10.12.11

Itsenäisyyspäivä 2011

Kutomisen ollessa kiivaimmillaan huomasin itsenäisyyspäivänkin olevan käsillä. Yleensä olen miettinyt jo pitkään etukäteen menun. Nyt pikainen pohdinta sekä aineiden hankinta ja lopputulos oli valmis. Alkupalana graavisiikaa, keitettyä kananmunaa ja ruskajuustoa; pääruokana lohikeitto; jälkiruokana pannacotta rosmariinimansikoilla. Iltapalana Linnanjuhlia seuratessa söimme ruskasalaattia.
Ruokien ohessa oli mallaslimppua, jonka ohjeen sain äidiltäni. Maku on lähes samanlainen kuin saaristolaislimpussa, mutta teko on paljon helpompi ja nopeampi.

Mallaslimppu

5 dl vettä
1 dl kaljamaltaita
1 rkl kuminaa
2 tl suolaa
1 dl fariinisokeria
1/2 dl siirappia
1 1/2 ps kuivahiivaa
10 dl hiivaleipäjauhoja

Kaada maltaiden päälle 2 dl kiehuvaa vettä, liota tunti. Lisää kuminat, loppu vesi lämpimänä, mausteet sekä jauhot, joihin on sekoitettu hiiva. Alusta taikina ja kohota 1/2 tuntia. Jaa taikina kahteen öljyttyyn ja leseillä jauhotettuun vuokaan. Paista 200 asteessa 1/2 tuntia.
Itse vähensin hieman sokerin ja siirapin sekä jauhojen määrää.