
Kukkoa viinissä
1 kukonpoika
suolaa
valkopippuria
2 rkl ankanrasvaa
2 shalottisipulia
1 valkosipulinkynsi
2 siivua serranokinkkua
1 rkl kuivattuja tatteja
1 tl tomaattipyrettä
timjamia
laakerinlehti
ripaus mustapippuria
1 l kanalientä
1 dl punaviiniä
viipale vaaleaa leipää
persiljaa
Sulata kukonpoika ja pyyhi se kuivaksi. Hiero pintaan suola ja valkopippuri. Paista kuumalla pannulla, ankanrasvassa kukonpoikaan ruskea pinta. Siirrä pataan. Kuullota sipulilohkot ja valkosipulinkynsi sekä suikaloidut kinkkuviipaleet, lisää pannulle lopuksi myös tomaattipyre, tattirouhe ja mausteet. Lisää pataan ja huuhtele pannu, kaataen huuhdeliemi pataan. Lorauta pataan lopuksi punaviini. Anna hautua ilman kantta n. 1- 1 1/2 tuntia, kukonpoikaa välillä käännellen. Liemen voi halutessaan suurustaa murustetulla leivällä. Ripottele pinnalle ennen tarjoilua persiljaa.
Eilisestä meille oli jäänyt sekä ankanrasvaa, että serranokinkkua, joten ne toivat tähän ruokaan oman säväyksensä. Monissa ohjeissa käytettin pekonia, mutta luulisin, että sen kanssa saisi olla varovainen, jottei kukonpojan hieno aromi peity. Yleisimmistä ohjeista poiketen käytin herkkusienien tilalla kuivattuja tatteja ja viiniä laitoin vain pienen lorauksen. Konjakkia olisin lirauttanut tilkan pataan, jos sitä olisi ollut.
Pilahviriisi sopi viinikukon kanssa hyvin. Sen tein tällä kertaa risottoriisistä.