maustekurkku
lehtiselleriä
1-2 rkl tomaattipyrettä
laakerinlehti
timjamia
mustapippuria

Tarjoiluun smetanaa

Suikaloi kasvikset. Kuullota ensin kattilassa juurekset ja sipulit. Lisää tomaattipyre ja kaada päälle liemi. Mausta keitto. Paista pannulla suikaloidut sienet ja lisää ne kattilaan. Suikaloi lopuksi sekaan maustekurkku. Anna kiehua hiljalleen n. 1/2 tuntia. Keiton voi kaataa annosvuokiin ja kuorruttaa uunissa ruistaikinalla. Tarjoa keiton kanssa smetanaa ja ruisleipää.




Suppilovahveroista tein juustoisen keiton. Ainekset olivat hyvin yksinkertaiset, mutta maku täyteläinen.

Suppilovahverokeitto

1/2 l suppilovahveroita
1 sipuli
1 rkl voita
1 rkl vehnäjauhoja
1 l kanalientä
1 dl kolmen juuston ruokakermaa
50 g savuporosulatejuustoa
mustapippuria
persiljaa
(Maizena-suurustetta)

Hienonna sienet ja sipuli. Kuullota niitä hetki pannulla voissa. Lisää pannulle vehnäjauhot, pyörittele seosta hetki ja kaada liemi päälle. Mausta pippurilla. Suurusta kermalla sekä juustolla ja halutessasi Maizenalla. Ripottele pinnalle lopuksi persiljaa.

"Hienommassa" versiossa suppilovahverokeiton voi soseuttaa ennen tarjoilua sauvasekoittimella ja vaahdottaa päälle rasvatonta maitoa!