23.8.11

Piimäjuusto

Muistaakseni olen joskus aiemminkin kokeillut tehdä piimäjuustoa, mutta koskaan aikaisemmin se ei ole onnistunut näin muhkeana. Kaikki etsimäni ohjeet olivat tyyliin 3 l maitoa, 1 l piimää..., mutta onneksi huomasin ajoissa pienentää annosta, niin se mahtui kattilaani ja juustokehääni. Tässä minun versioni:

Piimäjuusto

1/2 rkl voita
1/2 dl vettä
2 l täysmaitoa
8 dl piimää
1 dl kermaviiliä
3 munaa
suolaa
(sokeria)

Piimä kannattaa ottaa huoneenlämpöön hyvissä ajoin, n. 8 h aiemmin. Mittaa kattilaan voi ja vesi. Kun voi on sulanut veteen, lisää maito. Kuumenna 95 asteiseksi, koko ajan hiljaa, pohjasta asti sekoittaen. Riko munat kulhoon ja sekoita joukkoon piimä ja kermaviili, älä vatkaa. Kaada piimä-munaseos maidon joukkoon rauhallisesti sekoittaen ja kuumenna seos taas kiehuvaksi. Nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä hieman, n. 10 minuuttia. Juustomassa alkaa erottua pinnalle. Nosta massaa reikäkauhalla, kostutetulla sideharsolla vuorattuun, vedessä liotettuun juustokehään. Ripottele väliin suolaa. Massaa voi varovasti painella kehään, jotta juustosta tulee tiivis. Laita kehän alle lautanen tai kansi, sillä massasta erottuu vielä heraa. Käännä harson reunat juuston päälle ja laita juusto hetken jäähdytyksen jälkeen jääkaappiin. Aseta päälle esim. lautanen painoksi. Nauti juustoa seuraavana päivänä ruislimpun kanssa.